Joulukielot elokuussa...
Valkovuokkoja joulukielopaikassa...
Joulukielopaikka omalle pihalle...
Paras aika joulukielopaikan tekoon on kevät ja tietysti kuun mukaan hyvät istutuspäivät.
Kielot viihtyvät parhaiten auringossa ja puolivarjoisalla paikalla, jossa maa on on tuoretta ja läpäisevää. Tällaisessa paikassa kielot kasvavat hyvin ja kukkivat runsaasti.
Valitse ensin paikka, joka sopii joulukielojen kasvatukseen. Suunnittele ryhmä niin, että se pysyy kauniina, vaikka kaivat siitä juurakoita. Silloin siitä ei tule pihan rumentajaa.
Hanki jostain kielojen juurakoita. Niitä myydään myös keväisin juurakoina, kukkasipuleita myyvissä verkkokaupoissa ja ehkä myös myymälöissä. Jos kaivat niitä metsästä, niin silloin sinulla pitää olla siihen maanomistajan lupa.
Poista kohdasta mahdolliset rikkaruohot yms. ja sekoita maahan hyvää multaa tai kompostimultaa. Istuta juurakot noin 30 cm välein ja kastele hyvin. Ensimmäisenä kesänä kastellaan tarvittaessa, jotta multa ei pääse kuivumaan. Näin kielot juurtuvat ja lähtevät hyvään kasvuun.
Anna kielojen kasvaa rauhassa ainakin ensimmäinen vuosi, ennen kuin kaivat juurakoita joulukieloiksi. Jätä juurakoita reilusti maahan, jotta niitä kasvaa siinä jatkossakin.
Kielot leviävät juurakoista isommaksi alueeksi ajan kanssa. Ne eivät ole ongelmaleviäjiä, sillä niiden juurakot on helppo kaivaa pois alueen reunamilta. Tässä meidän kielopaikalla ne eivät ole levinneet, ehkäpä sen takia, että otan niistä joka marraskuu juurakoita joulukieloiksi.
Kielo on kokonaan myrkyllinen syötynä, ei siis vain marjat, mutta pienen määrän syöminen harvoin aiheuttaa oireita Myrkytystietokeskuksen mukaan. Se on siis ns. lievästi myrkyllinen.
MInulla on joulukielo paikka mökkimetsässämme. Se on sen verran kaukana, että juurakot täytyy käydä kaivamassa jo lokakuussa 😃
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä ja helpolta, jos kielot kasvavat jo luonnostaan metsässä. Niitä ei siellä tarvitse edes hoitaa mitenkään ja varmasti leviävätkin hyvin. Toki niiden hakeminen ajoissa vain pitää muistaa :)
PoistaKävin tänään kaivamassa siskon pihasta kieloja täällä Pohjois-Savossa jäi viime tinkaan maa alkoi jäätyä. Onko liian myöhäinen aika kaivaa maasta kielon juurakot? T. Pauli
VastaaPoistaParas aika on marraskuun jälkipuoliskolla, jos haluaa niiden kukkivan jo jouluaattona. Ne on kyllä upeita myös uudenvuoden tai loppiaisen kukkana. Kukinnan ajoittaminen tarkasti on haasteellista ja sen oppii kokeilemalla. Oman kasvatuspaikan/huoneen lämpötila vaikuttaa paljon niiden kehittymiseen eli viileä hidastaa ja lämmin nopeuttaa. Nyt tämän vuoden kokemuksella osaat ensi vuonna hakea kielon juurakot "oikeaan aikaan", jotta ne kukkii varmasti joulunpyhinä.
PoistaKiitos neuvoista! Mukava kokeilla miten onnistuu ja samalla oppii uutta😊
VastaaPoistaOle hyvä :) Kielot on tosi helppoja saada kukkimaan sisällä, kunhan ei päästä multaa kuivahtamaan. Eli todennäköisesti onnistut.
Poista