sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kuupuutarha ja puutarhan lannoitus

Kuupuutarhassa kukkii nyt nämä aikaiset lummetulppaanit ja niiden alla valkeita skilloja. Oikeassa reunassa vähän pilkottaa Endless Summer -hortensia...

.. ja tässä lähikuva siitä. Endless Summer -hortensiat näyttävät talvehtineen hyvin : )
Ne täytyykin lannoittaa ensi viikolla. Oikeastaan aioin lannoittaa ne tänään, mutta luonnonlannoite olikin päässyt loppumaan.


Nämä uudet lummetulppaanit (Tulipa kaufmanniana `Concerto`) ovat kyllä aivan hurmaavia. Kuupuutarhassa on ennestään muita "normaaliin" aikaan kukkivia tulppaaneja, jotka vielä ovat nupussa tähän aikaan keväästä.

Muutama jouluruusukin kukkii yhä. Keltainen heinä vasemmassa kulmassa on kultatesma. Ostin sen taimena, kun kylvökseni eivät onnistuneet ; )

Isokukalliset eli loistokärhöt puskevat jo isoja versonalkuja.... tähän tulee valkea tai vaaleanpunainen kukka.  Ne on istutettu ihan vierekkäin, joten näistä versoista ei aina tiedä kumpaa lajiketta ne ovat. Loistokärhöt pitää myös muistaa lannoittaa ensi viikolla.

Suikeroesikko (Primula `Schneekissen`) leviää koko ajan isommaksi mättääksi. Tai oikeastaan tuossa oli alunperin kaksi tainta, jotka on tilattu Särkän perennataimistolta pari kesää sitten.

Lannoitus...

Ensi viikolla ja seuraavallakin viikolla on hyvä aika lannoittaa puutarhaa, kuun vaiheiden mukaan. Itse aion lannoittaa vain runsasravinteisen maan kasvit kuten nuo Endless Summer -hortensiat, loistokärhöt ja ryhmäruusut. Muille riittää kompostimullan lisäys ehkä parin vuoden välein. Ja nurmikkoa emme lannoita koskaan, sillä meillä on aivan ihastuttava kukkiva nurmikko. Se menisi itse asiassa ihan pilalle, jos sitä lähtisi lannoittamaan...

Vanhempi tietopuolinen juttu puutarhan lannoittamisesta keväisin löytyy tästä, klik.
Juttu kesälannoittamisesta löytyy tästä, klik.
Juttu syyslannoittamisesta löytyy tästä, klik.

Kalkitus eli puuntuhkan levitys on jo tehty kevättalvesta ; )

13 kommenttia:

  1. Voi että tuota jouluruusua...

    Lienet lukenut Leivon pariskunnan Tulppaanitarhan lumon. Siitä sain apua siihen kun myyrät syövät minulta vain tulppaanit ja lumikellot. Nyt nousevat kerrotut White Touch -tulppaanit verkon läpi...Syksyllä verkotus jatkuu;-)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, on vähän kuin omaa pihaa katsoisi, mulla on Endless Summer ihan tasan saman näköinen ja valkoiset skillat kans kukkii :-) Tosin eri paikoissa heh.
    Kaunista! Ihanaakin ihanampi esikko ♥

    VastaaPoista
  3. Upean näköistä. Kiitos taas vinkeistä, ensi viikolla lannoitusta kärhöille.

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo vaaleat lummetulppaanit! Muistatko mistä olet ne hankkinut?

    VastaaPoista
  5. Yhdellä naapurilla on samanlaisia tulppaaneita ja mietinkin, miten ne ovat jo niin kukassa. Nyt sekin selvisi, kiitos! Täytyy laittaa hankintalistalle:)

    VastaaPoista
  6. Että käy sillai ihanasti kateeksi tuo Endless Summer kun se näyttää niin terhakkaalta. Minä kokeilin sitä myös vuosia sitten, pari vuotta se elikin kun jaksoin laittaa talvisuojaturvetta peitteeksi, kovan talven jälkeen se ei sitten enää noussutkaan.

    Ilonaiheita: Pensasmagnoliani selvisi tästä talvesta ja myös Rockin-pionini jotka näyttävät siltä, että tulevat tänä vuonna kukkaan, toissavuonna kukkivat myös. Itoh Yellow Crown kukkii joka vuosi kun se on niin hyvässä paikassa.

    Täällä nelosvyöhykkeelläkin on kiva kokeilla mikä yllättää ja jaksaa kukkia.
    Hevoskastanjani (se kestävin) ei viime kesänä jaksanut tehdä lehtiä kuin varren alapäästä, nyt kuitenkin yläosan silmuista jotkut näyttävät kosteilta, en raaskisi sitä vielä hyljätä, mutta kun se on paraatipaikalla niin tämä kesä näyttää miten sen käy.
    Edless Summeria voisi taas kokeilla jos sattuisi sille suotuisa talvi.

