keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Hedelmäpuiden leikkausaika kuun mukaan

Tänään on vielä hedelmäpuiden hyvä leikkausaika kuun mukaan. Se kannattaa tehdä näin iltapäivän puolella, niin leikkaaminen ei anna sykäystä uusien vesiversojen kasvuun. Tietysti tärkeää on ensin hieman perehtyä asiaan ja silmäillä puuta, onko siinä leikkaustarvetta. Tämä kuun mukaan ajoittaminen kuuluu luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon.


Omenapuiden leikkausaika kuun mukaan...

Näin heinä-elokuun vaihteessa on hedelmäpuiden hyvä leikkausaika. Kun aika katsotaan tarkemmin kuun mukaan, niin paras ajankohta tänä vuonna on 19.-20.7.2022.

Leikkausajan valitseminen kuun mukaan vähentää huomattavasti omenapuiden vesiversoja. Se tietysti vähentää leikkaamisen tarvetta seuraavana vuonna. Siis taas pätee tässäkin vanha sanonta "Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä"

Ja se viisas valitsee hedelmäpuiden leikkaamisajan kuun mukaan 😊


Meidän pihalla omenapuut leikataan etupäässä keväällä, kuun mukaan. Niihin ei tule vesiversoja juuri lainkaan, koska kuun mukaan leikkaaminen vähentää keväälläkin vesiversoja. 

Hedelmien raakileharvennus...

Nyt samalla voi tehdä raakileharvennuksen. Eli jos näyttää siltä, että puuhun on tulossa liian paljon tai liian tiheään hedelmiä, osa niistä poistetaan. Edellinen kuva on keväällä istutetun omenapuun taimesta, josta poistaisin ison osan omenista, jotta puu juurtuu hyvin ennen ensimmäistä talvea. Lisäksi omenista tulee isompia, kun niitä on vähemmän.

 

Muiden hedelmäpuiden leikkaaminen... 

Nyt on myös hyvä aika leikata kirsikasta, luumusta ja kriikunasta oksia, jos sille on tarvetta. Näitä puita leikataan huomattavasti vähemmän, mitä omenapuuta.
Tietysti on myös päärynäpuiden leikkausaika, jos leikkaamiseen on tarvetta.


Hevoskastanjan, vaahteran ja koivun leikkausaika...

Hedelmäpuiden lisäksi tänään voi leikata myös hevoskastanjaa, joka näkyy kuvassa. Samoin koivujen ja vaahteroiden leikkaaminen kuun mukaan on tänään. 

Nämä kaikki ovat ns. vuotavia puita, joita ei leikata keväällä, vaan näin loppukesällä. Ne eivät myöskään kestä voimakasta leikkaamista, joten niitäkin leikataan vain tarvittaessa.


Ennakoi leikkaustarve...

Puiden leikkaamisessa viisas puutarhuri aina ennakoi! Hän tietysti leikkaa oksia, ennen kuin ne aiheuttavat ongelmia eli ovat liian korkeita, muodostavat oksistosta liian tiheän, omenien muumiotautia on runsaasti jne. 
Varo aina leikkaamasta kerralla liian paljon, sillä monet pilaavat hedelmäpuunsa ja menettävät sadon moneksi vuodeksi liian rajulla leikkaamisella. Ennakoinnilla välttyy tällaisilta rajuilta leikkaamisilta.

Tietysti viisas puutarhuri on valinnut puut niiden koko huomioiden ja on sijoittanut ne sopivalle paikalle eli pihasuunnittelun periaatteiden mukaan. Silloin puita ei tarvitse pitää jokavuotisilla ja työläillä leikkaamisilla pienenä. Eli pihasuunnittelussakin ennakoidaan😊

Ennakoi hyvä leikkausaika kuun mukaan...


Viisas puutarhuri merkitsee puiden leikkausajan ajoissa, jo tammikuussa, omaan kalenteriinsa. Näin se ei mene ohi ja sille on varattu kalenterista aika.

Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla nämä päivät löytyvät kurssin materiaaleissa jo vuoden lopulla, jotta ne voi ennakoida ajoissa. Verkkokurssi on siis yritykseni Puutarha Studion. Lisäksi verkkokurssilla muistuttelin näistä leikkauspäivistä jo viime sunnuntaina, tulevan viikon puutarhatöiden listauksessa.


Puutarhaterveisin Sari


12 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Onko näiden puiden leikkaus aika aina 19.-20.7.? Voisin siten jo varautua ensi kesän päiviin. Minulla kun on monta puuta leikattavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kuun mukaan katsotut hyvät puiden leikkauspäivät ei ole samoina päivinä vuosittain. Ne ovat siis eri aikaan eri vuosina. Siksi ne kannattaakin heti vuoden vaihteessa merkata itselle ylös, kun kuukalenteri ilmestyy.
      Tsemppiä puiden leikkaamiseen :)

      Poista
  2. Kai syksymmälläkin voi luumupuita leikata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumupuiden leikkaamiseen paras aika on heinäkuu. Elokuun alku on vielä hyvä, mutta kuun mukaan tänä vuonna silloin ei ole hyviä päiviä leikkaamiseen. Syksy on huono aika, monestakin syystä.

      Poista
    2. Aika hankala on leikata luuumu- ja kirsikkapuita kun alkavat juuri kypsyttää hedelmiä.

      Poista
    3. Ei se niin hankalaa ole ja voi halutessaan vaikka katsoa valmiiksi leikattavat oksat jo kesäkuussa. Muutenkin luumu- ja kirsikkapuiden leikkaustarve on aika vähäinen.

      Poista
  3. Päärynäpuussani on ihan hirveästi oksia. Voinkohan leikata sitä vielä tänään vai pitääkö leikkaus siirtää seuraavaan suotuisaan ajankohtaan? Olen joitakin kertoja kuullut tuosta kuujutusta, mutta en sen tarkemmin tiedä miten sen voi kattoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos päärynäpuusi on erittäin talvenkestävä kasvuvyöhykkeelläsi ja jos pihasi on Etelä-Suomessa ja syyskuu vielä kesäinen, niin hyvin voi leikata elokuun puolessa välissä. Muussa tapauksessa tämä päivä on ihan ok.
      Puiden leikkaamisen ja muiden puutarhanhoidon hyvien päivien katsominen vaatii tietoa ja kuukalenterin. Valmiit päivämäärälistat ja tietysti myös ohjeet, miten itse oppii ne katsomaan, löytyvät Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta. Linkki lisätietoihin on blogijutun alaosassa.

      Poista
    2. Asumme Oulun seudulla, joten leikkausta ei ilmeisesti kannata jättää myöhemmälle. Täytynee tarttua työhön heti. Olipa onni, että satuin vielä näkemään kirjoituksen. Ja kiitos kurssivinkistä! Käyn ehottomasti tutustumassa. Antoisaa loppukesää sinne🍀

      Poista
    3. Oulu kuuluu jo 5-vyöhykkeeseen eli ilman muuta kannattaa leikata jo nyt heinäkuun puolella. Kiitos ja oikein mukavaa kesän jatkoa sinnekin!

      Poista
  4. Kuukalenterin mukaan vielä elokuussa 25.-27.8. on hedelmäpuiden ja marjapensaiden syysleikkauspäivät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näyttää olevan. Se on kyllä aika myöhään puille ja tietyille pensaille nykytiedon mukaan. Muutenkin näiden leikkauspäivien valinnassa otetaan huomioon muita kasveihin liittyviä tekijöitä.

      Poista