lauantai 24. helmikuuta 2018

Kiva perhoskasvi punatähkä, ja sen jakaminen

Punatähkä on monen mielestä erittäin hyvä perhoskasvi. Se kukkii elokuun tietämillä eli juuri silloin kun värikkäät päiväperhoset lentelevät. Kaiken lisäksi se on helppo kasvattaa ja varma kukkija. Meillä niitä kasvaa rivissä mansikkamaan reunalla. Siinä ne peittävät kivasti vähän ruman mansikkakankaan. Punatähkä on joskus ollut erittäin suosittu, mutta nykyään sitä näkee vähemmän. Vai löytyykö teillä tätä pihalta?

Perhosia, kimalaisia ja muita pörriäisiä...



Ensimmäiset punatähkän kukat aukeavat kukkavanan yläosasta eli tämä kuva on otettu, kun kukat ovat juuri auenneet. 
Meidän pihalla punatähkät eivät ole niitä parhaimpia perhoskasveja, sillä eniten perhosia on aina syyssyriköissa ja vanhoissa oransseissa daalioissa. Jos niitä kasveja ei olisi, niin todennäköisesti perhosia olisi enemmän näissä punatähkissä 😊

Punatähkän jakaminen...

Jaoimme nämä punatähkät viime keväänä toukokuussa. Niitä kannattaakin jakaa jopa muutaman vuoden välein, niin pysyvät runsaskukkaisina. Onneksi jakaminen on helppoa.
Tässä pari vuotta vanha mätäs ennen jakamista.

Punatähkän mätäs kaivettiin maasta ylös lapiolla. Sen jälkeen se jaettiin ainakin pariin osaan ihan käsin. Jos käsivoimat ei riitä, niin tietysti voi halkaista mättään lapiolla 😊 

Maahan sekoitettiin hieman puutarhakompostin multaa ja taimet istutettiin heti takaisin. Taimia tulikin niin monta, että päädyttiin istuttamaan ne kahteen riviin, jotta mahtuvat tähän penkkiin. Lopuksi kasteltiin hyvin.
Kaikki tämän postauksen kuvat ovat viime kesältä eli nämä punatähkät kukkivat todella hyvin jakamisen jälkeen. Ei edes sadekuuroinen kesä haitannut niitä.

Punatähkän hoito-ohjeet...

Punatähkä, viralliselta nimeltään noropunatähkä (Liatris spicata), viihtyy ja kukkii parhaiten täydessä auringossa. Mullan on hyvä olla läpäisevää, jotta sen juuristo ei kärsi ns. talvimärkyydestä. Sille suositellaankin tuoretta tai kuivaa paikkaa. Samoin liikalannoitusta kannattaa välttää.
Jakaminen tehdään 2-3 vuoden välein. Nimittäin jos sitä ei jaa lainkaan, sen kasvu heikkenee ja lopulta se häviää kokonaan pihalta. Onneksi jakaminen on helppoa, sillä juuret ovat aika pienet.

Eli meillä noiden punatähkien jakaminen on vuorossa ensi vuonna tai seuraavana. Sen sijaan syysleimujen jakamisen aika alkaa olla ehkä jo tänä vuonna. Viimeksi ne jaettiin 2010, josta juttua... Syysleimujen jako tehty!.

Aurinkoista viikonloppua!
Terkuin Sari

Ps. punatähkä on myös hyvä fengshui kasvi.

23 kommenttia:

  1. Ihan asian vierestä, mutta miten kannattaa kylvöjen kanssa toimia kun nyt myöhästyin noista hyvistä päivistä? Tai siis katsoin väärin kalenterin ja olin varautunut tähän päivään. Osa kylvöistä on jo viime tipassa kun olin taas kerran vannonut etten kylvä tänä vuonna mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kylvää nyt viikonloppuna tai maanantaina. Ne ovat vielä aika hyviä päiviä kukkien, chilien yms kylvöihin.
      Aion itsekin kylvää huomenna vielä yhdet siemenet... vaikka päätin, että en kylvä vähän aikaan yhtään lisää ;)

      Poista
  2. Ikävä kyllä puutarhastamme ei löydy punatähkää, mutta aikeena sen istuttaminen on ollut kyllä montakin kertaa. Tästä ihanasta postauksestasi sain jälleen innostusta asialle, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa istuttaa punatähkää perhosille, ja ihmistenkin iloksi. Se vielä kun kukkiikin niin pitkään. Toki sille kannattaa miettiä ensin sopiva kasvupaikka :)

      Poista
  3. Löytyy, kaharestaki kohtaa. Toinen on aika varioonen, mutta kukkii silti iha hyvi. Juuret on tosi onnettomat, ei siksi ookkaa ihime, että kärsii helaposti märiästä. Ja kevääsin jos haraa turhan reippahasti, voi nouata koko tupas ylähä. Perhoset kyllä tykkää..... Ja leviää helaposti siämenistä, mäku jätän kaikki roippeet syksyllä penkkiihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en olekaan tiennyt, että leviää helposti siemenistä. Täytyypäs ensi syksynä jättää ne leikkaamatta. Tai toisaalta, taimia tulee jo vähän liikaakin jakamisesta, eli taidanpa leikata ne jatkossakin ;)