    Kiitos ihanista keväisistä kuvista, meillä kun kaikki kukkivat vasta jälkijunassa.

    Paula nelosvyöhykkeeltä
    (Kurikka)

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi - olen yrittänyt etsiä siitä kirjasta tuota verkkovinkkiä, kun kerroit siitä jo aiemmin... en ole löytänyt. Missä kohti kirjaa se on ? Tämä nyt paljasti, että en ole ehtinyt lukea kirjaa, vaan olen selaillut sitä ja lukenut siitä pätkiä ; )

    Saila - tuo esikko on aivan ihana. Ja se on luokiteltu melko araksi perennaksi, minkä takia vähän epäröin sen hankintaa... meillä kun on kostea maa paikoitellen. Siksi onkin aivan super ihanaa, että se viihtyy noin hyvin : )

    Cheri - ole hyvä : ) Täällä koetan aina vähän muistutella noista oikeista ajankohdista... nykyään kun monella aika menee ihan siivillä ja tärkeimmät pihahommat meinaa jäädä tekemättä ; )

    pioni - ostin noiden lummetulppaanien sipulit jostain marketista tosi myöhään syksyllä. Olivat niitä viimeisiä ja moneen kertaan alennettuja. Melkein ilosta hypähdin, kun huomasin ne sattumalta ; )

    Sussi - toivotaan, että syksyllä noita on myynnissä vähän yleisemminkin. Voisin jopa ostaa niitä pari pussillista lisää : )

    Anonyymi Paula - nyt on meilläkin ollut hyvät vuodet Endless Summer hortensioille kun on ollut lunta. Täällä etelässä lumi ei aina ole itsestäänselvyys ; )
    Meillä on myös Rockin-pioni, joka ei ole kukkinut pariin vuoteen, eikä varmaan kuki tänäkään vuonna. Se ei selvästikään kasva hyvällä paikalla. Kuulemma teillä siellä vähän pohjoisempana ne menestyvät paremmin... juuri tuon lumisuojan takia : )
    Ihania kokeiluja sinulla... sitähän ei tiedä ellei kokeile ; ) Ja varmasti yllättäjät ilahduttavat suuresti.

    VastaaPoista
  8. Nyt olen kyllä kateellinen endless summerin kasvusta, kävin juuri pihalla ihmettelemässä omaani, ja mitään elon merkkejä ei siinä näkynyt. Olen varmaan 4 vuotta yrittänyt saada sitä kukkimaan- onnistumatta. Ja nyt se näyttää menneen kokonaan.
    Käytännön kysymys, kuinka paljon annatte kärhölle lannoitetta?

    VastaaPoista
  9. Tulin vaan kertomaan, että lähettämäsi akilleijan siemenet itivät hyvin ja ovat selvinneet mainiosti talven yli. Tänä kesänä odottelen ensimmäisiä kukkia.
    Kiitos vielä niistä pienistä pussukoista. Varjoliljan taimia en ole löytänyt, ehkä ne vielä ilmestyvät.

    VastaaPoista
  10. Ranttulan Annu - Endless Summer hortensiat vaativat kunnon lannoitusta ja kastelua. Niin ja tietysti paikan pitää olla suht aurinkoinen.
    Meillä The Bride ei näytä yhtään noin hyvältä kuin muut endless summerit... nyt kesällä sitä pitää hoitaa oikein huolella ; )
    Lannoitteen määrä kannattaa aina katsoa kyseisen tuotteen ohjeista, siis pussin kyljestä. Loistokärhöille annetaan lannoitetta enemmän kuin tavallisille pensaille.

    Unelma - ihanaa ! Tosi kiva kun kerroit kuulumisia : )
    Varjoliljojen kuten muidenkin liljojen lisäys siemenistä ei ole aina nopeaa... ja kaikista siemenistä tuskin edes tulee tainta. Mutta sen sijaan akileijat ovat tosi helppoja : )

    VastaaPoista
  11. Odottelen,että tulisi sateinen ilma,niin saisin noita lannoiterakeita viskoa tuonne uudemmille perennamaille,säilyisi suuremmilta hajuhaitoilta :)

    VastaaPoista
  12. Millainen on teidän kukkiva nurmikko?

    VastaaPoista
  13. Katja - hih, samaa olen tässä suunnitellut itsekin ; )
    Viime vuonna käytin kasviperäisiä luonnonlannoitteita ja vaihtelun vuoksi tänä vuonna on tarkoitus lannoittaa kanankakalla.

    Maija - meidän kukkiva nurmikko on täynnä suikeroalpia, niittyhumalaa, apilaa, voikukkaa, bellistä... ja sitten skillaa, kirjokevättähteä ja käenrieskaa. No on siellä seassa myös nurmikkoheinääkin ; )
    Vanhempi juttu kukkivasta nurmikosta :
    http://sarinpuutarhat.blogspot.com/2009/07/kukkiva-nurmikko-ihana.html

    VastaaPoista