tiistai 21. toukokuuta 2019

Rikkaruohot kompostiin vai ei, ja kitkemispäivät

Voiko rikkaruohot laittaa kompostiin vai ei? Vai pitäisikö pahimmat jopa polttaa? Kaikenlaisia ohjeita kitkettyjen rikkaruohojen hävitykseen kyllä löytyy, mutta mitkä niistä ovat toimivia. Tämä on ajankohtainen aihe, sillä huomenna 22.5.2019 ja ylihuomenna, iltapäivästä, on tosi hyvät #kitkemispäivät, kuun mukaan.

Monenlaisia rikkaruohoja...

On vaikeita rikkaruohoja, joiden juuret menevät todella syvälle tai laajalle. Ja pienestäkin juurenpalasta ne jatkavat kasvua.  Näiden kitkeminen kannattaa aina tehdä #kitkemispäivinä. Sillä silloin kitketyt alueet pysyvät pidempään rikkaruohottomina. Toinen syy on tietysti se, että rikkaruohot lähtevät paremmin juurineen.

No voiko nämä rikkaruohot sitten laittaa kompostiin? Olisi kiva kuulla, mihin te ne laitatte?


 

Sitten on rikkaruohoja, jotka leviävät voimakkaasti siemenistä, kuten kuvan puistolemmikit. Ne on helppo kitkeä pieninä taimina. Tämänkään tyyppisiä moni ei uskalla laittaa kompostiin. 
Kuva on sorapenkasta, josta olen aina kitkenyt rikkaruohot pois ja jättänyt sammaleen. Nyt tänä keväänä vähän yllättäin puistolemmikki oli levinnyt siihen ja ehti aloittaa kukinnan. Ne on niin kauniita, etten hennonnut vielä kitkeä niitä pois 😊

 Rikkaruohot puutarhakompostiin eli lehtikompostiin...

Meillä  on aika iso piha ja vielä vanha, joten siellä on myös rikkaruohoja, jopa niitä pahimpia. Laitamme kaikki kitkemisjätteet kylmän rauhallisesti puutarhakompostiin. Osaksi siksi, että ekoihmisenä haluan myös tehdä puutarhanhoidon ekologisesti. Sekä siksi, että on paljon helpompaa laittaa ne kompostiin muun puutarhajätteen mukana.
 Kompostissa suurin osa on muuta puutarhajätettä kuin puiden lehtiä, joten siksi kutsun sitä puutarhakompostiksi. Lehtikomposti olisi sille vähän hassu nimi.
Kuvassa kottikärryjen päällä on seula, jossa on puutarhakompostista otettua "valmista" multaa.


Teen puutarhakompostista postauksen... mietin vaan tässä näkökulmaa siihen. Eli mikäköhän sen hoidossa tuntuu haastavimmalta? Onko ne nämä rikkaruohot?


Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssi...

Tällä kitkemiskurssilla on ohjeet tehokkaampaan kitkemiseen. Eli kun yhdistää kullekin rikkaruoholle parhaan kitkemistekniikan  ja kuun mukaan parhaat kitkemispäivät, saa rikkaruohot hävitettyä nopeimmin ja vähemmällä kitkemisellä.
Lisätietoja kurssista: Tehokas kitkeminen kuun mukaan
Verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion ja se on Sarin puutarhakurssit -verkkokurssialustalla.


Kesän parhaat kitkemispäivät yms.- tilaa uutiskirje...

Näin bloggaajana haluaa täyttää lukijoiden toiveita, jos vaan se on mahdollista. Pitkään on toivottu blogin pientä kuukalenteria pidemmälle ajalle. Se olisi hankala käytännössä, joten pitkän harkinnan jälkeen päätin aloittaa uutiskirjeiden kirjoittamisen. Niissä tulee olemaan ne tulevat tärkeät päivämäärät puutarhanhoitoon liittyen. Samalla siihen saa muitakin puutarhavinkkejä. Uutiskirje ilmestyy 1-2 kertaa kuukaudessa.

