sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Puutarhurin valmistautumista Koiran vuoteen

Tässä on nyt vajaa pari viikkoa aikaa tehdä suursiivousta ja keskeneräisten töiden loppuun viemistä, ihan jo kuukalenterinkin mukaan. Tämä vähenevän eli laskevan kuun aika on siis juuri siihen sopivaa. Tulevan uudenkuun jälkeen alkaa kiinalaisessa astrologiassa Koiran vuosi, jota olen odottanut jo pari vuotta... se kuulemma tietää minulle rahan tuloa 😁

Heti tähän on mainittava, että fengshuihin, kuten yleensäkin elämään, kannattaa suhtautua avoimin mielin ja jalat tukevasti maassa. Ja tietenkin pieni pilke silmäkulmassa ja odottaen aina hyvää!

Fengshuin rahakasvi...

Koska tulevan Koiran vuoden teemana minulla on raha, niin hoidan erityisen huolellisesti fengshuin rahakasveja eli kuvan klusioita. On minulla myös rahapuukin, mutta näistä pidän enemmän ja niitä pidän vauraus-alueella. Jos rahakasvi olisi huonon näköinen... se symboloisi "kituvaa" rahaa ja sitä en missään nimessä halua 😉
Muutenkin nyt suursiivouksessa kannattaa myös pyyhkiä sisäkasvien lehdet ja heittää kompostiin kaikki huonosti voivat kasvit. Ja ostaa kevään kunniaksi uusia elinvoimaisia kasveja, tai yrttejä, tai kylvää siemeniä.
Samoin vanhat siemenpussit on hyvä käydä läpi ja tutkia niistä "viimeinen käyttöpäivä". Vanhentuneet kannattaa kylvää nyt kevään ja kesän aikana, tai heittää pois.

Vanhat puutarhataidot ja -tavat...

Tämän tulevan Koiran vuoden elementtinä on maa ja kun koirakin on maata niin maa-elementti on silloin tosi vahva. On jännä nähdä, miten se näkyy meidän ihmisten elämässä.
Todennäköisesti erilaiset perinteet ja vanhat puutarhanhoitoon liittyvät tavat nostavat suosiotaan, kuten myös vanhat kasvit alkavat kiinnostaa enemmän. Siihen kuuluu myös kotona oleilu ja yhdessä tekeminen. Tästä voisi päätellä, että puutarhayhdistykset kasvattavat jäsenmääriään sekä yhteisiä tapaamisia ja tapahtumia. 


Kädet ja siemenet multaan...

Koiran vuotena voisi kuvitella, että kaikki käsillä tekeminen lisääntyy entisestään. Ja etenkin se, että kädet saa multaan! Olen kyllä aina pitänyt juuri siitä, että paljain käsin pääsee istuttamaan, kitkemään, leikkaamaan jne. Siinä on ihan oma hohtonsa 😊

Uudenkuun jälkeen alkaa heti hyvä kylvö- ja mullanvaihtoaika eli 16.2.-1.3.2018. Silloin aion koulia nämä orvokin taimet omiin ruukkuihin, ja kylvää lisää siemeniä. Varmasti siihen mennessä siemenpakettikin on saapunut postiin.


Koiran vuoden ennuste ja kodin fengshui-muutokset...

Tein ensimmäistä kertaa itselleni kiinalaisen astrologisen vuosiennusteen eli miltä tuleva Koiran vuosi näyttäisi tuovan elämääni kuukausittain. Onkin jännä seurata, miten se pitää paikkaansa.
Helmikuu näyttäisi siltä, että työ tulee sujumaan erityisen hyvin, joten sitä kannattaa hyödyntää.
Ja heti huhtikuusta alkaen pitäisi sitä rahaa alkaa virrata ja erityisesti kesä-heinäkuussa. Tämä on hassun hauska juttu, jos todellakin näin tulee käymään!
Elokuussa näyttäisi tulevan minulle haasteellinen kuukausi, joka voi viedä paljon voimavaroja. Täytyypä pitää se mielessä ja varautua siihen kesällä lomaillen ja rentoutuen oikein kunnolla! Kirjoitin nämä tänne, jotta muutamat ystäväni voivat sitten muistuttaa minua, jos unohdan koko asian.

