Tänään pääsin pitkästä aikaa puutarhatöihin ja ensimmäisenä oli puupionin leikkaus. Sillä oli suorastaan kiire, koska se oli jo kasvattanut pitkät uudet versot, joiden päissä näkyi nuput. Kuvassa näkyykin yksi verson päässä oleva nuppu. Tänään oli myös kuun mukaan hyvä leikkauspäivä ja siksi olin tietysti ottanut tämän päivän vapaapäiväksi.
Puuvartisessa pionissa kuivia versoja...
Puupionin leikkaus tehdään joka kevät, sillä siihen tulee vuosittain kuivia oksia enemmän tai vähemmän. Jonain keväänä kuivuneita versoja on paljon ja silloin se tekee nuppuja vain vähän.
Saa olla tarkkana, kun leikkaa puupionia eli puuvartista pionia, sillä elossa olevat vanhat versot näyttävät ihan yhtä harmailta kuin kuolleet. Joten leikkasin sen nyt huolella ja vain kuivat verson osat. Siellä oli myös ihan täysin kuivuneita versoja. Leikatessa sai varoa, ettei vahingossa vioittanut uutta kasvua, etenkään niitä nuppuversoja.
Maasta kasvanut jo uusia versoja...
Yksi syy, miksi puupionin leikkaus on niin tärkeää tehdä ajoissa, on nämä uudet versot, jotka lähtevät kasvamaan maasta. Nyt ne olivat jo niin kuivien versojen puristuksissa, että oli ihan viimeinen hetki leikata kuivat versot pois tieltä. Näin verson aluille sai tehtyä tilaa kasvaa vahvoiksi versoiksi.
Kuivat versot voisi leikata lyhemmiksi, mutta saksia ei vain saanut lähemmäs, kun piti varoa vioittamasta eläviä versoja. Oli kyllä tosi tarkkaa ja varovaista puuhaa.
Ennen leikkaamista...
Tämä meidän puupioni on jo 20 vuotta vanha, tosin alkuvuodet se kärsi toisessa paikassa, ennen kuin se siirrettiin tähän.
Se on kasvanut tässä laventelien vieressä pitkään ja näyttää viihtyvän todella hyvin. Laventelin harmaa lehdistö ja leikkaamattomat kukkavarret näkyvätkin kuvan alakulmassa.
Tässä siis kuva, kun puupionin leikkaus oli vielä tekemättä.
Puupionin leikkaus valmis...
Ja tässä kuva, kun puupionin leikkaus on valmis eli kaikki kuivat versot on leikattu siitä pois. Se näyttää nyt paljon ilmavammalta ja uusille versoille tuli reilusti enemmän tilaa kasvaa.
Kuvia puupionista kukkivana...
Puupioni kukkii jo kesäkuun alussa, joten ei ihme, että siinä on jo niin isot nuput. Saa nähdä, kukkiiko se tänä kesänä aikaisemmin, kun kevätkin on nyt normaalia pidemmällä.
- Näet kuvia tästä puupionista kuuden vuoden takaa Pioni kukassa, vau! -postauksesta. Silloin se oli vielä aika matala.
- Lisää kuvia kahden vuoden takaa, Puupioni, juhannuspioni ja tarhapioni kukkii -postauksessa. Puupionin versot olivat jo korkeammat ja kukinta huikean upea.
Samalla leikkasin laventelin...
Kun puupionin leikkaus oli tehty, leikkasin seuraavaksi ne puupionin vieressä kasvavat laventelit, koska oli hyvät leikkauspäivät kuun mukaan sillekin. Ne on siis tähkälaventelia. Leikkasin niistä ronskisti kuivuneet viimevuoden kukkavarret pois ja sammalla osasta lyheni myös versoja. Ja ilmassa leijaili niin ihana laventelin tuoksu😊
Iloista vappua!
Puutarhaterveisin Sari
Kiitos pionipostauksesta ja neuvoista. Mukavaa vappuiltaa sinne!🎈
VastaaPoistaOle hyvä :) Se on aina kiva kuulla, että postauksesta pidetään tai siitä on jopa hyötyä.
PoistaOikein hyvää vapunpäivää sinullekin!
Siis vautsi miten vanha puu pioni 😃 Ja niin ihanat kukat! Mistä tuollaisia oikein löytää???
VastaaPoistaTämä on kyllä yllättävän vanha ja vasta siinä laventelipenkin päässä se lähti hyvään kasvuun. Silloin se myös vasta alkoi kukkia kunnolla. Tämä meidän puupioni on ostettu jostain tapahtumasta, jossa Pionien Koti oli myymässä pionejaan. Heillä on kyllä verkkokauppa ja muistaakseni siellä on erilaisia puuvartisia pioneja myynnissä. Näitä voi myös löytää ihan puutarhamyymälöistäkin.
PoistaTäällä kans odotellaan kukintaa kunhan ikää tulee, oli paljasjuurakko ja vahvimman valitsin Ostin 3 v sitten syksyllä alesta eihän yleensä silloin kukaan muu istuta kun pioniharrastaja. Kaks talvea laitoin suojaturvetta. Viime syksynä talvea piti odottaa muistin muut arat mutta tuo onneksi jäi. Kasvaa vaikka yöllä pakkasia. Nyt kolme vahvaa vartta ja uusia alkuja näkyy. On suojaisassa rinteessä ja viime kesänä tais löytää syvältä pollen parasta, koska vahvistui syksyllä.
VastaaPoistaJoten aikanäyttää onko se valkoinen kuten kuvassa vai jokin muu t. Riitja 5 selta
Kuulostaa ihan siltä, että olet löytänyt sille todella hyvän paikan. Jos pihallasi on talvisin lunta kunnolla, niin se auttaa aina puuvartisia pioneja talvehtimaan hyvin.
PoistaOlet varmaankin tutkinut jo, onko varsien kärjissä nuput näkyvissä. Toivotaan, että pääset nauttimaan sen upeasta kukinnasta mahdollisimman pian, oli kukkien väritys mikä tahansa. Kukinta on upea joka tapauksessa :)