lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kuiva kesä kasvattaa juuriversoja, ja hävityspäivät

Tänä kesänä pilvikirsikka on tehnyt tosi paljon juuriversoja nurmikolle. Ne on leikattu pois, joten niistä ei nyt ole kuvaa. Samoin muutkin juuriversoilla leviävät ovat poikkeuksellisen paljon kasvattaneet uusia alkuja. Se tuntuu olevan tosi yleistä kuivana kesänä... meilläpäin on siis satanut vähän.

Pensasruusujen juuriversot...

Juuriversoja on kasvattanut myös ekan kuvan mustialanruusu sekä juhannusruusu ja valamonruusu, josta kuva alla. Onneksi ne saa leikattua ruohonleikkurilla. Tämä on hyvä muistutus kasvivalinnan tärkeydestä! Nämä leviävät kasvit eivät ole huonoja, vaan ne tulee sijoittaa sopivaan paikkaan, jotta niistä ei tule ongelmia.

Hävityspäivät lähestyvät...

Tässä teille taas muistutus... eli vesakon ja pensaikon hävityspäivät lähestyvät. Ne on myös erittäin hyviä hankalien monivuotisten rikkaruohojen hävitykseen. Tämä on siis kuun mukaan tehtävää puutarhanhoitoa, jos nyt joku lukijoista ei sitä vielä tiedä 😊

ma-ke 29.-31.7.2019 


Aina kun hävittää kasveja, se kannattaa tehdä iltapäivästä. Lisää ohjeita löytyy vanhemmasta postauksesta Kurtturuusun hävittäminen ilman myrkkyä.

Hyvää palautetta pensaiden ja rikkaruohojen hävityksestä kuun mukaan....

Olen saanut taas hyvää palautetta näistä hävityspäivistä. Esimerkiksi kurtturuusupensaat leikattiin alas, ja uusia versoja tuli vain muutama. Toiseen aikaan leikattuna uusia versoja olisi kasvanut nopeasti ja paljon. Eli leikkausajankohta kannattaa aina valita kuun mukaan. Siitä lisää tietoa verkkokurssilla

Olisikin mielenkiintoista kuulla lisää palautetta näistä hävitys- ja kitkemispäivistä. Niin onnistumisia kuin "epäonnistumisia", sillä "epäonnistumisten" syitä on kiva pohtia - niistä kun oppii ymmärtämään lisää kuun vaikutuksista.

Kesäisin terkuin Sari

Ps. Olen nyt minilomalla ja vastaan edellisen postauksen kommentteihin ja palautteisiin sähköposteissa, heti kun palaan. Oli tosi ihana lukea palautteitanne ja otan kyllä toiveenne huomioon blogin muutoksessa. Lisääkin palautetta voi vielä antaa Sarin puutarhat -blogi muuttuu

8 kommenttia:

  1. Näyttää ihan tavallinenkin kirsikka tekevän tänä kesänä paljon vesaa pitkin nurmikkoa. Osa on aika kaukanakin puusta. Tekeekö terijoen salava vesoja myös? Suunnitelmissa on istuttaa niitä nurmikolle, enkä halua samalaista ongelmaa paraatipaikalle. Kiitos muistuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Terijoensalava tekee ainoastaan kantoversoja eli ei samalla tavalla juuriversoja kuten kirsikat. Siinä mielessä sopii hyvin paraatipaikalle :)

      Poista
  2. Kuiva kesä tarjoaa yleensä syksystä myös loisteliaan ruskan, jos vanhat merkit paikkansa pitää. Viime syksynä oli todella henkeäsalpaava ruska, jonka toistuminen olisi mukava bonus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kuivan kesän tai loppukesän jälkeen kasvien lehdet ovat upeassa syysvärissä. Nyt jo näkee koivuissa vahvan keltaisia lehtiä, kun yleensä ensimmäiset kellastuneet lehdet tulevat vasta elokuun puolessa välissä. Kertoo hurjasta kuivuudesta.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, menenkin tästä iltapäivän puolella leikkaamaan ruusukarkulaisia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nämä päivät kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä niin iso apu niistä on puutarhurille, ja kotipuutarhurille :)

      Poista
  4. Kappas minäkin olen pannut merkille pilvikirsikan vesojen määrän. Luulin puumme kasvaneen vesomis ikään😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se kyllä sitäkin olla ;) Kasveilla on aina suuri tarve tuottaa jälkeläisiä. Oli se sitten siemenistä tai näistä juuriversoista.

      Poista