sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pihan syyskuulumisia

Pitkästä aikaa pääsin aurinkoisena päivänä pihalle kuvaamaan... olipa ihanaa : )

Komeamaksaruoho kukkii nyt upeasti.

Linnuille on laitettu jo pieni ruokintapiste, ja sainkin kuvan aika kesystä viherpeiposta .

Endless Summer hortensian kukat näyttävät nyt tältä. Niiden kukat kestävät tosi pitkään, koko loppu kesän. Tästä näet sen viime vuoden kesällä, ja ohjeen talvisuojaukseen.

Edellisessä postauksessa mainitsin jalopähkinän eli tässä siitä nyt kuva. Tänä vuonna se saa ruskaa, sillä meillä on ollut vain pari pakkasyötä ja silloinkin asteita on ollut vain yksi. Aiempina syksyinä eka kovempi yöpakkanen on palelluttanut sen lehdet, jolloin ne tippuivat seuraavana päivänä vihreinä alas. Silloin olikin todellinen lehtisade, hih ; )

Alla kuva hevoskastanjan sekä jalopähkinän lehdistä ja hedelmistä/siemenistä. Kuvassa näkyy myös koivun lehtiä ja on yksi lehmuksenkin lehti lentänyt mukaan.

10 kommenttia:

  1. Komeat ja isot lehdet tuossa jalopähkinässä.
    Meillä oli aamulla pakkasta pari astetta...

    VastaaPoista
  2. Maksaruohokin nauttii aurinkoisista syyspäivistä :)

    Hieno tuo jalopähkinä, sinulla se on jo iso puu...kasvaako se kovinkin isoksi ja millä kasvuvyöhykkeellä mahtaa vielä menestyä?
    Meilläkin käy jo kova kuhina lintujen ruokintapaikoilla, aloitin ruokkimisen jo pari viikkoa sitten, kun tintit kovin kävivät vihjailemassa....

    Meidänkin pihalla on tuo edellisessä postauksessa mainitsemasi kellokärhö. Se on tosi kaunis, mutta minulla se ainakin vaatii tukemista, muuten kaikki varret ovat pitkällään maassa. Johtuukohan kasvupaikasta ja hoidosta, vai ovatko ne aina niin rentovartisia?

    VastaaPoista
  3. Meilläkin kävi eilen punatulkku kylässä, ehkä pitäisi laittaa kohta lintulauta valmiiksi talvea varten.

    VastaaPoista
  4. Nuo maksaruohot ovat upeita syyskukkijoita.
    Niin, pitäisi varmaankin lintulauta viritellä. Talitintit tuossa terassilla lentelevät. Etsivätkö ne sieltä ruokaa?

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia:-)
    Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  6. Mari - jalopähkinä näyttää tosi eksoottiselta puulta. Ja oravat vievät sen siemenhedelmiä : )
    Meidän pihan alaosassa oli pakkasta varmaan yksi aste, mutta yläosassa ei yhtään.

    Risusydämen Marja - jalopähkinät kasvavat 6-10 metriä korkeiksi ja 5-8 metriä leveiksi monihaaraisiksi puiksi. Menestymisvyöhykkeeksi on mainittu I-III(IV). Tuo meidän puu lienee 25 vuotta vanha : )
    Kellokärhöt kaipaavat jonkinlaista tuentaa, ne ovat niin rentokasvuisia. Ja kauniita : )

    pioni - meillä on tuo pieni lintulauta kirsikkapuussa ihan vaan siksi, että linnut oppisivat ruokintapaikan. On myös ihana seurata niiden touhuja siinä : )

    Irene - eikös ne tintit aina näin syksyllä tutki kaikki paikat ; ) Taitavat tosiaan etsiä valmiiksi talven ruoka- ja suojapaikkoja.

    Arja - kiitos : )
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  7. Kauniita!

    Viherpeippo on varmaan kesän poikasia, ne ovat melko pelottomia.

    VastaaPoista
  8. Sussi - viherpeippo vaikuttikin ihan oudon rohkealta. Luulin ensin, että se on sairas tms. kun se oli ihan paikallaan ja päästi niin lähelle.
    Mutta viisammat kertoivat linnun olevan viherpeipon, ja käyttäytyvän ihan normaalisti ; )
    Se on kyllä kaunis lintu.

    VastaaPoista
  9. Komia on maksaruohosi, minä ostin samanlaisen -50% oli alennettuna ja silloinhan se oli hankittava ;-)
    Toivotaan ensi viikonlopuksi kauniita istutussäitä, sillä meillä on aikomus mökillä tehdä lisäistutuksia, marjapensaat jo saivat oman paikkansa pojan toimesta.

    VastaaPoista
  10. tia - saitpas edullisesti upean kukan. Saman tyyppisiä syksyllä kukkivia korkeampia maksaruohoja on myös muitakin...
    Toivotaan tosiaan viikonlopuksi hyviä istutuskelejä. Minun pitäisi istuttaa kukkasipuleita : )

    VastaaPoista