Ensimmäisessä uutiskirjeessä on ne kesän parhaimmat #kitkemispäivät sekä kuukauden #kastelupäivät.
Ja toiveita uutiskirjeen aiheista yms otan mielelläni vastaan 😊



Puutarhaterveisin Sari

20 kommenttia:

  1. Minä laitan rikat puutarhakompostiin, siellä ne kuivuvat. Rikkojen siemenet on minusta pahempi ongelma, ne kun voivat pysyä vuosia itämiskykyisinä. Pahojen kasvien juuret, palat yms. laitan roskikseen tai polta, esim. kanadanvuokkoa kitken nyt pois ja vuohenkelloa ja ne menee roskiin/polttoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkojen siemenet, ja koristekasvienkin siemenet, ovat tosi harmillisia hankalissa paikoissa. Sen takia kompostimultaa ei voikaan laittaa kaikille kasveille. Siinä kun on aina rikkaruohojen siemeniä.
      Meillä taitaa myös olla kanadanvuokkoa. Se on pysynyt aisoissa, ehkä kuivan maan takia. Roskiin on aina hyvä laittaa leviävät juuret, ne kun menee polttolaitokseen :)

      Poista
  2. Meillä on kans iso vanha piha josta tulee kuutioittain ikäviä rikkoja kuten vuohenputkea, kurtturuusua, elämänlankaa ja voikukkaa vain muutaman mainitakseni joten olen päätynyt laittamaan erillisen ison kompostin noille. Eli lämpökompostoriin laitetaan kaikki muu jotta pahimman leviämisen saisi hillittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noitten juurilla leviävien kanssa onkin hyvä, että komposti toimii kunnolla. Vaan siten niiden juuret maatuvat. Hoitamattomassa kompostissa ne taasen levittäytyvät juurillaan koko kompostikasaan. Ja sitä kompostimultaa olisi hankala käyttää ;)
      Vanhalla pihalla on kyllä rikkaruohoja ja muuta leviävää. Se jotenkin kuuluu vanhan pihan luonteeseen :)

      Poista
  3. Itse jätän rikat yleensä ensin aurinkoon kuivumaan ja siitä tarvittaessa kompostikasaan tai roskiin (esim karhunköynnös, varmuuden vuoksi). Jostain olen ottanut kukinnot roskiin ja muut osat kompostiin. Toki ihan turhaa esim voikukan kohdalla, kun ilmassa leijailee tuhansia siemeniä muutenkin 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta voikukan kanssa :) Mekin joskus kauan aikaa sitten teimme samoin, eli juuret kuivatettiin ja kukinnot muualle. Moni tuntuu tekevän niin. Nykyään kun puutarhakomposti toimii hyvin, niin ollaan kaikki viety suoraan kompostiin. Meni kyllä aikaa oppia kompostinhoidon niksit :)

      Poista
  4. Minä laitan kaikki rikkakasvit puutarhakompostiin ja hyvin ovat sinne aina ajan kanssa maatuneet. Kiva idea tuo uutiskirje, tilasin sen juuri itselleni :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitkään mietin ratkaisua niihin toiveisiin pidemmästä kuukalenterista. Vähän jännittää, miten se lähtee toimimaan.
      Näinhän se on, että rikkaruohojen kompostointiin auttaa myös pitkä kompostointi toimivassa kompostissa :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Olen tehnyt kuten risulinnun Anne, jätän aurinkoon kuivumaan vuohenputket ja jotkut vaaleajuuriset ohdakkeet, siis ne juuret. Tämä käytäntö on minulla alunperin syntynyt laiskuudesta. Voikukkien ja horsmien siementen kohdalla ei oikein voi kun laittaa kädet ristiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että ilmassa leijailee jo niin paljon rikkaruohojen siemeniä, että on oikeastaan ihan sama, laittaako ne kukkivat rikat kompostiin vai ei ;)
      Kompostin voi hoitaa vähän huolimattomammin, jos ei sinne laita leviäviä juuria. Meillä taas niitä tulee niin paljon, kun on iso piha, että kaikki menee kompostiin. Ja kompostia tulee sitten myös hoidettua ;)

