perjantai 15. maaliskuuta 2019

Puutarha fengshuin alkeet - kaikki toimii

Puutarha fengshuista on useampikin toivonut postauksia, joten tässä nyt sarjan ensimmäinen juttu. Eli fengshuissa on tärkeää, että kaikki toimii. Siten elämä sujuu paremmin, eikä pihan toimimattomuus hankaloita elämää. Ja muuten yllä oleva krookuskuva ei ole tältä keväältä. Meillä on vielä maa lumen peitossa.

Portaat ja kulkuväylät toimii...

Se on hyvää fengshuita puutarhassa ja pihalla, että portaat on mitoitettu oikein. Silloin niistä on helppo kulkea niin lapsen kuin vanhuksen tai polvivammaisen. Samoin kaikki kulkuväylät mietitään huolella ja kulkuvälineille varataan omat paikat.

Pöytäryhmä ja grillin paikka on mietitty toimivaksi....

Kun kaikki perheenjäsenet mahtuvat pöydän ympärille ruokailemaan ja grillaajakin voi olla lähettyvillä, niin mikäs sen ihanampaa, myös fengshuin mukaan.
Jos taas pöytäryhmä on tosi ahtaassa paikassa terassilla ja grilli on kaukana, ruokailuhetki tuntuu heti hankalalta. Eli paikka ei toimi ja siten se on myös huonoa fengshuita.

Piha on turvallinen, myös leikeissä...

Piha on toimiva, kun se on turvallinen. Esimerkiksi lasten leikkivälineet on sijoitettu turvallisesti ja niitä on helppo pitää silmällä. Kulkeminen pihalla on myös hyvä olla turvallista, joten jyrkkiin rinteisiin tehdään portaat pelkän polun sijasta.


Pihalla erilaiset asiat ovat toimivilla paikoilla...

Valaisimet ja pistorasiat ovat kohdissa, missä niitä tarvitaan. Etenkin nykyään valaisinten määrä ja paikka mietitään tarkasti, siten säästetään luontoa.
Ja tietysti rikkinäiset valaisimet korjataan heti, sillä ne ovat toimimattomina huonoa fengshuita. Tai valaisimen voi myös poistaa, jos se on tarpeeton.

Piha hoidettu eli piha suunniteltu niin, että sen hoito sopii asukkaille...

Jos pihassa on kohtia, mitkä jäävät hoitamatta, se ei ole hyvä fengshuin mukaan. Eli tällöin kohtia kannattaa muuttaa sellaiseksi, että niiden hoito onnistuu.
Esimerkiksi jos ei halua tavallista nurmikkoa, niin voi tehdä alueesta kukkaniityn. Se niitetään kerran kesällä ja niittojäte haravoidaan pois. Jos niittäminen tuntuu liian raskaalta työltä ja niitty jää hoitamatta, se alkaa pian kasvaa koivun taimia ja pujoa. Ei siis hyvä! Parempi vaihtoehto olisi ollut muuttaa nurmikko kukkanurmikoksi, jota leikataan kerran viikossa tai kahdessa.

Eli kannattaa suunnitella piha ja myös sen hoito, niin pihasta tulee varmimmin toimiva. Tämän takia tein oman verkkokurssin pihasuunnittelusta, jonka voi aloittaa milloin vain. Puutarhafengshui-kurssi on kyllä tulossa, mutta myöhemmin.

Jouluruusut on niiiiiiin ihania. Sulaisipa lumet nyt äkkiä, jotta näiden kasvu alkaisi 😊

Mukavaa viikonloppua!

Terkuin Sari

6 kommenttia:

  1. Kiitos samoin! mielenkiinnolla luen ,tätä puutarha asiaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näitä puutarhafengshui juttuja on tulossa nyt keväällä silloin tällöin. Aihepiiri on niin mielenkiintoinen ja itse asiassa opiskelen siitä kevään aikana vielä lisääkin.

      Poista
  2. Järkeenkäypiä juttuja, mitä on aina välillä hyvä palautella mieleen. Nuo jouluruusut ovat kyllä upeita <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja varsinkin nyt keväällä näitä on hyvä palautella mieleen, kun pihahommat eivät vie kaikkea aikaa. Ehtii vielä hyvin suunnitella muutoksia. Niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty :)
      Punertavat jouluruusut on super ihania. Vähän jännittää, miten uusi yksilö viihtyy paikassaan, sillä istutin sen ihan uudelle alueelle.

      Poista
  3. HOitamatta jäävät kohdat saivat minut huokaisemaan... niitä kun löytyy joka kesä jostain kulmasta puutarhaa. Koska piha on liian iso. Pitäisi pienentää ja miettiä ratkaisuja uudelleen. Se on kyllä ensi kesän puuhia.

    Kiitti kivasta postauksesta, ja kuvat herättivät kyllä kevään kaipuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on isohko piha ja vanha, joten joka kesä tulee tehtyä pientä fiksausta johonkin kohtaan. Heti kun lumet sulavat pääsee ottamaan mittoja, niin saa piirrettyä alueen paperille. Ja toivottavasti toukokuussa jo istutuspuuhiin :)
      Tähän aikaan kevätkukkien kuvat on niin sykähdyttävän kauniita. Niitä kun vähän aikaa katselee, niin sateinenkin päivä muuttuu heti valoisammaksi ;)

      Poista