torstai 7. kesäkuuta 2012

Ihania alkuja, ja kadonneita liljoja ; )

Tässä ovat nyt ne itse kylvämäni isopäivänkakkarat. Olen näköjään tehnyt niiden kylvöstä jutun 6.3.2011 klik
Eli hankin siemenet postitse Korpikangas Siemen-Fröltä ja kylvin ne viime vuoden keväällä sisälle. Kun siemenet olivat itäneet pieniksi taimiksi, koulin ne omiin ruukkuihinsa. Ja myöhemmin keväällä istutin ne pihalle, toiseen kukkapenkkiin vahvistumaan. 
Tänä keväänä ne on siirretty lopulliselle paikalleen, eli Kuupuutarhaan. Näyttävät olevan siis todella helppoja lisättäviä : )

Tältä näyttää nyt jouluruusun siementaimet. Aion pitää ne tässä... saavat rauhassa vahvistua.
Näet niistä kuvan pari viikkoa sitten tästä klik. Jännä nähdä, tuleeko näistä kaikista aikuisia ; )

Heti jouluruusujen takana kasvaa super ihana kultatesma. Kokeilin kylvää sitä siemenistä, onnistumatta. Joten olen ostanut yhden taimen.
Nyt se kukkii, jee ! Toivottavasti se tekee paljon siemeniä. Ne saavat vapaasti tippua maahan... ja kasvaa. Kultatesma on siis tuo kellertävälehtinen heinä.

Minulla oli kaksi viime syksyllä istuttamaani liljaa hukassa.... en siis keväällä muistanut enää, mihin ne tuli istutettua. Tämä kasvien hukkuminen on todella tyypillistä isoilla ja vanhoilla pihoilla ; )
Melkein hypähdin ilosta, kun löysin tämän toisen. Valkoinen varjolilja on jo näin iso, vau! Ehkäpä minun pitäisi tarkistuttaa näköni ; )

Toinen kadoksissa ollut lilja löytyi myös, jouluruusun alkujen vierestä. Tosi jännä tupsukka : )


Kadonneet ovat siis löytyneet... 
eli puutarhassa kaikki hyvin ; )


Edit - ensi lauantaina 9.6.2012 klo 10.00-15.00 on Puutarhamarkkinat Espoon Marketanpuistossa. Menen sinne ehdottomasti, satoi tai paistoi : )

13 kommenttia:

  1. Kultatesma on tosi kauniinvärinen. Kasvatin siemenestä sen, mutta toissatalven pakkasten jäljiltä sitä ei enää ole näkynyt. Kasvupaikka sille piti olla varjoinen, mutten tykkäsi kyttyrää. Huomasin nyt kyllä varjoyrtin seassa kultatesman näköisen heinänalun, ehkä se nousee sieltä uudelleen, jee!

    VastaaPoista
  2. Meillä katosivat ruskolilja ja iiris, jotka ovat olleet vanhassa pihassamme "aina".
    Hauska nähdä kuva valkoisesta varjoliljasta! Kylvin omani vasta viime vuonna, niissä on vasta yksi lehti. Lehdet ovat aika erinäköisiä kuin lilojen varjoliljojeni lehdet.

    T. Undine

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun kadotetut löytyivät;)
    Melkoista pitkäjänteisyyttä vaatinut sun siemenkasvattelusi!

    VastaaPoista
  4. Anne - pidetään peukkuja pienelle heinän alullesi !
    Tuon meidän kultatesman ostin viime vuonna ja talvehti yllättävän hyvin. Sen paikka on puolivarjoinen, ja maa suht läpäisevä. Toivon niin, että se kasvattaisi taimia, sillä tuossa kohti voisi kasvaa useampikin kultatesma : )

    Anonyymi Undine - no voihan harmi... mihinköhän kasvisi katosivat. Olisiko myyrät popsineet ne.
    Tuon meidän valkean varjoliljan lehdistö on ihan erilainen kun vanhojen punertavien varjoliljojen. Niitä punertavia meillä onkin paljon.

