maanantai 7. helmikuuta 2022

Viime vuoden kokeilut - omavaraisuus kotipihalla

Viime vuoden kokeilut, kuten tämän keltaisen tomaatin kasvatus, onnistuivat hyvin. Puutarhassa onkin aivan ihanaa kokeilla kaikenlaista, niin uusia kasvilajeja ja lajikkeita, kuin myös uusia tapoja. Tätä kirjoittaessani tuli mieleeni uusia ideoita, joita voisi kokeilla tänä kesänä. Mutta ensin nyt muutama sana tästä viime vuoden tomaattikokeilusta ja miksi kokeilimme juuri keltaista tomaattia.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.


Viime vuoden kokeiluna tomaatti vattumaalla...

Laitoimme siis keltaisen tomaatin taimet vadelmarivien väliin viime kesäkuussa. Ne istutettiin Biolanin Kasvusäkkiin, jossa on valmiina lannoitteet koko kesän ajaksi. Eli näille riitti pelkällä vedellä kastelu. Säkki laitettiin vielä kastelualtaan päälle eli se ei ollut maata vasten.
Kastelualtaan taakse, vatturiviin kiinni, tuli tomaateille korkeat tukikepit, jotka lyötiin tukevasti maahan. Niihin oli helppo tukea tomaatin versot.  
Tämä kuva on kesäkuun puolesta välistä, jolloin uudet vadelman versot olivat vielä aika matalia tuossa ympärillä. 
Kirjoitin näistä jo kesäkuussa Tomaatit vattumaalla kokeilu -postauksessa, jossa on lisää kuvia ja juttua.


Hyvä tomaattisato näin avomaalta...

Tällä lajikkeella tomaatit ovat pieniä ja makeahkoja. Niitä tuli kivasti, kun siis ottaa huomioon, että nämä olivat taivasalla keskellä pihaa.

Annoimme osan sivuhaaroista eli varkaista kasvaa pitkiksi. Ne saivat kaatua alas säkkiä vasten, joten kasvusto oli aika rehevä. Toki vähensimme lehtiä, kuten kuuluu. Ja loppukesällä katkaisimme versoilta latvat, jotta raakileetkin ehtisivät kypsyä.
Viime kesä oli avomaatomaatille ihanteellisen aurinkoinen ja lämmin. Ehkäpä kylmänä kesänä tomaatin sato olisi jäänyt paljon pienemmäksi. Suojasimme näitä hallaharsolla vain kesäkuun alun tosi viileät yöt, mutta emme sen jälkeen.

Tomaatti kastelualtaan päällä - kuuman kesän pelastus...

Jälleen kerran tämä kasteluallas pelasti puutarhurin kesän, kun ei tarvinnut jatkuvasti olla kastelemassa tomaatteja. Nimittäin kastelualtaasta tomaatit saivat vettä tasaisesti, eikä multa päässyt kuivahtamaan kertaakaan. Se tietysti takaa hyvälaatuisia tomaatteja ja runsaan sadon.

Keltainen tomaatti ja tomaattiallergia...

Meillä ehkä se isoin juttu tässä keltaisten tomaattien kokeilussa oli se, pystyvätkö meidän pihapiirin tomaattiallergiset syömään näitä tomaatteja. Keltainen tomaatti on makeampi ja osa tomaatille herkistyneistä voi syödä niitä.
Kesällä huomasimme jo sen, että tomaatin lehtien ja varkaiden katkomisesta tuleva haju ärsytti tomaattiallergista. Se oli kyllä jo tiedossa. Mutta sen takia lehtien poisto yms. leikkaaminen jäi turhan myöhään, kun itsekään en sitä ehtinyt tehdä ajoissa.
Vaikutti siltä, että keltaisia tomaatteja meidän tomaattiallergiset voivat syödä vain muutamia ja harvoin. Jos niitä syö useammin, niin suu menee niistäkin heti rikki. Joten todettiin, että ei nämä keltaisetkaan tomaatit sovi heille.
Saas nähdä, tuleeko ensi kesänä kasvatettua tomaattia lainkaan.... 

