sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viehko `Mary´

En voinut vastustaa tätä ihanaa `Mary` pelargoniaa... löysin sen meidän Nurmijärven kirkonkylän torimyyjältä. Kuulemma sen kukka on valkea, mutta nyt viileät kelit saa sen punastumaan ; )

`Mary` on ruusunnupputyyppinen pelargoni. Ennestään minulla onkin `Appleblossom Rosebud`ja `Valkoinen ruusunnuppu`, joiden kukat ovat malliltaan saman tyyppisiä. Kuvia niistä ja pelargonien hoito-ohjeet näet vanhemmasta jutusta, klik.

Tällä yksilöllä oli lehtiä ihan tuhottaman paljon. Niin paljon, etteivät versojen kärjet saaneet valoa.

Poistin `Maryltä` heti vähän lehtiä, jotta sille muodostuu uusia nuppuja toooosi paljon ; )

`Mary`sopii niin hyvin muiden pelakuitten sekaan, kuten kuvan `Mårbacka Tulpan` pelargonin. Pelargonit ovat minusta parhaimpia kasveja lasitetuille parvekkeille ja terasseille, ne kun kestävät kuumuutta.


Ihmepuutarhaa, Helsingin päärautatieasemalla, rakennettiin tänään, kun käväisin Helsingissä. Sain otettua siitä kuvan kännykällä. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja upealta. Kannattaa käväistä tutkimassa tätä Ihmepuutarhaa, sillä kuten kuvastakin näkyy, siellä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ihmepuutarhaan voi kuulemma tutustua kesäkuun puoleen väliin asti.
Linkki Ihmepuutarhan tiedotteeseen löytyy tästä, klik ja linkki Ihmepuutarhan nettisivuille tästä, klik.


Soilikki kukkii vieläkin... tätä kun yksi lukija seuraa ; )


Oikein Hyvää Äitienpäivää !

10 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää :)
    Nyt on pakko tykätä pelakuusta, tuo on mahdottoman kaunista plaatua.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo Mary!

    Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. Ostin tuollaisen viime kesänä, muistelin että nimi viittasi kuninkaallisiin. Vaaleanpunaisena sen ostin, mutta ihmettelin, kun oli koko loppukesän valkoinen:) Taas viisastuin, kiitos!

    VastaaPoista
  4. pirkko - nuo tiiviit pallomaiset kukinnot ovat jännän kauniita. Ne ovat siis tyypillisiä juuri ruusunnuppupelargoneilla. Tällä `Mary`lajikkeella tuon kukan pitäisi olla iso, siis selvästi isompi kuin `Valkoisella ruusunnupulla`. Kohtahan se nähdään : )

    Mari - eikös olekin ! Ei siis mikään ihme, etten voinut vastustaa sitä ; )

    Kanelia ja kardemummaa - torimyyjämme viljelee itse osan myymistään kukista ja yrteistä. Hän selvästikin kokemuksesta tiesi tämän `Mary` pelakuun kukkien värin punerruksen syyn ; )
    Itse olisin arvellut sen johtuvan lannoituksesta tai muusta multaan liittyvästä... näin sitä opin minäkin : )

    VastaaPoista
  5. Ihana pelargonia.
    Mukavaa äitienpäiväjatkoa sinne myös.

    VastaaPoista
  6. No on tuo Mary todella kuninkaallisen oloinen ja hirmu kaunis. Ja hyvä vinkki tuo liikojen lehtien poistaminen, täytyy laittaa korvan taakse! (Siis se vinkki, ei niitä lehtiä, heh.)

    VastaaPoista
  7. Cheri - jännä seurata, muuttuuko kukat valkoisiksi kesän mittaan.

    Sussi - pelakuut on ihania. Ostin myös mustanpunaisen jalopelargonin, vaikka se tuskin säilyy talven yli. Sen väri on niin upea : )

    arleena - `Mary` on upea... toivottavasti siinä on kesällä oikein paljon kukkapalloja, siis kukkaterttuja : )

    Tiina - no niin on ! On se mahtavaa aina löytää jotain todella ilahduttavaa ja kaunista : )

    Geranium - hih, olisi se hauska näky ; )
    Nuppuja kehittyy selvästi enemmän, kun verson kärjet saavat aurinkoa. Eli takaa runsaan ja jatkuvan kukinnan : )

    VastaaPoista