Pensaspioni (puupioni) paleltui talvella - kasvaako se vielä?
Ensimmäinen kuva on pensaspionin eli puupionin tyveltä. Siinä näkyy punertavat alut, joista kasvaa kesän aikana uudet versot. Kasvi ei onneksi kuollut, mutta se tuskin kukkii tänä kesänä.
Tämä vanha pensaspioni on ollut meillä jo noin 23 vuotta ja aina ankarana talvena sen versot vioittuvat. Se kukki tosi komeasti viime kesänä, josta näet kuvia Puupioni kukkii kesäkuun alussa tästä postauksesta.
Laventeli talven jälkeen - onko kasvi kuollut vai vielä elossa?
Myös tähkälaventelin versot kärsivät usein kylmästä ja vähälumisesta talvesta - kuten nyt kävi. Näin aikaisin keväällä ei vielä näe, kuolivatko ne kokonaan vai paleltuivatko vain versot.
En ole leikannut näitä, sillä odotan hyviä leikkauspäiviä kuun mukaan.
Näet näistä laventeleista kuvia kesältä Tähkälaventelit leviää ruusupenkissä tästä postauksesta.
Vaikka nämä vanhat laventelit kuolisivat, niin niiden oksien alla on laventelin siementaimia. Toivotaan kuitenkin, että vanhat laventelit ovat säilyneet hengissä.Marskinliljassa 10 alkua - ihana kevään yllätys...
Vähän jännäsin, miten marskinlilja talvehti, kun lunta oli niin vähän ja kovat pakkaset pitkään. Yllätykseksi siinä on nyt 10 alkua. Ihan uskomatonta! Saa nähdä, montako kukkavartta niistä muodostuu.
Tähän on istutettu yksi tarhamarskinlilja `Cleopatra`-juurakko syksyllä 2021. Se on kasvattanut kolme kukkavanaa kahtena viimeisenä vuotena, joten jännä nähdä, montako tänä vuonna tulee.
Näet marskinliljan kukkivana Näyttävä marskinlilja kukkii tästä postauksesta.
Kesällä jaetut keisarinpikarililjat hyvässä kasvussa...
Ihana yllätys on myös nämä keisarinpikarililjat, jotka näyttävät terhakoilta. Jaoin viime kesäkuussa ison mättään niitä ja tähän istutin takaisin vain isoimmat sipulit. Loput meidän teräsleidi istutti "sopiviin paikkoihin", ja hauskasti niitä kasvaa nyt vähän siellä ja täällä😊
Nämä keisarinpikarililjat ovat korkeita sipulikukkia ja siten tosi näyttäviä kukkiessaan toukokuussa. Näet niistä kuvia Keisarinpikarililja kukkii komeasti tästä postauksesta.
Kukkanurmikolla entistä enemmän krookuksia...
Kasvitieteelliset krookukset kukkivat nyt entistä enemmän tässä kukkanurmikossa. Niitä on todennäköisesti ensi keväänä vieläkin enemmän, sillä ne lisääntyvät siemenistä. Kukissa käy aika surina ja kukkanurmikko onkin hyvä pölyttäjille. Siitä lisää Kukkanurmikko mehiläisille ja pörriäisille tässä postauksessa.
Syyssyrikkä talvisäilytyksestä totuttelemaan ulkoilmaan...
Talvisäilytyksessä olleet kasvit ja daalian juurakot näyttävät talvehtineen hyvin. Vanhat verenpisarat kannettiin viileästä kellarimaisesta tilasta viileän asuinhuoneen ikkunalle vihertymään. Niissä ei nimittäin talvella ole lehtiä.
Kuvassa on valkokukallinen syyssyrikkä eli Buddleja, joka pääsi jo ulos varjoon totuttelemaan ulkoilmaan. Yöt ovat vielä niin viileitä, että se siirretään yöksi takaisin kellariin, jotta versojen alut eivät vain palellu.
Näet kuvia syyssyrikästä kukkivana Syyssyrikkä on paras perhoskasvi tästä postauksesta.
Huhtikuu paljastaa hyvin, miten kasvit ovat selvinneet talvesta. Osa kärsi pakkasista, mutta moni kasvi myös yllättää iloisesti kevään edetessä.
Olisi kiva kuulla, miten teillä kasvit talvehtivat ja tuliko mukavia yllätyksiäkin?
Puutarhaterveisin Sari






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti