Tältä näyttää nyt ikkunalla talvetetut pelargonit, siis niistä on kuvia tässä postauksessa. Kesän ulkona puutarhassa olleet pelargonit talvehti kellarimaisessa tilassa. Nämä kaksi parvekkeella ollutta säilytin talven yli ihan asuinhuoneen ikkunalla. Siten ne säilyttävät lehdet hyvinä ja aloittavat kukkimisen aikaisin keväällä.
Litteät pelargonit kukkivat huhtikuussa...
Nämä aurinkoisella ikkunalla talvetetut pelargonit olen leikannut litteiksi jo syksyllä. Keväällä jouduin myös leikkaaman niiden uutta kasvua, jotta ne pysyvät näin litteinä.
Syy, miksi pidän ne näin litteinä on se, että ikkunalauta on tosi kapea. Ikkunalle mahtuu vain tuon kokoinen saviruukku ja tietysti saman levyinen kasvi.
Joudun todennäköisesti leikkaamaan tätä punakukallista taas, sillä se on toispuoleinen. Eli vaakatasossa kasvavaa pitkää versoa pitänee hieman lyhentää, jotta ruukku pysyy varmasti pystyssä, kun multa kuivahtaa. Postauksen ihan ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin tämän hassu kasvutapa😊
Ikkunalla talvetetut pelargonit...
Tämän pelargonin punainen värisävy on minusta tosi kaunis. Sitä on hieman vaikea kuvata, sillä kamera usein vääristää sen sävyä. Nyt sain onneksi otettua siitä kuvia, joissa kukkien väritys on lähellä oikeaa.
Tämä toinen ikkunalla talvetetuista pelargoneista on vaaleanpunainen. Senkin olen leikannut litteäksi ja se kukkii yhtälailla runsaasti.Pelargonien hoito kuun mukaan...
Olen hoitanut näitä kuun mukaan, kuten muitakin huonekasveja ja puutarhaa. Eli ne on istutettu, leikattu, kasteltu, lannoitettu yms kuun mukaan hyvinä päivinä. Lisäksi olen alun perin kylvänyt ne siemenistä myös kuun mukaan hyvänä kylvöpäivänä.
Jotta pelargonit kukkivat runsaasti, niitä pitää lannoittaa säännöllisesti ja multa ei saa päästä kuivumaan liikaa. Muuten ne ovat tosi helppoja kasveja ikkunalla, parvekkeella, terassilla ja puutarhassa.
Lisää postauksia pelargoneista...
- Pelargonin kasvatus siemenestä on helppoa ja siemeniä myyvissä verkkokaupoissa on nykyään hyvä valikoima erilaisia pelargoneja.
- Aika leikata pelargonit kuun mukaan eli miltä nämä ikkunalla talvetetut pelargonit näyttivät maaliskuun alussa, kun oli leikkausaika
- Pelargonien kasvatus pikkupuuksi oli helppoa siemenistä esikasvatetuista taimista. Pelargonipuut on kyllä tosi veikeitä.
- Pelargonit valoon ja lämpöön, mutta milloin - postauksessa kerron, missä vaiheessa kevättä otamme nämä kellarista sisälle valoon ja osan otamme kellarista suoraan pihalle.
- Pelargonin talvisäilytys eli miten olemme säilyttäneet nämä kaikki pelargonit kellarissa, kylmiössä ja asuinhuoneessa.
- Pelargonit ikkunalla talven yli ekologisesti eli ihan asuinhuoneen ikkunallakin onnistuu mainiosti pelargonin talvisäilytys. Kuten hyvin näkyy näiden tämänkin postauksen kukkivista pelargoneista.
Puutarhaterveisin Sari
Kauniita pelakuita sinulla🥰
VastaaPoistaKiitos :) Nämä kummatkin kukkii komeasti, kevät kun on ollut niin aurinkoinen.
PoistaKauniita ovat. Yritin kellarinpuutteessa talvehduttaa omaa mökkipelargoniaani lasitetulla parvekkeella styrokslaatikossa. Eipä tuo onnistunut. Ensi talvena taidan ottaa ihan sisään vaan, kun sekin näyttää luonnistuvan noin hyvin. Kiitos vinkeistä ja mukavaa kasvukaudenalkua.
VastaaPoistaTosiaan talvella lasitetulla parvekkeella saattaa olla pakkasta yhtä paljon, kuin ulkona. Sen sijaan näin keväällä lämpötila yöllä voi olla esim. 5 astetta lämpimämpi.
PoistaIkkunalla onnistuu tosi hyvin talvetus, kun muistaa muutaman asian. Siitä on oma postaus, josta linkki tekstissä.
Kiitos ja oikein mukavaa kevään jatkoa sinullekin!
Kaunis väri pelakuullasi! Omat pelakuuni ovat parhaillaan ikkunalla vihertymässä, kellarissa olon jälkeen. Täällä myös kukat hoidellaan kuun mukaan 😃 Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin hoidat kukkiasi kuun mukaan :) Pelargonisi ehtii varmasti hyvin kukkaan, ennen kuin on aika viedä ne ulos kesäksi.
PoistaKiitos ja oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!