      Poista
  4. Punatähkä on minusta kaunis ja itse asiassa aika helppo kasvi. Ikänsä puolesta omani varmaan jo kaipaisivat jakoa, mutta puutarhan valotilanne on muuttunut niin radikaalisti, että katson ensin, miten siihen reagoivat. Paikka oli ennen ehkä vähän liian varjoisa, mutta nyt pitäisi valoa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa ei tosiaan kannata tehdä yhtään turhaa työtä... jakamisen tarvekin on ensin hyvä nähdä kasvista silmin eikä noudattaa liian tarkasti aikasuosituksia.
      Minustakin punatähkät on niin ihanan helppoja, oikealla paikalla :)

      Poista
  5. On punatähkää, tykkään siitä. Minulla paikka on ehkä turhan kostea, pitänee siirtää jossain kohtaa. Mutta tuota jakamisen tiuhaa tarvetta en tiennyt, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt keväällä näkee kyllä, onko paikka ollut liian kostea ja taimet kärsineet. Siis mikäli teilläkin on satanut vettä syksyllä ja alkutalvesta.
      Jakamisen tarpeen näkee hyvin kasvustosta, sillä silloin kukkaterttuja on vähemmän ja kasvumätäs on pienempi.

      Poista
  6. Olen pari kertaa hankkinut taimen, mutta ei se meillä menesty yhtä vuotta kauempaa. Oisko ollut sitten liian märässä ja talvella paleltunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, että niiden istutuskohta on ollut syksyllä ja talvella liian märkä. Ne muuten lähtevät aikaisin keväällä hitaasti kasvuun, ja itse olen pari kertaakin luullut niiden kuolleen.
      Toivottavasti löydät niille uuden hyvän paikan :)

      Poista
  7. Meillä valkoinen, mutta ei ole juuri levinnyt, joten en ole sitä jakanut. Ehkä liian varjossakin kasvaa. Punainen taitaisi viihtyä ja levitä helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatähkä jaetaan silloin, kun sen kasvu enemmänkin vähenee kuin leviää. Se ei kuulu nimittäin niihin, mitkä leviävät isoiksi mättäiksi.
      Olen ymmärtänyt niin, että punainen olisi kestävämpi. Tosin minulla ei ole valkoisesta kokemusta, ainakaan vielä ;)

      Poista
  8. Annukka/ White O White26. helmikuuta 2018 klo 19.12

    Istutin juuri viime kesänä punatähkää. Saa nähdä miten se ensi kesänä kukkii. Viime kesänä kukki ihan hyvin syksyllä. Kiitos jakamisneuvoista ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti punatähkäsi kukkivat ensi kesänäkin komeasti! Ja toivotaan, että ensi kesä olisi lämpimämpi, niin kukkisivat aikaisemmin :)

      Poista
  9. Noropunatähkä on mainio syyskesän kasvi (perhos)puutarhaan jättiverbenan ja syrikän ohella. Varsinkin, jos ei pidä pelkistä valkoisista syyshortensioista. Olen kasvatellut noita liki 10 vuoden ajan II-vyöhykkeellä Hämeenlinnassa. Liatris spicata on vähään tyytyvä, helppohoitoinen ja silti näyttävä. Olen jakanut kasvustot muutaman kerran samalla niitä toisaalle levittäen. Vaikka viime kesä ei ollut lämpösummaltaan kummoinen niin, kukinta onnistui loistavasti ja kesti lokakuun alkupuolelle saakka.

    Ps. Mulla on edelleen ne samat jättiverbenat hengissä mökin kellarissa, joista olen blogiisi kirjoitellut vuonna 2012. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kyllä aika jännä, että viileämpi ja sateisempi kesä ei näyttänyt vähentävän punatähkien kukintaa. Ainoastaan se vähän siirsi sitä myöhemmäksi.
      Onpas kiva kuulla, että jättiverbenasi on vieläkin hengissä. Sekin näyttää olevan tosi sitkeä kasvi. Ja ainakin meillä tekee kivasti siementaimia ympärilleen pihalla :)

      Poista
  10. Minulla myyrä söi punatähkän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi... myyrät ovat välillä tosi inhottavia puutarhakasveille ;)

      Poista
  11. Moi, miten tuo talvisuojaus mahtanee tapahtua.. Tänään ostin ensimmäisen tämän, ja lapussa luki että "talvisuojausta suositellaan"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein tärkeintä on valita sille sellainen paikka, jossa maassa on läpäisevyyttä.
      Itse en ole koskaan tehnyt näille talvisuojauksia ja ovat kaikki talvehtineet hyvin vuosia. Talvisuojauksena voi käyttää Talvisuojaturvetta tai havunoksia. Blogissa on useampikin juttu tällaisista talvisuojauksista kuten esim. http://sarinpuutarhat.blogspot.com/2018/01/ryhmaruusut-suojattu_11.html

      Poista