Punahatut talvehtivat hyvin ja aloittivat kukkimisen...

Toinen viime vuoden kokeilu, tai oikeastaan se aloitettiin ja edellisenä vuotena, oli punahattujen kasvatus siemenistä
Punahatut ovat kyllä tosi helppoja kasvattaa siemenistä, mutta niiden talvehtinen vain hieman arvelutti. Viime keväänä sitten nähtiin, että kaikki taimet olivat talvehtineet hyvin. Olin selvästikin valinnut niille hyvän paikan Kuupuutarhasta. Loppukesällä nämä valkokukkaiset punahatut vihdoin aloittivat kukkimisen ja kukkivat ihan talven tuloon asti. Olivat tietysti sekä pörriäisten että perhosten suosiossa.
Ensi kesänä onkin jännä nähdä, ovatko nämä punahatut vielä rehevämpiä ja siten runsaskukkaisempia.



#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/kanojen-kasvatus-kotipihalla/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentajan-henkinen-kasvu-eli-kuinka-romahdin-ja-loysin-itsestani-jalleen-lapsen




Sarjaa luotsaavat Satu https://tsajut.fi ja Heikki https://korkeala.fi



Puutarhaterveisin Sari






14 kommenttia:

  1. En ole tuota kuullutkaan, että jotkut tomaattiallergiset voivat syödä keltaisia tomaatteja. Mekin olemme kasvattaneet keltaisia välillä, mutta ehkä emme enää kasvata. Punaiset ovat olleet paremman makuisia ja satoisampia - ja nehän ovat niin kauniita!
    Toki maku ja satoisuus riippuvat lajikkeesta, mutta elämä on lyhyt kaikkien kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa keltaisissa tomaateissa on jotain eroa verrattuna punaisiin, sillä tomaattiallergisemme eivät voi syödä punaisia lainkaan, mutta keltaisia hieman.
      Tomaatin maku on niin makuasia ja kaiken lisäksi makuaistimme ovat ihan erilaisia. Joku maistaa pienetkin makuerot ja toinen ei huomaa niissä mitään eroa.
      Olen samaa mieltä kanssasi, syötävien kasvien kauneudellakin on oma merkityksensä. Siksi valitsen kasvimaalle tiettyjä värikkäitä kasveja, ennemmin kuin pelkkiä vihreälehtisiä :)

      Poista
  2. Mukava kuulla, että avomaan tomaattikasvatus onnistui näin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli kyllä ihanteellinen avomaan tomaatille. Toki myös lajike on syytä olla sellainen, että se viihtyy avomaalla ja tekee myös siellä satoa.
      Ensi kesänä taidan kokeilla pitkästä aikaa tomaattia parvekkeella. Pitääkin etsiä siihen sopiva lajike.

      Poista
  3. Tuo pieni päärynänmuotoinen tomaatti on kuulunut minulla jokakesäisiin lajikevalintoihin. Ne ovat hyviä salaatissa ja toisinaan niiden sato katoaa kasvihuoneesta suoraan vierailijoiden suihin. On ne hyviä. Minulla jäi yhtenä kesänä melko paljon ylimääräisiä tomaatintaimia istutuksen ja vielä senkin jälkeen, kun olin niitä jakanut ystäville ja naapureille. Pääosa hyötykasveistamme kasvavat nykyisin Rantatalon puutarhassa, mutta nämä ylijäämätaimet istutin toisen eli kotipuutarhan viljelylaatikoihin, jotka muutoin olisivat jääneet kesannolle. Unohdin nuo taimet oman onnensa nojaan, koko kesäksi. Kun sitten loppukesästä tarkastelin marjapensaiden satotilannetta, oli samalla melkoinen yllätys huomata, että luonnon armoille hylkäämäni tomaatit olivat tuottaneet melkoisen sadon alkaen kirsikkatomaateista jättimäisiin pihvitomaatteihin. Kasveja ei tuntunut haittaavan se, ettei runkotomaatteja oltu tuettu, eikä niitä lannoitettu tai kasteltu kasvukauden aikana. Kyllä luonto on ihmeellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa todellakin luonto ihmeellinen. Muistan, että joskus puhdistamolietettä kompostoivalla multa-asemalla kasvoi multakasoissa tomaatin alkuja. Tomaatilla on siis myös sisukas siemen, kun kestää ihmisen ruuansulatuksen ja puhdistamon prosessin läpi kompostikasaan ja jaksaa vielä lähteä kasvuun :)
      Meillä myös yksi kesä istutettiin ylimääräiset ja heikot taimet kompostin viereen puoliaurinkoon. Kaikeksi yllätykseksi ne säilyivät hengissä ja tekivät tomaatteja, ilman hoitoa. Toki parempi sato tuli hoidetuista tomaateista :)

