sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Odotettavissa runsasta kukintaa

 

Kohta kun ilmat vähän lämpiävät, niin on odotettavissa runsasta kukintaa. Magnolia on nimittäin täynnä nuppuja. Nämä erikoisemmat ja tavallaan vaateliaammat kasvit tuottavat aina pientä jännitystä keväällä. Ensinnäkin onko ne talvehtineet hyvin ja toisekseen, miten ne kukkivat vai jättävätkö kukkimisen väliin.

Magnoliaan tulossa paljon kukkia...

Puutarhassamme kasvaa siis japaninmagnolia `Vanha Rouva`, joka istutettiin noin 8 vuotta sitten. Se on talvehtinut hyvin, sillä se menestyy jopa IV-kasvuvyöhykkeellä. Puutarhamme sijaitsee II-vyöhykkeellä.

`Vanha Rouva` teki nuput jo syksyllä ja silloin jo näki, että kukinta tulee olemaan runsas. Edelleen saa kuitenkin vähän jännittää kukinnan onnistumista. Nimittäin joskus pikkulinnut nokkivat talvella nuppuja rikki ja joskus rankkasade on rikkonut avautumassa olevat kukat.
Nyt siis peukut pystyyn, että saadaan nähdä `Vanha Rouva` upeassa täydessä kukassa.

Ensimmäiset nuput ovat jo avautumassa😊 Parin vuotta sitten kirjoitin sen kukinnasta Magnolia `Vanha Rouva` kukkii parhaillaan -postauksen.


Ruusuherukka ekan kerran täynnä nuppuja...

Tänä keväänä ensimmäistä kertaa ruusuherukassa on näin paljon nuppuja. Aivan ihana yllätys! Toivottavasti saan siitä otettua hyvät kuvat, kun kukat avautuvat, niin teen siitä oman postauksen.
Se on myös hieman vaatelias paikan suhteen, kuten myös magnoliat. 
Ruusuherukan kasvuvyöhyke on I-II.
Edit - Ruusuherukka näyttävä keväinen koristepensas -postauksessa kuvia siitä nyt kukkivana.


Rusokirsikalla odotettavissa runsasta kukintaa...

Myös vaaleanpunakukalliselta rusokirsikalta on odotettavissa runsasta kukintaa, kuten joka kevät aiemminkin. Nuput ovat näkyvissä ja lähikylällä rusokirsikka näytti jo kukkivan. Joten meilläkin se aloittanee kukkimisen ensi viikolla.
Sitten on tietysti kaikki omena-, kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut, jotka kukkivat seuraavaksi. Ja tietysti pilvikirsikka ja tuomi. 
Odotettavissa runsasta kukintaa, joka kestää pitkään. Mikäs sen ihanampaa!

Haluatko runsasta kukintaa kevääksi...

Näillä erilaisilla keväällä kukkivilla pensailla ja puilla saa helpolla runsasta kukintaa. Osa on vielä hyvin helppohoitoisia ja pärjäävät jopa ilman hoitoa. Helppohoitoinen piha tulevaisuudessakin -postauksessa lisää helppohoitoisuudesta.
Kun valitset kasveja, niin muista ne puutarhasuunnittelun perusasiat, jotka liittyvät kasvivalintaan. Eri kasvit viihtyvät siis erilaisissa olosuhteissa. 

Jos haluat esim. magnolian, niin valitse puutarhastasi paikka, jonka olosuhteet sopivat magnolian kasvupaikkavaatimuksiin. 
Se viihtyy lämpimällä ja suojaisalla paikalla, läpäisevässä ja tuoreessa maassa. Usein istutuskohtaa parannetaan ja maahan sekoitetaan rodomultaa. Kukkiakseen se vaatii aurinkoisen tai puolivarjoisan paikan.

Näin keväällä onkin hyvä suunnitella omaa puutarhaa, etenkin näiden aikaisin kukkivien pensaiden ja puiden osalta. Sillä silloin niitä näkee puistoissa ja pihoilla kukkivina, jolloin hahmottaa paremmin, miltä ne näyttävät "luonnossa".


