Aika jännästi siinä on myös vanhoja kukkia, jotka ovat jo muuttuneet vihertäviksi. Eli kukkii pitkään, jos vaan saan sen viihtymään.
Viime syksynä minulla oli myös punertava jouluruusu parvekkeella ja aina talven pakkasjaksoiksi siirsin sen kellariin. Kukat säilyivät siinä hyvin ja maaliskuussa se oli kaunis rehevä parvekekasvi. Saa nähdä käyttäytyykö tämä samoin.
Kuvia siitä maaliskuulta... Syksyn jouluruusu kukkii vieläkin.
Jouluruusun hoito-ohjeet:
Jouluruusu on helppo joulukukka. Multaa kastellaan, kun mullan pinta on kevyesti kuivahtanut. Kukat kestävät pidempään viileässä, ja lakastuvat nopeasti patterin tai muun lämmönlähteen vieressä. Nyt kun ei ole pakkasta, niin jouluruusua voi pitää parvekkeella tai terassilla.
Jouluruusun kohdalla on hyvä muistaa, että se on syötynä todella myrkyllinen. Eli kukkia ei kannata laittaa kinkun koristeeksi, eikä jääpaloihin, eikä antaa kasvia lasten leikkeihin.
Lisää vinkkejä Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa.
Lisää vinkkejä Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa.
Jouluruusujen istutus pihalle:
Jouluruusut ovat periaatteessa monivuotisia perennoja, joiden lehdet säilyvät vihreinä talvellakin. Ne viihtyvät puolivarjossa ja tuoreessa, mutta läpäisevässä maassa. Käytännössä joululta säästyneet jouluruusut istutetaan pihalle keväällä, kun maa on sula.
Kannattaa pitää mielessä, että ne ovat syötynä vaarallisen myrkyllisiä. Onneksi maistuvat tosi karvaalle, kuulemma.
Kannattaa pitää mielessä, että ne ovat syötynä vaarallisen myrkyllisiä. Onneksi maistuvat tosi karvaalle, kuulemma.
Loppukiri ja sitten alkaa muut puuhat...
Koetan saada tällä viikolla kaikki opetustyöt ja muut hommat valmiiksi, jotta pääsen fengshuin opiskeluun. Tulee kyllä aika loppukiri, sillä lauantaina on vielä opetuspäivä.
Joten en ole ehtinyt vastata kommentteihin. Vastaan niihin kyllä heti ja innolla... kun tämä loppukiri hellittää ja alkaa vapaat 😊
Edit- pienenä vinkkinä... tätä samaa näytti olevan meidän Nurmijärven torin kukkamyyjällä. Ja hänellä oli myös toisenlaista vaaleanpunertavaa. Kuulemma kummatkin on Huiskulasta :)
Edit- pienenä vinkkinä... tätä samaa näytti olevan meidän Nurmijärven torin kukkamyyjällä. Ja hänellä oli myös toisenlaista vaaleanpunertavaa. Kuulemma kummatkin on Huiskulasta :)


