    Pirkko - no ei tuo siemenesta kasvattaminen vaatinut ollenkaan pitkäjänteisyyttä. Sillä viime kesän taimet kasvoivat isommiksi vanhassa kukkapenkissä. Ja kun uusi kukkapenkki valmistui tänä keväänä Kuupuutarhaan, olivat taimet istutuskuntoisia : )
    Ennakkosuunnittelu kannattaa... ja toivottavsti ne suunnitelmat eivät muutu matkalla ; )

    VastaaPoista
  5. Ihania kasveja! Onpa mukavaa, että kaikki on hyvin!

    VastaaPoista
  6. Noi "katoamiset" ovat hyvin mielenkiintoisia asioita ja joskus jopa jännittäviä. Omalle kohdalleni on sattunut samanmoista. Istuttamani lilja ei nousstkaan siitä paikasta mihin sen syksyllä laitoin, vaan oli hämäräperäisesti muuttanut pari metriä ylemmäksi tuonne mustikanvarpujen joukkoon. Olenkohan unissani käynty vaihtamassa sen paikkaa ? ;)

    VastaaPoista
  7. Hei ehkä sitten nähdään huomenna Marketanpuistossa! =)

    VastaaPoista
  8. Riitta Sinikka - piha on nyt niin kaunis... että siellä vain kävelee ja ihastelee näkymiä. No, kyllä minä vähän illalla jo kitkin rikkaruohojakin ; )

    Annu - kyllä puutarhahommissa on paljon mystisiä juttuja ; )
    Niin kuin tänään huomasin Kuupuutarhassa valkea kruunuvuokon kukan. Istutin niiden mukuloita toissa vuonna, ja muistaakseni niistä ei ilmestynyt edes yhtään lehteä. Ja nyt kahden vuoden kuluttua yksi jopa kukkii. Ihmeellisiä kasveja ; )

    Cosmos - onpas kiva nähdä taas : )
    Aion olla siellä tosi kauan, sillä siellä on niin paljon kuvattavaa... ja tietysti kaikenlaista mielenkiintoista ostettavaa ; )

    VastaaPoista
  9. Ihana harrastus sulla ja varmasti meillä monella muullakin: kadonneiden kasvien metsästys, hih.

    VastaaPoista
  10. Tuo kultatesma olikin mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Kasveja hukkuu meikäläiselläkin -löytyy aina ennemmin tai myöhemmin.
    Minä meinasin luopua tuosta varjoliljasta tämän kesän jälkeen. Sitä vaivaa punaiset liljakukot niin kamalasti -pelkään että leviää muihinkin liljoihin. Harmi siksi, koska varjolilja on tosi kaunis ja minulla on niitä paljon :(

    VastaaPoista
  11. Se on jännä juttu, että kasvit häviävät välillä löytyäkseen taas seuravana tai sitä seuraavana kesänä. Näin käy ainakin minulle usein. Nyt erityisesti varjoliljojen kanssa.

    VastaaPoista
  12. Nettimartta - ihana...olemme siis kadonneiden kasvien metsästäjiä, hih ; )

    Leena Craftinsane - yllätyin, miten hyvin kultatesma talvehti. Luulin sitä araksi kasviksi... toisaalta, viime talven lumisuus oli hyvä suoja kasveille : )
    Meilläkin on toooosi paljon varjoliljoja, ja säännöllisellä liljakukkojen metsästyksellä, liljakukkoja on vain vähän. Metsästys jatkuu edelleen, eli etsimme punaiset aikuiset lijakukot ja lehden alta mönjämäiset toukat. Homma on helppoa, kun niitä on vähän, ja metsästää usein ; )

    Irene - osa kasveista taitaa viettää välivuoden eli jonain vuonna eivät suostu tekemään versoja maan pinnalle. Ainakin loistokärhö voi tehdä näin... pitää siis vuorotteluvapaan ; )

    VastaaPoista
  13. Kultatesma onkiin aivan uusi tuttavuus
    Enpä tiedä siitä kukasta mitään.Minulla on varjoliljoja
    paljonkin niitä liilanpunaista mutta
    valkoist on vain yksi eikä liljkukkoja
    niissä ole näkynyt

    VastaaPoista