sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Perennoja on helppo lisätä siemenistä

Joitakin perennoja on tosi helppo lisätä itse siemenistä. Jos haluaa, että ne kukkivat jo samana kesänä, siementen kylvö tehdään aikaisin, helmikuun tietämillä. Muuten niitä voi kylvää keväällä ja kesällä, jopa ulkona. Tänä vuonna kylvin taas muutamia hyviä pörriäiskasveja, aivan kuten viime vuonnakin. Vähän jännäsin, miten viime vuotiset pärjäsivät ekan talvensa puutarhaan istutettuna.


Hajakylvö ja sitten taimien koulintaa...

Monesti teen niin, että kylvän perennojen siemenet hajakylvönä rasiaan. Se säästää kivasti tilaa, etenkin kun ei tiedä, itävätkö kaikki siemenet. Alla olevassa kuvassa on laukkaneilikkaa kylvetty hajakylvönä ja siemenet ovat jo lähteneet kasvuun.
Kun pienet taimet ovat riittävän isoja, koulin ne taimikennoon tai ruukkuihin. Siis yksi taimi, yhteen ruukkuun. Postauksen ensimmäisessä kuvassa on nämä laukkaneilikat taimikennossa. Ne on pienikasvuisia, joten näin taimikennossa ne vievät vähän tilaa kasvatuspaikassaan ikkunalla ja nyt parvekkeen pöydällä.
Isosiemeniset ja varmat perennat kylvän usein sisällä sammalnappeihin, sillä se myös säästää tilaa ikkunalla. Tällaisia on esim. punahatut.
Tietysti kylvän ja koulin kaikki tarkasti kuun mukaan hyvinä päivinä😊

Punahatut helppoja lisätä siemenistä sisällä ja ulkona...

Alla olevan kuvan valkokukkaisen punahatun olen esikasvattanut siemenistä joitakin vuosia sitten. Kuvan otin viime vuoden syyskuulta. Se siis kukki tosi runsaasti ja myöhään syksylle.
Ohjeita sen kylvöön Punahatun kasvatus siemenistä -blogipostauksessa.

Punahatun taimet herää keväällä hitaasti. Usein olen jo luullut niiden kuolleen talven aikana, kunnes viimein maasta pilkistää pienet lehtien alut. Alla kuva siitä valkokukallisesta punahatusta 10. päivä toukokuuta. Siitä on kasvanut jo aika iso mätäs.

Sinipallo-ohdake esikasvatettu viime keväänä...

Samoin vähän jännäsin, miten viime keväänä siemenistä kylvetyt sinipallo-ohdakkeet talvehtivat. Nekin näyttävät nyt hyviltä. Kuvassa etualalla oleva on se yksilö, joka melkein kukki viime kesänä.
Mullan pinnalla näkyy hyvin mustat biohiilen palat. Lisäämme aina biohiiltä uusien kasviryhmien multaan. Itse asiassa tässä mullan pinnalle on levitetty kompostimultaa katteeksi ja siinäkin on biohiiltä. Näille pienille taimille biohiilestä on iso apu, etenkin kun sateista on jo aikaa ja näitä ei enää kastella.

Tässä vielä kuva siitä viime vuoden syyskuulta, kun taimessa oli kukan alku. Toivottavasti se ehtii kukkia tänä vuonna, sillä osa sen taimista siirretään uuteen kasviryhmään aurinkoisemmalle paikalle.

Lisää perennoja joita voi lisästä siemenistä...

  • Leikkokärsämö helppo kasvattaa siemenistä -postauksen taimet kasvatin myös ihan asuinhuoneen ikkunalla. Leikkokärsämössä on eri värejä ja se on nykyään suosittu niin leikkokukkana kuin kuivakukkana.
  • Hohtopiikkiputki pölyttäjille ja perhosille sen sijaan vaatii kylmäkäsittelyn eli kylvös pidetään jääkaapissa tai ulkona, ennen kuin siemenet suostuvat itämään. Muuten se on helppo kasvattaa siemenistä ja se myös kylväytyy  itse puutarhassa. 
  • Harmaakäenkukka helppo kylvää siemenistä ihan suoraan maahan. Se on nimittäin kaksivuotinen ja kylväytyy jatkossa itse. Sillä on upean harmaat lehdet ja kukkavarret. Koska se kylväytyy myös itse, sen taimia löytää jatkossa vähän sieltä ja täältä. Ne voi siirtää paremmille paikoille.
  • Komeat idänunikot ja tarhaidänunikot ovat näyttäviä alkukesän kukkijoita. Tarhaidänunikoiden kukkien värisävyt on tosi trendikkäitä vaaleita murrettuja, pinkkejä ja valkoisia. Ja onhan myös idänunikon hehkuvan oranssi kukka huikean upean värinen.

Lisää hyviä perhos- ja pörriäiskasveja, joita voi itse lisätä siemenistä, löytyy verkkokurssilta Kukkapenkki perhosille ja pörriäisille. Se on yritykseni Puutarha Studion ja on  www.sarinpuutarhakurssit.fi -kurssisivustolta.


Puutarhaterveisin Sari




2 kommenttia:

  1. Tuhannesti kiitos tuosta punahattu kuvasta! Tajusin juuri kitkeneeni punahattujen alkuja. Näyttävät ihan kellokukan aluilta, jota en halua pihalleni. Olenkin tässä ihmetellyt, miksi punahatut eivät tee siementaimia... nyt se selvisi 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin keväällä saa tosiaan olla tarkkana, kun kitkee rikkaruohoja. Helposti tulee kitkettyä perennojen pienet siementaimet, jos vähänkään ronskimmalla otteetta kitkee. Toivotaan, että sieltä vielä nousee lisää punahattujen siementaimia :)

      Poista