torstai 9. tammikuuta 2020

Tuoksuva narsissitupakka ja sen kasvatus

Tämä tuoksuva narsissitupakka kuuluu suosikkeihini. Sitä näkee harvoin myynnisä keväällä, joten olen kylvänyt sitä itse siemenistä. Kuten kuvasta näkyy sen kukat ovat sirot ja vaatimattomat sekä aina valkoiset. Kuvassa on kaksi kukkivaa narsissitupakkaa.

Narsissitupakka ensimmäisenä ja toisena vuotena...

Alla olevan narsissitupakan kylvin vuoden alussa ja se kukki näin elokuussa.

Seuraavana vuonna se oli rehevämpi ja kukki jo isommalla kukkatertulla. Kuvan ruukussa on useita talvetettuja taimia.
Miksi se on suosikkini - niin kukkien hurmaavan tuoksun takia. Lisäksi minua viehättää sen persoonallinen ulkomuoto. Siitä näkee jo heti, että sitä ei ole jalostettu pitkälle, kuten monia muita kesäkukkia. Sen sanotaan myös olevan hyvä mesikasvi yökkösille ja kiitäjille eli yöperhosille.

Komeat narsissitupakat kasvitieteellisessä puutarhassa...

Vuosia sitten otin tämän kuvan Helsingistä, Kumpulan kasvitieteellisestä puutarhasta. Kasveista näkee heti, että ammattilaiset on esikasvattaneet ne kasvihuoneessa ja jatkohoitokin on ollut tosi hyvä. 

Narsissitupakan kylvö siemenistä...

Narsissitupakka kylvetään siemenistä jo tammi-helmi-maaliskuussa, kasvavalla kuulla. Siementen itämisaika on pitkä sekä alussa kasvu on tosi hidasta, siksi kylvö pitää tehdä riittävän aikaisin. Siis jos haluaa taimien kukkivan jo kesällä.

Yleensä narsissitupakan siemenet kylvetään hajakylvönä eli monta siementä pienen multarasiaan. Siitä taimet koulitaan omiin ruukkuihin.
Nyt testimielessä kylvin siemenet uusiin ekologisiin sammalnappeihin. Eli tavoitteena olisi yksi taimi yhteen nappiin, mutta taitaa tulle monta kymmentä. Niitä pitää sitten harventaa. Koska kasvatustilaa on vähän, niin minikasvihuoneessa on nyt vain neljä turvotettua sammalnappia siemenineen.

Narsissitupakan siemenet on tosi pieniä, kuten kuvasta näkyy. Siemenpussissa niitä sitten olikin noin 2000. Saa nähdä, montako siementä tuli kylvettyä 😊

Hidas valoitäjä...

Tärkeää on muistaa narsissitupakan kylvössä, että siemeniä ei saa peittää mullalla. Se kuuluu siis valoitäjiin. Hyvä lämpötila itämiseen on 15-20 astetta eli viileä huoneenlämpö. Taimien kasvatus vaatii malttia, sillä siemen itää hitaasti 14-28 päivää.

Narsissitupakan hoito-ohjeet...

Narsissitupakka (Nicotiana sylvestris) viihtyy lämpimällä paikalla auringossa ja ehkä vielä puolivarjossakin. Se on kuten kesäkukat yleensä, eli kuihtuneet kukat poistetaan ja sitä kastellaan ja vähän lannoitetaan. Eikä se kestä pakkasta. Jos sen haluaa talvettaa, niin kasvi viedään ajoissa kellariin.


Lisää vinkkejä siementen kylvöistä ja kasvatuksesta: 


Nyt siis peukut pystyyn, että kylvökseni onnistuu ja saan taas kesällä nautti narsissitupakan ihanasta tuoksusta 😊
Edit - hyvin onnistui! Kuvia toukokuun puolesta välistä löytyy täältä.

Terkuin Sari

Ps. toinen näin aikaisin siemenistä kylvettävä kesäkukka on jättiverbena. Sekin on helppo kylvää, kun rytmittää kylvön ja kylmäkäsittelyn kuun mukaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kylvövinkeistä! Narsissitupakka on minustakin aivan ihana. Kerran kylvin tupakkaa, jonka luulin olevan tällainen, mutta se olikin niitä matalampia ja jalostetumpia, ei niin mieleinen. Meinaan kokeilla uudestaan ja tuo valossa itävyys olikin tärkeä pointti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä narsissitupakassa on jotain persoonallista ja tosi viehättävää. Ja se ihana tuoksu :) Koristetupakat ovat tosiaan ihan eri näköisiä ja oloisia. Niiden taimia löytyykin hyvin keväällä myymälöistä. Kiva kuulla, että kylvövinkeistä oli iloa :)

      Poista