keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Heinäkuun parhaat pörriäiskasvit

Ehkä heinäkuun kaikkein paras pörriäiskasvi meidän pihalla on iso vanha metsälehmus. Se kun kukkii, niin puussa käy aikamoinen vilinä. Puulla ei enää ole alaoksia ja siitä huolimatta puun alla kuulee kukinta-aikaan ihanan tauottoman pörriäisten surinan. Puu on niin tärkeä meidän pihalla, että siitä pitäisi tehdä ihan oma postaus.

Kuva ei ole meidän puusta, koska sen kukkivat oksat on sen verran korkealla. Sen sijaan se on puistolehmuksesta, jonka kukinta on myös komea. Siitä enemmän Lehmus kukkii nyt hurmaavan tuoksuvasti  -postauksessa.

Pihlaja-angervo perhosten ja pörriäisten suosikki...

Moni välttelee pihlaja-angervoa ja jopa poistaa sitä pihaltaan. Se leviää voimakkaasti juuriversoilla, mutta nurmikkoa vasten ongelmaa ei ole. Hieman sääli, että se on niin epäsuosiossa, sillä se on todella hyvä kasvi pörriäisille, ja heinäkuussa lenteleville perhosille.


 Ja onhan se kaunis kukkiessaan.

Heinäkuun pörriäismagneetit perennapenkissä...

Heinäkuun perennoista tähtiputki ja sinikukallinen rantatädyke ovat oikeita pörriäismagneetteja. Vaikka sää olisi huono, niin niissä on aina kimalaisia ja muita pölyttäjiä. Tämä kasviryhmä onkin erittäin onnistunut. Täytynee laittaa siitä ihan oma postaus jossain vaiheessa.



Olisi kiva kuulla, mitkä kasvit oli teidän pihalla pörriäismagneetteja nyt heinäkuussa?


Elokuussa onkin sitten taas ihan omat kasvit pörriäisille ja perhosille 😊

Mukavaa heinäkuun loppua!

Terkuin Sari

14 kommenttia:

  1. Peittokurjenpolvet ja verikurjenpolvi olivat suosiossa ja siitä jatkoi jokavuotinen ehdoton suosikki laventeli.Jonkinverran keräsi pörriäisiä myös tähkätädyke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventeli onkin hyvä pörriäiskasvi. Jännästi meillä nyt nämä muut kasvit vetävät puoleensa enemmän pölyttäjiä ja vanhoissa laventeleissa niitä on aika vähän.
      Tädykkeet taitavat kaikki olla pörriäisten mieleen, ja kurjenpolvet :)

      Poista
  2. Lehmus on edelleen hankkimatta ja istuttamatta, joten täytyy tyytyä vielä perennapörinään. Piikkiputket, pallo-ohdakkeet, ruusuruohot ja sen tapaiset törmä- ja kirahvinkukat, sormustinkukat ja ruusut sekä tietty mäkimeirami ja timjami ovat täynnä pörriäisiä ja perhosia. Kannusruohotkin hyviä, apilat, laventeli tosiaan, kuten ylläkin mainitaan. Onneksi näitä hyviä pörriäiskasveja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan näitä hyviä pörriäiskasveja on paljon erilaisia. Piikkiputket ja pallo-ohdakkeet taitavat kuulua myös hyviin perhoskasveihin. Nehän kukkivat vielä aika pitkäänkin.
      Ajuruohon sanotaan olevan myös hyvä, mutta meillä se on saanut olla rauhassa. Ehkäpä ne pörriäiset valitsevat sellaiset kasvit, joita on isompi pinta-ala. Kuten iso puu täydessä kukassa :)

      Poista
  3. Yksi ehkä vähän yllättävä on nukkapähkämö, jonka kukat ihmisen silmään ovat kovin vaatimattomat, mutta kiehtovat hyönteisiä. Varma surinapaikka on myös töyhtöangervo, mutta kukinta-aika on lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkapähkämöstä tein meidänkin pihalla saman huomion. Ei kyllä uskoisi niin vaatimattomien kukkien kiinnostavan pörriäisiä :)
      Meillä on töyhtöangervo pihlaja-angervon vieressä ja pihlaja-angervo vei voiton. Pörriäisillä on selvästikin mieltymyksissään tietty paremmuusjärjestys.

      Poista
  4. Nurmikon valkoapilat keräävät kimalaisia, kukkapenkkien kukista erityisesti ainakin lapinnauhukset ja pallerolaukat ovat olleet kaikenlaisten pörriäisten suosiossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauhukset ovat hyviä perhos- ja pörriäismagneetteja. Niissäkin taitaa olla eroja lajin ja lajikkeiden välillä. Muistelisin, että ukkolaukkakin on aika hyvä pölyttäjäkasvi. Pallerolaukkaa minulla ei ole ollutkaan.
      Kukkanurmikon apilat ovat tosiaan ihan huippuja pölyttäjille :)

      Poista
  5. Värimintusta pörriäiset tykkäävät myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan värimintuista sanotaan, että ovat hyviä pörriäisille ja muistaakseni joillekin perhosillekin.

      Poista
  6. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut tänä kesänä ehdottomasti paras kimalaismagneetti. Käy siinä välillä mehiläisiä ja kukkakärpäsiäkin. Nukkapähkämö on myös meillä todella hyvä pörriäiskasvi, samoin kuin pikkusydän ja kaikki maksaruohot. Mitähän muuta heinäkuussa kukkikaan? Peittokurjenpolvi taisi olla kukassa vielä alkukuusta ja siinä oli myös kiitettävästi pörinää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista kuulla, että tarhakeijunkukka `Hans` on noin hyvä kimalaismagneetti! Ei tulisi kyllä mieleenkään, että keijunkukat voivat olla kauniiden lehtiensä lisäksi myös loistavia pörriäiskasveja.
      Pikkusydän pörriäiskasvina on myös uutta minulle, vaikka meilläkin on pitkä rivi sitä. Ehkä meillä nuo muut kasvit houkuttaa pörriäiset ja pikkusydämiin niitä ei sitten riitä.

      Poista
  7. Auringontähti, harjaneilikka, peurankello, kultapiisku, kelta-apila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania pörriäiskasveja :) Me kylvettiin tänä keväänä harjaneilikoita, kun vanhat alkoivat hiipua. Ensi kesänä päästään nauttimaan niiden kukinnasta, ja ehkä pörriäisistä kukissa :)

      Poista