Kodissa aion nyt tehdä ennen Koiran vuoden alkua sen suursiivouksen. Etenkin teen tilaa uudelle eli poistan tarpeetonta. Näiden lisäksi teen pieniä muutoksia sisustuksen pientavaroissa. Ne muutokset ovat asuntokohtaisia ja omaan asuintooni sekä työhuoneeseen en niitä ole vielä ehtinyt tehdä. Onneksi tässä on aikaa 😊

#fengshuiblogihaaste

Tämä postaus kuului #fengshuiblogihaasteeseen. Meitä on kaksi bloggaavaa fengshui-konsulttia ja haastoimme toisemme kirjoittamaan samasta aiheesta kerran kuukaudessa. Tämän helmikuun aiheena on Koiran vuosi.
Maakoiran vuosi 2018 My feng shui life -blogi Virpi Karjalainen
Puutarhurin valmistautuminen koiran vuoteen Sarin puutarhat -blogi Sari Weckström

Edelliset #fengshuiblogihaaste jutut:

Tammikuun fengshui aiheena oli vesi-elementti - Miksi talvella mustat kukat ja vesi ei aina miellytä?
Joulukuun fengshui aiheena oli punainen - Punainen väri jouluna ja fengshui
Marraskuun fengshui aiheena oli jii - Kerrottu syklaami ja jin-aika
Lokakuun fengshui aiheena oli metalli - Miksi syksyllä valkoiset kukat ei miellytä?
Syyskuun fengshui aiheena oli roina - Roinaa, roinaa eli haravoidako vai ei?

Pidän maaliskuussa Virpin kanssa yhdessä Ota fengshui-filosofia haltuun -kurssin Helsingissä. Lisää Puutarha Studion nettisivuilla. Kurssille mahtuu vielä mukaan.



Aurinkoisin talviterveisin,

Sari

Ps. ensimmäisessä kuvassa on onnenkäenkaali... aivan loistava Uudenvuoden kasvi symboloimaan onnea tulevalle vuodelle 😊


4 kommenttia:

  1. Sattuipa sopivasti, kun juuri suunnittelin vaatekomeroiden läpikäyntiä. Se on iso työ, mutta juttusi antoi puhtia ryhtiä siihen heti. Kiitos tästä sparrauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että jutusta oli heti apua :)
      Monet kokevat, että kuun mukaan siivotessa, saa paljon puhtaampaa jälkeä. Lisäksi tarpeettomasta tavarasta on paljon helpompi luopua, kuin kasvavan kuun aikaan. Itse en ole tähän kiinnittänyt mitään huomiota... sitä voisikin nyt vähän tarkkailla ;)

      Poista
  2. Kiitos! Minäkin olen joskus opiskellut, kirjoista vain, tuota fengshui-ideaa, ja uskon että siinä on paljon perää. Ainakin sillä, että raha pysyy paremmin kukkarossa, kun muistaa sulkea vessan pytyn kannen. Hupi, hupi. Mutta kyllä minäkin aikoinani katselin noita suuntia ja testasin juttuja sen mukaan. Mutta en ole päässyt talon tavararunsaudesta. Ne ovat kuin ihmiset, joita en voi unohtaa. Hyvä kun löysin vinkin tuosta rahapuusta. Pitää vähän karsia senkin runsautta ja istuttaa ystävilleni alkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fengshui on tosi jännää, ja sitä on kiva testailla. Ja se vessanpytyn kannen pitäminen kiinni on oikein klassikko fengshui-neuvoista :)
      Me ihmiset ollaan luonteeltamme ja taustoiltamme hyvin erilaisia. Joillekin sopii tavararunsaus, mutta on hyvä erottaa se roinan kerääntymisestä. Eli kaikki tarpeeton on hyvä poistaa. Tavara, joka ilahduttaa, ei ehkä olekaan tarpeeton, koska se tuottaa iloa :)

      Poista