      Poista
  4. Mitenkäs valkoiset tomaatit? Olen joskus kasvattanut valkoista pihvitomaattia ja se oli todella mehevä. En nyt tähän hätään lajiketta muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullutkaan valkoisista tomaateista. Ihan uusia minulle. Tekisi mieli kyllä kokeilla, jos vain taimia tai siemeniä löytyy. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Viime kesä oli niin lämmin, että moni normaalisti kasvihuoneen vaativa kasvi pääsi yllättämään, kuten sinulla tomaatit. Vaan kun tietäisi näistä sää-ilmiöistä aina etukäteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, moni lämpimässä viihtyvä kasvi kasvoi viime kesänä todella komeasti, jos vain sillä oli vettä käytössä.
      Meillä on aina tomaatit kasvaneet ulkona, mutta seinustalla. Siinä on lämpimämpää, koska seinä varaa lämpöä ja suojaa viileältä tuulelta. Tietyt lajikkeet tuottavat satoa varmimmin avomaaviljelyssä ja niitä välillä kutsutaankin avomaatomaateiksi.
      Tosiaan säätä pitää seurata tarkemmin avomaaviljelyssä, sillä yöpakkasia tomaatit eivät kestä.

      Poista
  6. Tomsku on kyllä jännä kasvi, kun sen sato on syötävää, mutta kaikki muut kasvin osat ovat myrkyllisiä. Itselläni ei ole mitään tomskuallergiaa, mutta annas olla jos koskettelen tomaatin varsia tovin ilman hanskoja, vaikka tukia kiinnittäessä, saati tosiaan ylimääräisiä lehtiä poistaessa, niin jopa alkaa silmiä polttaa, kurkussa tuntuu ilkeälle ja iholle tulee punaisia läiskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tomaatin ja perunan vihreät osat ovat myrkyllisiä, mutta niiden sato syötävää. Aika jännä, kun oikein ajattelee :)
      Toivottavasti et saa jatkossa enempää hankalia oireita tomaatista ja voit edelleen syödä niitä. Näin avomaalla, missä ei ole niin kuumaa ja pieni ilmatila kuten kasvihuoneessa, tomaatin versojen käsittely ei todennäköisesti aiheuta niin kovaa ärsytystä. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti.

      Poista
  7. Upeasti onnistuivat avomaan tomaatit! Enpä tiennytkään, että keltaiset tomaatit aiheuttavat herkemmin allergiaoireita. Blogistasi oppii aina uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli kyllä ihanteellinen avomaatomaatille :)
      Keltaiset tomaatit eivät aiheuta herkemmin allergiaoireita! Vaan päinvastoin. Olin kuullut, että on ihmisiä, jotka eivät voi syödä lainkaan punaisia tomaatteja, muta kykenevät syömään keltaisia. Eli keltaiset eivät aiheuttaneet heille ärsytystä. Toki se on voinut olla myös lajikekysymys tai jokin muu on ollut ratkaisevana tekijänä.

      Poista