torstai 15. tammikuuta 2026

Taimikasvatus - huomioi jo puutarhan suunnittelussa

 
Tähän aikaan monella meistä on jo mielessä kevään taimikasvatus ja nyt tarkoitan etenkin monivuotisia koristekasveja. Toki myös osa hyötykasveista toimii puutarhan erilaisissa kasviryhmissä. Kun itse kasvattaa taimet siemenistä, säästää rahaa, sillä yhden taimen hinnaksi tulee alle 1 €. Ja ennen kaikkea taimikasvatuksessa pääsee nautiskelemaan esikasvatuspuuhista, mikä tuo ihanaa kevätfiilistä. Ensimmäisiä siementen kylvöjä odottaakin jo malttamattomasti.

Siemenistä on helppo kasvattaa taimia...

Osa monivuotisista perennoista on helppoja esikasvattaa siemenistä. Ne voivat kukkia jo ekana kesänä, kunhan taimikasvatus on aloitettu riittävän aikaisin.

On myös joitakin kasveja, joiden siemenet vaativat kylmäkäsittelyn, jotta ne lähtevät kasvuun. Itse teen niiden kanssa niin, että kylvän siemenet hajakylvönä pieneen rasiaan ja pidän rasiaa jääkaapissa noin kuukauden. Siten se on täysin hallittavissa, eikä hiiret tai säätilan vaihtelut aiheuta yllätyksiä. Kylmäkäsittelyn voi siis tehdä muillakin tavoin.
Kuvassa pienet laukkaneilikan taimet olivat kasvaneet isommiksi taimilokerikossa ja odottivat istuttamista kukkapenkkiin.

Valitse kasvit puutarhasuunnittelun avulla...

Taimikasvatus on siis helppoa. Jotta kasvit jatkossa kasvavat ja viihtyvät, niiden kasvupaikkojen tulee olla oikeanlaiset puutarhassa.
Sen takia on kätevämpää suunnitella ensin puutarhaa ja tehdä ihan puutarhasuunnitelma. Siten tulee valittua kasvit niin, että ne viihtyvät ja menestyvät paikassaan. Lisäksi puutarhasuunnittelun avulla tulee huomioitua samalla omat toiveet ja tavoitteet. 
Vaikka tekisi puutarhaan muutoksia vähitellen, niin kokonaisuudesta tulee toimiva, koska sitä on suunnitellut harkiten. Ja puutarhasuunnitelmasta näkee heti, mitä mihinkin kohtaan on tulossa.
Kuvassa punakukallinen on laukkaneilikkaa, jonka taimet näkyi edellisessä kuvassa.

Monivuotisia ja helppohoitoisia kasveja...

Jos haluaa helppohoitoisen puutarhan, niin silloin jo puutarhan suunnittelussa valitaan monivuotisia helppoja kasveja. Näin ei tule kasvatettua ekstrahoitoa vaativia kasveja tai liikaa leviäviä, kun helppohoitoisuus on jo huomioitu suunnitteluvaiheessa. Lisäksi kokonaisuudesta tulee kaunis😊
Punahatut ovat helppoja kasvattaa siemenistä eli niiden tavallisten lajikkeiden taimikasvatus onnistuu aina ihan valoisalla ikkunalla. Ja ne ovat myös helppohoitoisia, kun niiden kasvupaikka on läpäisevässä maassa.

Huomioi taimikasvatus jo puutarhan suunnittelussa...

Jos siis olet innostunut taimikasvatuksesta tai haluat muuten kasvattaa taimia siemenistä, niin suunnittele puutarhaa ja sen kasviryhmät ensin. Suunnittelussa voit valita niitä kasveja, joita on helppo kasvattaa siemenistä ja jotka viihtyvät valitun kasvupaikan olosuhteissa. Osan kasveista tulee ostettua valmiina taimina, koska kaikkia kasveja ei voi kasvattaa siemenistä, mutta osa on aina kiva kasvattaa itse.

Taimikasvatus kannattaa siis huomioida jo puutarhan suunnittelussa, jotta osaa valita juuri oikeat kasvit siemenkylvöihin. Näin saa onnistuneen lopputuloksen ja helppohoitoisen puutarhan. 


Puutarhaterveisin Sari

2 kommenttia:

  1. Olen ollut siinä vahvassa luulossa, että minulla on kelloköynnöksen siemeniä laatikossani. Selasin illalla pussukat läpi. Monta pussia erilaisia punajuuria; osalla jo itävyystakuu mennyttä kamaa. Paljon tomaattien siemeniä. Porkkanoita, Herneitä. Kehäkukkia. Malvaa ja maloppia. Ouninmuorin samettikukkaa. Ja täsmälleen yksi kelloköynnöksen siemen. Nyt täytyy toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä, että huomasit näin ajoissa tarkistaa siementen tilanteen. Ehdit hyvin hankkia kelloköynnöksen siemeniä lisää :)
      Itselläni on nyt viikonloppuna tarkoitus käydä vanhat siemenpussit läpi ja suunnitella kevään kylvöt. Tekisi niin mieli kylvää vahvan pinkin väristä pelargonia... saa nähdä, mihin päädyn.

      Poista