Olisikin kiva kuulla, mikä keväällä kukkiva puu tai pensas on sinun suosikki?
Itse pidän rusokirsikasta... tai oikeastaan aika monesta muustakin😊


Puutarhaterveisin Sari


10 kommenttia:

  1. Pidän koreanonnenpensaasta, sen keltaiset kukat ovat piristäviä muuten ruskeassa keväisessä luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnenpensaiden kukinta on tosiaan ihan huikean kaunis. Se oikein loistaa kauas, kun puutarha on vielä täysin lehdetön. Ja vielä kun se kasvaa parimetriseksi pensaaksi, niin kukkia on silloin tosi paljon.

      Poista
  2. Hienoja kasveja sinulla! Minun suosikkejani ovat kaikki vaaleanpunaiset kukkapuut. Itselläni on vasta rusokirsikka ja yksi koristeomenapuu. Tekisi mieli vielä hankkia kerrottukin, jos vain tilaa löytyisi 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaiset kukkapuut ovat tosiaan upeita ja oikeita katseen vangitsijoita kukkiessaan. Niistä löytyy monta talvenkestävääkin. Kerrottu vaaleanpunainen koristeomenapuu on minustakin todella kaunis. Olen nähnyt sellaisen kerran Helsingissä kukinta-aikaan ja oli kyllä sykähdyttävän ihana.

      Poista
  3. Voi miten paljon nuppuja Vanhassa Rouvassa! Aivan ihanan näky kukkiessaan. Täällä ruusuherukka kukkii jo täyttä päätä ja se on keväisiä suosikkipensaitani. Puskassa pörrää jatkuvasti kimalaisia. Kirsikkapuut ja -pensaat ovat tietysti myös suosikkeja ja täälläkin näyttää rusokirsikkaan tulevan nyt ensimmäistä kertaa kymmeniä kukkia, kun aiemmin on ollut maksimissaan viisi. Se alkaa muutenkin jo näyttää enemmän puulta kuin kepiltä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalle Rouvalle ollaan löydetty selvästikin hyvä paikka, sillä kasvaa ja kukkii tosi paljon. Toki se on korkeaksi kasvava lajike. Teillä on siellä ihanasti kevät pidemmällä, sillä vasta tänään yksi pieni ruusuherukan kukka oli avautunut tähän meidän pensaaseen :D
      Pääset siis nauttimaan rusokirsikan upeasta kukinnasta, aivan mahtavaa! Se on yllättävän nopeakasvuinen, kunhan se pääsee vauhtiin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia😍 Mangoliapuu tai kirsikkapuu, jomman kumman tahtoisin myös mökkipihalle. 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo kummatkin on todella upeita kukkapuita. Mökkipihalla ne kannattaa suojata hyvin rusakoilta ja peuroilta, jotta ne ei heti tule syödyksi. Toki niin täytyy tehdä ihan kotipihallakin.

      Poista
  5. Magnolia on yksi kauneimmista! Minulla se on ollut monta vuotta kitulasvuinen, ehkä paikka on huono ja välillä jänikset tms syöneet☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, niiden kukinta on tosi upea. Kannattaa tarkistaa sen kasvupaikka eli maan tulee olla läpäisevää ja kosteahkon tuoretta sekä hapahkoa. Eli niille laitetaan rodomultaa tai sitä sekoitetaan olemassa olevaan maahan. Versoihin tulee paistaa aurinko eli hyvä paikka on aurinkoinen tai puolivarjoinen. Ja keväällä annetaan hieman lannoitetta, mutta ei heti istutuksen jälkeen, jos multa on uutta pussimultaa. Jos kesällä on pitkä sateeton jakso ja maa kuivaa, kannattaa kastella. Magnolian voi siirtää aikaisin keväällä paremmalle paikalle, jos siihen on tarvetta :)

      Poista