sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Iloista pääsiäistä

Tähän aikaan on niin ihanan paljon erilaisia sipulikukkia ruukkukukkina. Nyt pääsiäiseksi kylvin myös sitä kirjavalehtistä ohraa. Se on kivan raikas pääsiäisasetelmissa. Ja tuttuun tapaan kokosin ruukuista asetelman, niin sitä on helppo muunnella ja vaihdella.


Heiniä ja helmililjoja...

Helmililjat ja heinät yhdessä tuovat mieleen luonnon, ja kukkaniityn. Tästä tuli tosi viehättävä kokonaisuus. Ihan pääsiäisen kunniaksi lisäsin mukaan yhden keltaisen hyasintin.


Tätä kirjavalehtistä ohraa tekisi mieli kylvää pitkin kevättä. En ole kuitenkaan tehnyt niin, sillä silloin siihen voisi jo kyllästyä 😊

Korkeammat heinät ovat itseasiassa kukkaan hyödettyjen iiristen lehtiä. Kukat ovat jo lakastuneet ja leikkasin ne pois. Iiristen lehdistö on niin koristeellisen kaunis, että sopii täydellisesti tähän asetelmaan.


Pieniä tulppaaneja ja se uusi hyasintti...

Nämä pienet tulppaanit on myös aika viehättäviä. Nyt kun on ollut näin viileää ulkona, niin niiden kukat ovat pysyneet nupussa. Ne ovat siis olleet parvekkeen pöydällä.


Hyasintit sopivat  kivasti väriltään yhteen tulppaanien kanssa. Nekin ovat olleet parvekkeella eli ovat samoja kuin siinä Uusia ja erikoisempia pääsiäiskukkia - postauksessa.

Nyt lähden tästä pihalle tutkimaan, mitä uutta jännää on tullut näkyviin mullasta. Krookuksia ainakin on auennut lisää ja krookusmeri sen kun laajenee


Iloista ja leppoisaa pääsiäistä!

Kevätterkuin Sari


8 kommenttia:

  1. Oi, aivan mahtavan värisiä nuo ruosteensävyiset tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne on tosi kauniita. Nyt kun ne hieman avautuivat, niin ne on ainakin puolikerrottuja. Ihan avoimiksi ne eivät ehtineet, sillä vein ne jo takaisin parvekkeelle.

      Poista
  2. Upeat tulppaanit ja veikeää tuo kaksivärinen ohra. En tiennyt tuollaista olevankaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksivärisen ohran siemeniä on ollut myynnissä jo useamman vuoden. Välillä sitä myydään näin pääsiäisruohona ja välillä kissanruohona.
      Minusta se on kivan raikas muiden vihreälehtisten pääsiäiskukkien kanssa.
      Sen siemenpussin kuva löytyy muutaman vuoden takaisesta postauksesta https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2018/03/kissanruohoa-vai-paasiaisruohoa.html

      Poista
  3. Pikkutulppaanit ovat söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :) Näitä näkee myynnissä aika harvoin, ainakin meillä päin. Jouluna on kyllä matalia punaisia tulppaaneja sipulin kanssa. Nämä pienet ja matalat tulppaanit tuovat kivaa vaihtelua narsissien tilalle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Välillä on kiva tehdä vähän erilaisempia ja erisävyisiä asetelmia. Nyt olen selvästikin viehättynyt oranssiin vivahtavista kukista.

      Poista