perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kevään suunnittelua

Kohta pääsee jo pihahommiin, kunhan vain pari kuukautta on hujahtanut. Joten on hyvä aika tehdä kevään suunnittelut nyt, niin ei tule sitten kiire. Meillä on pari isoa pihahommaa edessä... toinen on kasvimaan ja mansikkamaan vaihto, ja toinen uuden kasviryhmä teko.

Vanha mansikkamaa uusiksi

Mansikka on kasvanut samalla paikalla monta vuotta ja viime kesänä jo osa taimista voi tosi huonosti. Mansikkaa vaivaa monet pienen pienet tuholaiset ja taudit, ja siksi suositellaan sen kasvatusta 4-5 vuoden vuoroviljelynä. Eli nyt keväällä taidamme istuttaa uudet mansikan taimet kasvimaalle ja kasvimaan siirtää mansikkamaan paikalle. Tai sitten laitamme ensin mansikkamaalle maanparannuskasvia ja vasta ensi vuonna vaihdamme kasvimaan siihen ja istutamme uudet mansikat.

Salaatteja lisää

Viime kesän salaattikokeilu onnistui niin hyvin, että nyt taidan laittaa kahteen kastelualtaaseeen kasvamaan salaattia. Nimittäin salaatista saa makeaa ja maukasta ainoastaan silloin, kun salaatin multa on tasaisen kosteaa eikä se ole kuivahtanut kertaakaan.

Uusia kasviryhmiä helpottamaan pihanhoitoa

Meillä on työn alla kohta, johon katolta putoaa lumet ja joka on tosi aurinkoinen. Alue on liian pieni nurmikoksi eli 10m x 1m. Päätimme laittaa sen kasviryhmäksi. Siihen menee aika paljon taimia, mutta onneksi vuorenkilvet ovat levinneet vähän liikaakin, joten niistä saa otettua taimia.

Ja joitain uusia kasvejakin olisi ihana saada... ne päätän vasta keväällä myymäläkierroksella 😊
On meillä toinenkin kohta, jota pitää laajentaa hoidon helpottamiseksi, mutta siitä kerron vasta, jos aika riittää sen tekoon.

Pihan fengshuin päivitys

Nyt kun fengshuissa tapahtui iso ajanjakson muutos, niin oman pihankin fengshui pitää päivittää. Sen suunnittelin tekeväni ensi viikolla.
 Fengshuissa suositaan tietynlaista siisteyttä ja järjestystä, joten tämä alue pitää keväällä järjestää uudelleen. Kultatesma eli limenvärinen heinä on levinnyt siemenistä aika kivasti. Se on tosi kaunis ja valoisan värinen. Mutta kohdan yleisilme on sotkuinen, joten aioin siirtää taimet paremmille paikoille. Samalla taidan siirtää myös jouluruusun siementaimet muualle, missä on enemmän tilaa niille.

Toinen kohta, joka häiritsee minua, on tämä iirisryhmä. Viime kesänä siinä kukki yksi vaaleankeltainen tarhakurjenmiekka. Ja jos muistan nyt oikein, niin se jäi siirtämättä siitä pois. No, sen näkee sitten kesäkuussa. Viisastuneena viime kesältä, aoin merkata sen heti, kun kukat aukeavat 😊

Lisää perhoskasveja!

Perhoskasveja ei koskaan ole liikaa, vaan päin vastoin. Minulla on jo odottamassa punahatun siemenet, jotka kylvän pihalle kylvölaatikkoon.

Kävin tutkimassa kellarissa talvisäilytyksessä olevien kasvien vointia ja nämä syyssyrikät (Buddleja) ovat jälleen talvehtineet erittäin hyvin. Joten kesällä on odotettavissa taas paaaaaljon perhosia, jee!

Hauskaa viikonloppua!

Terkuin Sari


8 kommenttia:

  1. Hienoja suunnitelmia! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu!
      Se kuulemma on niin, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Eli helpolla päästään ;)

      Poista
  2. Tuota salaatin kasvatusta altakastelualtaassa olisikin kiva kokeilla ensi kesänä. Minulla kun meinaa aina salaattien kasvualusta kuivahtaa ja salaatit kitkeröityä sitä myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama juttu kasvimaalla, ja salaatit on aina olleet tosi pahoja. Meni monta vuotta, etten kylvänyt yhtään salaattia. Nyt viime vuonna vasta älysin kokeilla tuota altakasteluallasta... ja se oli niin loistava, että ihmettelin, miksen tajunnut sitä aiemmin ;)

      Poista
  3. Hei olipa kiva käydä pitkästä aikaa lukemassa sinun kuulumisia <3 Oletkos lopettanut yhteistyön asuntomessujen kanssa kun blogin ulkoasu on ihan muuttunut?
    Ensi viikolle on onneksi luvassa keväistä, jo olisi aikakin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan siirtynyt pois Asuntomessujen sivuilta takaisin tänne bloggerin puolelle :)
      Oikein odotan sunnuntaita, että saan siirrettyä loputkin sipulikukkaruukut parvekkeelle. Ja sitten siellä alkaakin kevät :)

      Poista
    2. Kyllä nyt näyttäisi ensi viikon sää siltä, että parvekkeellasi tosiaan alkaa KEVÄT <3 Nuo pikkuiset iirikset olivat hurmaavia!

      Poista
    3. Siellä on tosiaan jo kevät, ihanaa :) Ja pikkuiiristen kaikki nuputkin aukesivat ja kohta hyasintit alkavat tuoksua. Kyllä kevät on hullaannuttavan ihanaa aikaa!

      Poista