lauantai 22. lokakuuta 2011

Jotkut ne vaan jaksaa kukkia...

Maljaköynnös

Pidän maljaköynnöstä vielä lasitetulla parvekkeella, sillä se näyttää viihtyvän siellä niin hyvin. Alin lämpötila tänä syksynä siellä on ollut +4 astetta.

Myös kuvan pieni riippaorvokki majailee vielä parvekkeella... ja kukkii : )

Parvekkeelle paistaa ilta-aurinko, kuten kuvien värisävystä voi päätellä ; )
Heti kun on säätiedotuksessa luvataan yöpakkasta -5, aion siirtää maljaköynnöksen sisälle ikkunalle ja orvokin kellariin.
Kuva maljaköynnöksesta talven jäljiltä viime keväältä. Se siis talvehti todella hyvin huoneenlämmössä. Maljaköynnöksen hoito-ohjeet,klik.

Pasuunakukka

Naapurin pasuunakukka innostui vasta nyt syksyllä kukkimaan. Kuulemma hän oli uhannut heittää koko kasvin kompostiin, kun se ei ole kertaakaan kukkinut, vaikka ikää on jo monta vuotta. Taisi pasuunakukka kuulla Paulan uhkauksen, hih ; )
Siinä on muuten ihan mielettömästi nuppuja ja ne näyttävät kehittyvän kukiksi, vaikka sitä pidetään eteishallissa, kaukana ikkunoista. Ihmeellistä !
Alan jo postailemaan Sarin joulublogissa pikku hiljaa... jouluunhan on aikaa enää 63 päivää !!!
Laitoin sinne juttua perhosamarylliksestä, jonka kehittymistä odotan innolla : )


Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille !

14 kommenttia:

  1. Tämähän alkoi kiinnostamaan tää maljaköynnös!! Onko niitä kuin paljon eri värisiä? Tuollainenhan pitää ens keväänä hommata..=)

    VastaaPoista
  2. Ai kauheeta älä edes mainitse sanaa joulu, nousee karvat pystyyn jos aletaan nyt jo höösään ja blogeissa alkaa joulujutut. No väistämätöntähän se kai on eli mie taidan alkaa miettiin miten sijoitan itseni töihin koko jouluks että saa skipattua koko homman. Toi pasuunakukka on aika ihmeellinen. Mites sun datura, omani laitoin jo aikoja sit kompostiin ei oikein jaksanut kukkia meikäläisen datura mutta tulihan kokeiltua.

    VastaaPoista
  3. Joo, jouluhan lähestyy hurjaa vauhtia:) Minä kannoin jo puutarhakirjat kirjahyllyyn ja toin joulukirjat ja -lehdet olohuoneeseen selattaviksi. Ja glögiäkin on jo juotu.

    VastaaPoista
  4. Voi hiisi, en ole yhtään ymmärtänyt, että maljaköynnöskin jatkaisi eloaan talven yli, ja tuollainen pasuunankukkakin on joskus elänyt ja hengittänyt täällä, vaan ei koskaan daturaa.
    Kiva, kun linkität noita vanhoja juttuja. Tulen tänne usein opintoretkelle samalla kun istun uponneena oranssiin sohvaani.

    VastaaPoista
  5. Hienosti kukkivat parvekekukkaset, mutta syksy on jo pitkällä. Kiitos samoin sulle, siis mukavaa viikonloppua!

    Jouluun ei ole enää paljon aikaa, täytyy käydä joulublogiasi myös kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  6. Laura - maljaköynnös kukkii hyvin pihalla ja parvekkeella. Tosin pihalla ollut maljaköynnös on jo sisätiloissa : )
    Olen nähnyt punaisia, pinkkejä, vaaleanpunaisia ja valkoisia, mitkä punertavat henosti.

    Henrietta - otin daturani sisälle ja se ei tykännyt siitä yhtään. Sen lehdet alkoivat lurpattaa ja muutenkin se voi tosi huonosti... että lopulta heitin minäkin sen kompostiin. Saahan niitä ostettua uusia ; )
    Rakastan joulun tunnelmaa. Siksi kai olen niin innostunut pitämäään myös joulublogia. Mutta kaikesta jouluhössötyksestä en minäkään pidä. Joulukukat ovat tietty ehdoton suosikkini, hih ; )

    pioni - ostin eilen ekan jouluisen lehden. Täytyypäs ottaa esille entisetkin, tosin selailin niitä jo kuukausi sitten ; )
    Tuota glögiä en vielä olekaan juonut. Siitä tulee niin ihana joulufiilis jo ihan sen tuoksusta : )

    Rouva Kameleontti - minulta on moni pyytänyt enemmän linkityksiä, joten koetan laittaa niitä aina kun keksin sopivan : )
    Itse ihan yllätyin, miten hyvin maljaköynnös talvehti normaalissa huoneenlämmössä. Tosin sisällä siihen tuli hieman punkkeja, mutta nekin oli helppo myrkyttää : )

    Sisko - tässä kohta puoliin laitan enemmän juttuja sinne joulublogiini. Nyt vähän työkiireet ovat siirtäneet juttujen kirjoitusta.
    Näin lämpimänä syksynä lasitetulla parvekkeella ja terassilla monet kukat kukkivat todella pitkään : )

    VastaaPoista
  7. Ompas kaunis tämä maljaköynnös. Pitääpä muistaa ensi keväänä tämä tuttavuus!

    VastaaPoista
  8. Niin paljon on kaikkia kauniita kukkia, joita olisi kiva kokeilla, huoks...

    VastaaPoista
  9. Kauniita kukkasia:-)
    Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  10. Mari - suosittelen : ) Maljaköynnöksestä tulee todella näyttävä kukkija, kunhan muistaa lannoittaa ja kastella sitä säännöllisesti. Ja se rakastaa aurinkoa : )

    Sussi - sanos muuta : ) Kävin juuri puutarhaliikkeessä, ja voi että miten paljon ihanuuksia siellä oli. Pystyin kuitenkin hillitsemään itseni, ja ostin vain yhden... laitan siitä juttua joulublogiin lähiaikoina : )

    Arja - kukat ovat aina niin kauniita : )
    Olen tässä tänäänkin ihastellut pelakuita, kun ne nyt sisälläkin vielä jaksavat kehittää kukkia.
    Mukavaa sunnuntaita sinullekin !

    VastaaPoista
  11. Voi minä en olis muistanu ollenkaan koko joulublogias, jos et ois maininnu siitä tuossa lopussa. Kiitos. Se oli ainaki viime vuonna tosi kiva, tuskin pettymystä tulee tänäkään jouluna. :)
    Mulla ei maljaköynnös varmaan viihtyis, oon niin huonomuistinen tuon kastelun suhteen. Kesäkukatki kitu koko kesän sen takia, kun en koskaan muistanu antaa niille vettä ennenku ne roikku kuivuuttaan. :/

    VastaaPoista
  12. Puutarhuri - kiva kuulla, että olet pitänyt joulublogistani : )
    Minulla on tässä jo pari kivaa juttua, joita aion käyttää siellä...
    Olen muuten laittanut kummatkin maljaköynnökseni altakasteluruukkuihin. Tällöin ne saavat "tasaisen kastelun" ; )

    VastaaPoista
  13. Löysin blogistasi maljaköynnöksen hoito-ohjeet, kiitos niistä. Laitoin omasta blogistani linkin tänne.

    VastaaPoista
  14. Rentukka - kiva kun kerroit linkityksen : )
    Maljaköynnös on varma kukkija, aurinkoisella paikalla. Siis loistava kasvi : )

    VastaaPoista