sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Biokompostorin tyhjennys keväällä ja ruusuherukka

Joka keväinen biokompostorin tyhjennys tehtiin eilen, koska kuun vaihe oli siihen hyvä. Kompostorin lämpömittari myös osoitti lämmön olevan laskusuunnassa, joten siltäkin osalta tyhjennys oli jo aiheellinen. Ja tuttuun tapaan, tyhjennettiin vain osa massasta, ei siis koko kompostoria tyhjäksi. 

Jänniä löytöjä kompostorista...

Kompostimassassa oli ihan älyttömästi matoja. Niitä oli hieman vaikea kuvata, kun sujahtivat nopeasti piiloon. En muista, että niitä olisi aiemmin ollut näin paljon. 
Hyvin näkee myös, mitä kaikkea on tullut laitettua kompostoriin. Kuvassa olevasta massasta erottuu vielä selvästi lintulaudan alta putsattua auringonkukan siementen kuoria.

Yhdessä kohtaa oli taas outoa vaaleaa. Apua, mitä ihmettä! No, se on mitä todennäköisemmin eläinten rasvaa. Ensi kerralla, sitä pitää laittaa pienempinä erinä, ettei tee tuollaista klönttiä. Vaikka tuskin se mitään noinkaan haittaa.

Avokadon kuoret eivät maadu millään. Kuvassa näkyvä kuori on ollut kompostoitumassa vähintään vuoden tai voi olla jopa melkein kaksikin. Aika jännää!

Kompostorista massaa puutarhakompostiin...

Kompostorista otettiin massaa vähän vajaa kottikärryllinen. Seuraavaksi pudotettiin kompostorin yläluukun kautta jäljelle jäänyt massa alaspäin, kuten Biokompostorin talvityhjennys on tärkeä -postauksessa. Sekä tietysti putsattiin kuivikkeella kompostorin reunat. 
Lopuksi kärrättiin kompostista otettu massa puutarhakompostiin jatkokompostoitumaan. Näin se on kätevintä ja helpointa.

Muita postauksia kompostorin hoidosta....

Ruusuherukka kukkii, jee...

Nyt ensimmäistä kertaa tämä ruusuherukka (Ribes sanguineum) kukkii. Kukat ovat vahvan punaiset ja ne erottuvat kivasti vihreistä lehtien aluista.

Ruusuherukan menestymisvyöhykkeeksi annetaan I-II ja meidän piha on II-vyöhykkeellä. Ei siis mikään ihme, että pensaan oksat vioittuvat joka vuosi. Pensaan alaoksat säilyvät paremmin, varmaankin lumen suojassa. Taidanpa huomenna leikata vioittuneet versot pois.

Kevätterkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Täälläkin aikoo kukkia runsaasti tänä vuonna💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :) Sen kukat ovat kyllä tosi kauniit, ja varmasti upea näky, kun kukkia on paljon.

      Poista
  2. Ruusuherukka on minullakin nyt kukassa, tosin heikosti koska jänikset pääsivät parturoimaan versoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan hitsi miten kävi. Ei ole edes tullut mieleenkään, että se kelpaisi jäniksille. Meidän pihalla oleilee taas rusakko, joten täytynee ensi talvena varautua suojaamaan se pensas.

      Poista