keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Aika kylvää rimpsureunainen orvokki - kuun mukaan

Kohta on aika kylvää rimpsureunainen orvokki myös kuun mukaan. Näin aikaisin kun kylvää, orvokit aloittavat kukkimisen keväällä. Nämä rimpsureunat ovat edelleen suosikkejani. Niissä on jotain niin ihanan viehättävää. Tänään on siis uusikuu ja alkoi kukkien kylvöaika kuun mukaan. Tosin itse en vielä kylvä näitä tällä viikolla, vaan odotan vielä parempia kylvöpäiviä.
 

Orvokki kevätkukaksi...

Haluan nämä siis kevätkukaksi parvekkeelle, joten siksi aikainen kylvö. Tietenkin kasvatuspaikka tulee olla aurinkoinen tai pitää olla kasvivalot, jotta niiden kasvu on napakkaa. Ja viileähkö ikkunalauta olisi paras paikka, sillä liian lämpimässä ei tule orvokista hyviä taimia. Eli hieman falskaava ikkuna olisi täydellinen viilentäjä, ja sellainen löytyy työhuoneestani 😊



Muita tammikuussa siemenestä kasvatettavia sekä orvokin kylvöohjeet löytyvät Tammikuun ekat kylvöt, jee! -postauksesta 

Valmiina siementen kylvöön...

Olen siis valmistautunut kylvöön siten, että nämä rimpsureunaisen orvokin siemenet on hankittu ajoissa valmiiksi, samoin kylvömulta. Tai oikeastaan sen kylvömullan kanssa kävi hassusti. Katsoin syksyllä, että luomu kylvömultaa on varastossa valmiina ja nyt huomasinkin, että se pussi oli altakastelumultaa. Sitä sattuu 😊 Onneksi kaktusmultaa on vielä hieman, joten saan kylvettyä nämä rimpsureunaorvokit. 

Ekologiset taimiruukut ja koulinta...

Lisäksi olen jo varannut esille  kylvöastian, johon tulee multa ja siemenet. Siinä astiassa kasvit lähtevät kasvuun. Koulin kylvöastiasta pienet taimet omiin ruukkuihin sitten myöhemmin. Kuvat koulimisesta löytyy Huhtikuun kylvöt ja koulinta -postauksesta.

Ruukkuina käytän bio-ruukkuja, koska ne on kestäviä ja sitkeitä, siis ekologisia. Ekan kuvan vihreät bio-ruukut on muistaakseni jo kolmatta kertaa käytössä, siis samat ruukut. Toki ne on pesty välillä.

Ekologisista ruukuista enemmän Ekologiset taimiruukut ja kierrätys -postauksesta. Meillä on piharakennuksessa ruukkukomero, jossa on käytettyjä kukkaruukkuja pestynä. Se on kätevä ja siitä komerosta riittää ruukkuja jopa sukulaisille.

Pelargonin kasvatus siemenestä...

Poikkeuksellisesti en tänä vuonna kylvä yhtään pelargoneja, vaikka ne on niin helppoja. Kuvassa siemenestä kasvatettu pelargoni. Siemeniä on siis myynnissä siemenkaupoista.
Ohjeet löytyy Pelargonin kasvatus on helppoa -postauksesta. 

Ne rungolliset pelargonit olin kasvattanut siemenestä asti. Siten sai hyvän yksirunkoisen pelargonin. Lisää niiden kasvatuksesta Pelargonin kasvatus rungolliseksi pikkupuuksi -postauksessa.


Lisää ohjeita taimikasvatukseen...


Talvisin puutarhatekuin Sari


8 kommenttia:

  1. On kyllä kiva päästä pian kylvöhommiin :).Aion kylvää pelargoneja ja verbenaa.Viime keväänä molemmat onnistuivat ja kukat ilahduttivat koko kesän pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kylvöhommia on kyllä odotettu :) Aiotko kylvää jättiverbenaa, jolla pitkä kasvatusaika vai tarhaverbenaa? Kummatkin on kauniita ja pitkään kukkivia, aivan kuten pelargonitkin.

      Poista
    2. Tarhaverbenaa,viime vuonna värisekoituksesta tuli mm. upeaa syvänpunaista kukkaa.Yleensä haluan tietää värit niin on helpompi yhdistellä.Toisaalta luonnossa kaikki värit sopivat yhteen.

      Poista
    3. Tarhaverbenassa onkin upeita kukan värejä ja paljon. Näin hempeän laventelinsävyistäkin myynnissä.
      Itse myös vähän vieroksun värisekoituksia, mutta toisaalta niistä löytyy välillä tosi erikoisia sävyjä. Viime vuonna kylvetyt daaliat oli juuri tällainen mixed, josta kasvoi yksi kirjavalehtinen ja monta upeaa kukansävyä. Tuli sieltä niitäkin, joista en niin välitä ;)

      Poista
  2. Onnea kylvöksille! Itse en vielä ryhdy kylvöhommiin. Olisi peura-aidankorjaushommia ensin ja ehkä on helpompi kylvää sitten, kun voi jättää purkit ulos sen sijaan, että kuskaa niitä autolla pitkin Etelä-Suomea :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti :) Ei tosiaan kannata kylvää, jos ei ole kotona päivittäin hoivaamassa pieniä taimia ja kylvöksiä. Olisi ehkä hieman rankkaa kuskata kylvöksiä mukana ;)

      Poista
  3. Rimpsureunaiset orvokit ovat supersöpöjä. Viime vuonna ostin taimena, kun siemenpussin löytäessä oli jo liian myöhäistä käydä kylvämään. Tänään etsin orvokinsiemenet varastosta odottamaan multaa. Etupihan kukkaruukussa kasvoi iso keltakukkainen orvokkipuska aina kovempiin pakkasiin asti, eihän kukkivia kukkia raaski pois heittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on tosiaan onneksi myynnissä myös taimena, tosin voi olla pientä haastetta löytää niitä.
      Kuulostaa ihanalta syyskukalta. Ja eihän sellaista tosiaankaan raaski heittää pois :) Orvokkeja voisi myös vartavasten kylvää syyskukaksi eli vähän myöhemmin. Silloin ne on komeimmillaan juuri syksyllä. Olen joskus tehnyt niin, näillä rimpsureunaisilla orvokeilla. Olivat aivan upeita!

      Poista