tiistai 16. kesäkuuta 2020

Valkoista ja vihreää kesäkukissa

Kaupallinen yhteistyö - Huiskula
Nyt kesäksi laitoin puhtaan valkoista ja eri vihreää kesäkukiksi parvekkeelle. Se näyttää vaihteeksi tosi kivalta, etenkin kun kasvien lehtien väritys vaihtelee. On yksiväristä ja kirjavaa. Laitan kasvit aina näin omiin ruukkuihin, niin niistä on helppo koota erilaisia ryhmiä. Pidän siis vaihtelusta 😊

Limenvihreä värinokkonen...

Tämä limenvihreä värinokkonen eli kirjopeippi (Solenostemon `Salsa Verde`) on tämän kevään uutuus Huiskulasta. Yleensä värinokkosta näkee hyvinkin kirjavalehtisenä, mutta tänä on veikeä uutuusväri. Ihastuin tähän heti, sillä se kivasti raikastaa kokonaisuutta.
Ruukkuun on istutettu kaksi värinokkosta, jotta siitä tuli heti runsaampi.

 Tällä `Salsa Verde` värinokkosella on hyvin kapeat ja liuskareunaiset lehdet. Äkkiseltään ei edes uskoisi värinokkoseksi.
Se on siis kotimainen eli kasvatettu Turussa, Huiskulan Puutarhalla. Sitä onkin myynnissä ympäri Suomea.

Vanha rungollinen pelargoni...

Aika uskomaton kukinta tällä rungollisella pelargonilla! Tämä on siis se, jonka olen kasvattanut siemenestä viime vuonna. Se oli talven ihan asuinhuoneen aurinkoisella ikkunalla ja multana on 100% sammalta.

Kirjavalehtinen tuoksupelargoni...

Lisää erilaista lehtimuotoa ja väriä tuo kirjavalehtinen tuoksupelargoni `Lady Plymouth`. Sen koristearvo on ehdottomasti lehdissä. Latvalehdet ovat hieman kellertävät ja vanhimmat alalehdet valkovihreät. Sille näyttää tulevan pieniä kukkia, mutta ovat paljon vaatimattomampia mitä tavallisilla pelargoneilla.
Kahdessa metalliruukussa on pieniä mehikasvin taimia, jotka kylvin keväällä. Saas nähdä, millaisiksi ne kasvavat ja kukkivatko jo tänä kesänä.

Viherkasvi ulkoilemassa parvekkeella...

Tämän viherkasvin nimeä en tiedä. Se on tosi kaunis ja on nyt parvekkeella värinokkosen kaverina. Syksyllä otan sen taas sisälle ikkunalle. Monikäyttöinen kasvi siis 😊

Kesäkukkien hoito kesähelteillä...

Kesäkukkia tietysti lannoitetaan säännöllisesti tai annetaan niille varastolannoitus sekä kastellaan säännöllisesti. Biohiili mullassa vähentää kastelua ja kasvit eivät heti nuupahda mullan kuivahtaessa.
Lisäksi kuihtuneet kukat poistetaan, jotta tulee uusia nuppuja.

Koska nyt on niin kuumaa ja aurinko polttavaa parvekkeella, nostan pelargonit ja värinokkosen lattialle päiväksi. Mutta tänään kun on pilvinen päivä, kasvit saavat olla pöydällä. 
Näin niiden lehdet pysyvät kauniina ja pelargoni jaksaa kukkia isoin kukkatertuin.


Värinokkoset sain Huiskulasta blogijutun tekoon. Kiitos siitä heille!


Ihanaa juhannusviikkoa!

Terkuin Sari

12 kommenttia:

  1. Hienon raikas kokonaisuus näille kesähelteille! Noin runsasta kukka määrää en ole aiemmin yhdesä pelakuussa edes nähnyt. Mahtava! -Tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoiset pelakuut kyllä yllätti kukinnallaan minutkin. Kukintaintoon voi olla syynä hyvä lannoitus ja vielä kuun mukaan. Sekä tietysti sopiva valo eli ei liian paahteessa :)

      Poista
  2. Hieno tuo pelargoni, taidanpa omasta ottaa pistokkaan ja alkaa kasvattaa tuollaista myös! Vaikka olen miehelleni luvannut, että ahtaiden talvetustilojen vuoksi en enää yhtään monivuotista hanki, mutta onko se uusi, jos vanhasta ottaa pistokkaan... :D Valkosuoninen viherkasvi taitaa olla pitsilehti, Fittonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sen kasvattaminen on tosi helppoa. Ekana vuonna kukkii jo kivasti pikkupuuna ja nyt toisena vuotena näin rehevänä. Pistokasta ei katsota uudeksi kasviksi, tietenkään :)
      Samaa olen itsekin miettinyt, mutta muistaakseni pitsilehdellä lehdet ovat ohuempia ja se ei kestä kuivahtamista. Tällä on nimittäin multa päässyt ihan kuivaksi ja lehdet ei yhtään lurpattanut.

      Poista
  3. Onpa rungollisella pelaguulla upea kukinta! Se taitaa kiittää sinua hyvästä hoidosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan uskomaton kukinta - sillä on nyt 16 kukkaterttua ja nuppuja tulossa lisää.
      Se taitaa kiittää siitä, etten leikannutkaan sitä :) Nimittäin toukokuussa suunnittelin leikkaavani sitä kapeammaksi, kun se vie niin paljon tilaa. Se jäi kevätkiireissä tekemättä, ja hyvä niin ;)

      Poista
  4. Ohhoh kuinka hieno valkoinen pelargoni, pitääpä ottaa oma valkea 'Felix' syyniin ja katsoa mitä sille kuuluu.
    Jotenkin nuo valkoiset unohdan likimain aina jonnekin takavasemmalle. Huomenna nostan 'Felixin' eturiviin juhannuskukaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesällä usein valkoiset kukat jäävät vähemmälle huomiolle, itselläkin. Ne on kyllä kivan raikkaita. Ja sopivat tosi hyvin juhannuskukiksi :)

      Poista
  5. Valkoinen pelakuu on kyllä hieno.Todella pieni ruukku,mutta taitaa viihtyä kuitenkin kun olet sen sammaleeseen istuttanut.Ei ainakaan kärsivän näköinen ole.
    Yksinkertaisen kauniin asetelman myös olet tehnyt parvekkeellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelakuilla on pienet juuret ja siksi se ei tarvitse isoa ruukkua, etenkään kun sillä on multana kasvusammalta. Sammal ei kuivu nopeasti rutikuivaksi vaan kasvi saa sammaleen solukosta kosteutta, vaikka sammalkasvualusta näyttää jo kuivalta.
      Kiitos, tällä kertaa yksinkertaisempi tyyli viehättää, runsaiden värien jälkeen :)

      Poista
  6. Hei!

    Huomenna olis se suuri kitkentäpäivä. Olit kirjoittanut että 12 asti. Mut kuinka aikaisin voi aloittaa? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläkuun kuukalenterissa on klo 6.00 aloitusaikana ja jostain luin, että auringon noustua. Käytännössä se riippuu pihasta, eli omalle pihalle toimivat kellonajat löytyvät kokeilemalla :)

      Poista