sunnuntai 13. joulukuuta 2009

13. Valkoinen joulukaktus

Valkoinen joulukaktukseni on avannut jo vähän yli puolet nupuistaan. Alakuva on otettu kun vasta pari kukkaa oli auki.
Tältä nuppu näyttää, kun se alkaa avautua. Jännä tuo punainen emi : )


Minusta tämä on vielä aika pieni kasvi. Kesällä se kasvanee isommaksi eli kukkiakin tulee silloin enemmän. Tai ainakin siinä toivossa on hyvä elää ; )

Joulukaktuksen hoito-ohjeet:

Nyt kukkivana sitä kastellaan säännöllisesti. Mutta kukinnan jälkeen kastelua vähennetään siihen asti, kunnes kaktus alkaa keväällä kasvattamaan uusia lehtiä. Sitten onkin mullan vaihdon aika. Kesällä, yöpakkasten mentyä, se siirretään pihalle tai parvekkeelle puolivarjoiseen paikkaan. Kun se kasvaa, sitä lannoitetaan ja kastellaan säännöllisesti.
Syksyllä ennen pakkasia, se otetaan takaisin sisälle. Joidenkin viikkojen kuluttua joulukaktus alkaa sitten tehdä nuppuja ! Nuput muodostuvat varmimmin, jos valoisaa aikaa on max 10-12 tuntia.
Minulla ei olekaan aikaisemmin ollut joulukaktusta, saa nähdä saanko sen kukkimaan ensi jouluna : )

Tälläinen joulukaktus oli kun ostin sen joulukuun eka päivä. Nuput olivat tosi pieniä.
Joulukaktus ei ole myrkyllinen eikä tuoksu : )

11 kommenttia:

  1. Kaunis valkoinen joulukaktus.
    Omani, punainen, on aika monta vuotta jo vanha ja kukkii useinmiten ennen joulua, joskus jopa on kukkinut keväälläkin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis!On se jännä kuinka kaktus tekee noinkin kauniin kukan!:)

    VastaaPoista
  3. Tuo valkoinen kaktus on kyllä kaunis. Ihan harmittaa kun en ostanut sellaista, kun tässä kaupassa sellaisen näin. Täytynee tehdä uusi kierros.
    Mukava blogi sinulla ;))

    VastaaPoista
  4. pioni - nuput muodostuvat tietyssä valon määrässä, siis valoisan ajan pituudesta... Eli kukinta-aika riippuu paikasta, missä kaktus on. Mielenkiinnolla seuraan ensi talvena, milloin tämä valkoinen kaktus kukkii ; )

    sarppa - kukka on yllättävän pitkä ja tuo emi hauskasti punainen. Punertavan värisessä kaktuksessa punaista emiä ei niin huomaakaan.

    Elisa - kiitos : ) Kiva, kun laitoit viestiä... Käy ihmeessä uudella kierroksella, valkoinen joulukaktus on upea !

    VastaaPoista
  5. Vau, ompas hieno kasvi. Pitäisköhän itsekkin hankkia. Tuohon raskis vähän tuhlatakkin, kun ei ole vain pienenhetken kasvi! Kiitos infosta taas kerran! Ihanaa kun jaksat meille "tietämättömille" jakaa neuvoja :)

    Sen halusin vielä "tarkentaa", että tarkoittaako säännöllinen kastelu, ettei multa sasi kuivahtaa ja kukinnan jälkeen sitten annettais kastelujen välillä kuivua? Kiitos jo etukäteen!

    <3 Henska

    VastaaPoista
  6. Kaunis! Enpä muista valkoista joulukaktusta juuri nähneenikään.

    VastaaPoista
  7. Henska - ole hyvä : ) Kastelutermit on tosiaan vähän hankalia, kun käytännössä jokainen kokee mullan kuivahtamisen vähän eri tavalla...
    Nyt joulukaktuksen mullan pinta saa vain hyvin kevyesti kuivahtaa. Ruukkukin tuntuu jo silloin kevyemmältä, kun sitä nostaa. Jos multa kuivuu liikaa, voi kukat tai nuput mennä pilalle.
    Kukkimisen jälkeen, pintamulta saa kuivua reippaammin, koska kaktus on silloin "lepotilassa". Toivottavasti auttoi : )

    Sussi - en minäkään muista nähneeni aiempina vuosina valkoista joulukaktusta. Tai sitten se on näyttänyt pienine valkeine nuppuineen niin vaatimattomalta, ettei ole jäänyt mieleeni. Nyt kyllä huomaan ne kaupoissa ; )

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo valkoinen kaktus, minäkin sain kesällä sellaisen alkuja ja jo syksyllä kukkivat ekaa kertaa kumpikin. Ovat kuulemma vanhaa sukua.

    VastaaPoista
  9. tia - no jos ovat vanhaa sukua, niin varmasti kukkivatkin helposti. Ei tarvitse vaikeita kommervenkkejä kukkiakseen... Ja valkoinen joulukaktus on kaunis : )

    VastaaPoista
  10. Moi... Voiko Joulukaktukselle antaa ravinnepuikkoja multaan, kun ne tuntuu vähän "läsähtäneen"?. Ne on sisätilassa, ei auringossa, ikkunat on kyllä auki, mutta vain yhdeltä seinältä.
    T: Asko

    VastaaPoista
  11. Anonyymi Asko - voi antaa muutaman. Nythän kesällä joulukaktus kasvaa eli se tarvitsee ravinteita ja vettä, tosin se ei ole mikään ravinteiden suursyömäri ; )
    Monet pitävät sen aina sisällä, kun pihaa tai parveketta ei ole... ja joulukaktus tuntuu viihtyvän niinkin.
    Mukavaa kesän jatkoa !

    VastaaPoista