      Poista
  6. Minä erottelen sellaiset rikat, joiden en missään tapauksessa halua leviävän kukkapenkkeihin ja kierrätän ne joko lämpökompostorin kautta tai kuivattamalla ennen puutarhakompostoriin laittoa. Viime kesä olikin tehokas rikkaruohojen kuivatuskesä. "Pahiksia" ovat meillä korte, vuohenputki ja tuoksuvatukka. Näitä ei ole kuin muutamassa kohtaa tontilla ja saisivat mieluusti hävitä niistäkin. Kaikkien muiden meillä olevien rikkaruohojen kanssa pärjää, kun antaa puutarhakompostin kypsyä tarpeeksi kauan ja kääntää vähintään pinnan aina jos sieltä alkaa puskea vihreää. Kyllä ne ajan mittaan sinne nääntyvät. Siemeniä en laita puutarhakompostiin ollenkaan, vaan hautaan lämpökompostorin kuumimpaan osaan tai sekajätteeseen. Tuo lemmikki on muuten hauska tapaus, kun itse en miellä sitä rikkaruohoksi ollenkaan. Toki se leviää ihan vimmatusti, mutta toisaalta kukkii niin ihanana sinisenä kukkapilvenä pitkään, että saa paljon anteeksi. Revin kasvustot juurineen pois vasta kun alkavat ränsistyä kukinnan jälkeen. Maahan karisee juuri sopiva määrä siemeniä, jotta seuraavanakin vuonna lainehtii lemmikkimeri. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikki on ihana ja meilläkin sitä kasvaa toisessa kohtaa villisti. Mutta tuosta sorapenkalta sen kyllä poistan aina. Se nimittäin rehevöittää sitä liikaa.
      Kukassa olevat tai siemenkodalliset rikkaruohot kannattanee laittaa sekajätteisiin, sillä sitkeimpien rikkaruohojen siemenet voivat kestää kotikompostorin kuumuutta. Siis jos haluaa pelata varman päälle :)
      Korte onkin todella hankala hävitettävä. Siihen kannattaa ehdottomasti käyttää kuun vaiheita. Meillä sitä on ollut yhdessä kohtaa, mutta nykyään enää vain vähän.
      Ihanaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  7. Oi mielellään kompostinhoitovinkkejä, kiitos. Ongelma juurikin hoito. Miten estetään se etteivät rikat ala kasvaa siellä. Ja miten sen saa lämpiämään??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan kirjoittamassa kompostin hoidosta sarjaa, miten me olemme saaneet puutarhakompostin toimimaan hyvin. Siis niin, että siellä rikkaruohojen juuretkin maatuvat. Se tulee ehkä tällä viikolla, tai viimeistään ensi viikolla :)

      Poista
  8. Hei, olen melkoinen noviisi puutarhan kanssa ja voi olla, että kysymykseni on täysin ala-arvoinen... Mutta, meillä on myös vanha piha ja oikeastaan mitään muuta ei olekaan kuin rikkaruohoa. Olen noiden sitkeiden (vuohenjuuri, voikukka) kanssa tehnyt siten, että laitan ne jätesäkkiin ja annan olla. Mätänevät toki, mutta onko tuossa tavassa jotain ongelmaa, mitä en älyä? Voiko noita mädäntyneitä kipata myöhemmin kenties puutarhakompostiin? Kiitos, jos kokeneemmat auttavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mikään puutarhakysymys ei ole ala-arvoinen, vaan tärkeä. Todennäköisesti muutama muukin miettii samaa asiaa :)
      Osa tosiaan tykkää mädättää rikkaruohot jätesäkissä. Ne voi myöhemmin laittaa puutarhakompostiin, muun puutarhajätteen joukkoon tai alle. Jos ne hieman tuoksahtavat pahalle, ne kannattaa silloin peittää puutarhajätteellä.
      Ei siinä muuta ongelmaa ole, kuin se muovinen jätesäkki. Eli tavallaan se on turhaa muovin ja jätesäkkien käyttöä, kun ilman sitäkin pärjää tai voisi käyttää pitkään käytössä kestävää muovisaavia jätesäkkien sijaan.
      Toinen asia on työn helpottaminen, kun rikkaruohot vie suoraan kompostiin. Toki silloin kompostin tulee olla hyvin toimiva.
      Jokainen tehköön pihallaan niin, kuin itse parhaaksi kokee. Meitä ihmisiä, pihoja ja tapoja on monenlaisia :)

      Poista
    2. Kiitos Sari vastauksesta :) Tuo on totta mitä muovisista jätesäkeistä sanot ja käytänkin niitä kyllä uudestaan aina niin monta kertaa kuin mahdollista. Mutta pitää perehtyä tuohon toimivaan kompostiin.

      Poista
    3. Ole hyvä :) Puutarhakompostin hoitoon on tosiaan hyvä perehtyä, niin saa sen toimimaan paremmin. Silloin kompostissa maatuu kasvijätteet ja ne rikkaruohot yllättävän nopeasti hyväksi mullaksi.

      Poista
  9. Mitä tuossa ensimmäisessä kuvassa olevat kasvit ovat? Samoja "paskiaisia" itselläni, pitkät ja helposti katkeilevat juuret, vaikea saada kokonaisena pois -> myrkkyä, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kolme eri rikkaruohoa, joista muistan vain oikeanpuoleisen. Se on vuohenputki, joka tosiaan leviää valkoisilla juurillaan yhä laajemmalle alueelle. Ja juuret katkeavat helposti.
      Senkin kitkemisessä auttaa se, että kitkee sitä ahkerasti keväästä syksyyn hyvinä Kitkemispäivinä, jotka katsotaan kuukalenterista :)

      Poista