sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kitkeminen kuun mukaan ja kitkemispäivät

 Kohta on toukokuun parhaat kitkemispäivät, kuun mukaan. Odotan niitä tosi malttamattomasti. Rakkaasta siirtonurmikostani jo kitkin muutaman voikukan ja suikeroalpia, mutta varsinainen kevään kitkeminen on vielä edessä. Olenkin jo katsonut valmiiksi ne herkullisimmat paikat, joihin ensimmäisenä tartun 😃

Löytyy vuohenputkea ja kellokukkaa - kitkemispäivien kasveja...

Koska #kitkemispäivät ovat niin tehokkaita, niin päivät kannattaa käyttää hankalien rikkaruohojen kitkemiseen. Meillä kun on vanha piha, niin sieltä löytyy mm. vuohenputkea. Ajattelin kokeilla päiviä myös perennojen siementaimiin, joita on tosi hankala kitkeä eli peurankelloon ja vuohenkelloon.

Parhaat kitkemispäivät...

Näitä parhaita kitkemispäiviä on keväästä syksyyn joka kuukausi useampi. Ne on erityisen hyviä eli rikkaruohot lähtevät usein juurineen. Sen lisäksi maa pysyy pidempään rikkaruohottomana, mikä on iso etu!
Toukokuun parhaat kitkemispäivät on ensi viikon tiistaista torstaihin, iltapäivästä.
19.-21.5.2020

Heinäkin voi olla hankala rikkaruoho...

Jos heinät tai muut rikkaruohot pääsevät kasvin versojen väliin, niitä voi olla vaikea saada pois. Meidän punatähkämättään keskellä kasvoi jo viime kesänä heinää. En saanut sitä kitkemällä pois, joten nyt jaettiin koko penkki, ja samalla lähti heinäkin 😊

Homma tehtiin jo aikaisemmin keväällä ja nyt penkki näyttää tältä. Kesäkuvia punatähkästä Kiva perhoskasvi punatähkä ja sen jakaminen -postauksessa.

Jos kiinnostaa oppia lisää tai saada vinkit viikon tärkeimmistä puutarhatöistä kuun mukaan, kannattaa ostaa Puutarha Studion Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssi. Lisätietoja linkissä.

Nyt ei ole istutusaika kuun mukaan...

Kuun mukaan hyvä istutusaika alkaa vasta lauantaina 23.5.2020. Minulla onkin odottamassa upea Itoh-hybridi pioni. Huikean iso astiataimi! Nyt se on parvekkeella suojassa raekuuroilta, joita taas tänäänkin satoi.

Kohta pääsee kitkemään, jeee!

Puutarhaterkuin Sari

16 kommenttia:

  1. Tähän kuun mukaan toimimiseen koukuttuu! Ensimmäistä kertaa ikinä oikein odotan, että pääsen kitkemään. Se on hieno tunne kun vuohenputken juurta nousee ja nousee ehjänä ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin hauskaa tämä puutarhanhoito! Nykyään kitkemistä oikein odottaa malttamattomasti. Ja mielenkiinnolla ihailee, miten hienosti rikat lähtevät juurineen. Asiasta tietämätön voisi pitää ihan kajahtaneena ;)

      Poista
  2. Kyllä!
    Ensin kitkemistä ja sitten viikonloppuna vihdoin istuttamaan ja kylvämään suoraan maahan kylvettävät kukat.
    Liljojen joukosta puskee runsaasti vuohenputkea. Miten teen? Ajattelin nostaa liljojen sipulit vuohenputkineen talikolla ylös, putsata vuohenputket tarkasti pois ja sitten lauantaina istuttaa liljat uudestaan. Liljoilla runsaasti tunnearvoa, joten haluaisin niiden selviävän tästä operaatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin osa kylvöistä odottaa kuun vaihtumista :)
      Itsekin tekisin samalla tavalla, tosin käyttäisin lapiota. Mutta jokainen tekee omalla tutulla tavalla :) Säilytä sipuleita varjossa, sipulit peitettynä, niin eivät ota nokkiinsa niin herkästi. Liljat ovat kyllä helppoja siirrettäviä eli onnistut varmasti.

      Poista
  3. Kitkemispäivä kyllä toimii.Hienosti lähtevät ei-toivotut kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkemispäivät on kyllä huipputehokkaita... ja kitkeminen on muuttunut hauskaksi puuhaksi. Ja joillakin melkein kilpailuksi, kuka saa vedettyä maasta pisimmät juuret.

      Poista
  4. Entäpä jos Vuohenputkea on niin paljon, että kitkemällä niitä ei saa pois. Onko kitkemispäivät kuitenkin paras aika siihen että vuohenputken varret katkoo esim. trimmerillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin tuohon uskallan vastata mitään, niin pitäisi tietää missä sitä on... siis kukkapenkissä, nurmikolla, joutoalueella, kasvimaalla?

      Poista
    2. Sitä on ihan joka paikassa, piha ja palsta on ollut hoitamattomana useamman vuoden. Suurin ongelma on kasvimaa, mutta myös nurmikolta (joka ei edes ole kunnon nurmikko koska rikkakasvit ovat sen vallanneet) ja kukkapenkistä löytyy vuohenputkea. Vuohenputken lisäksi myös juolavehnä on vallannut kasvimaan. Vuohenputkea on niin paljon isolla alueella, että sitä on mahdotonta juurineen saada pois koko pihasta.

      Poista
    3. Hmmm… kitkisin vuohenputkea kitkemispäivinä kukkapenkeistä. Nurmikosta sen yleensä saa häviämään, kun leikkaa nurmikkoa ruohonleikkurilla riittävän usein vaikka kerran viikossa.
      Kasvimaan ottaisin kunnon käsittelyyn, ennen kuin laittaisin siihen mitään uutta kasvamaan. Eli siitä kannattaa poistaa rikkaruohot ensin kylvöjä. Joko näivettämällä - kaikki maan pinnalle tullut vihreä katkotaan vähenevällä kuulla useamman kuukauden ajan. Tai kaivamalla ne juurineen vähenevällä kuulla ja siihenkin menee useampi kuukausi. Kylvö ja istutuspuuhiin pääsee siis normaalia myöhempään.

      Poista
  5. Minkä kalenterin mukaan toimit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wanhan ajan Kuukalenterin (Yläkuu kustannus), mikä pohjautuu Helsingin yliopiston almanakkatoimiston tietoihin. Kuukalentereita on erilaisia, ja itse olen käyttänyt tätä jo pitkään.

      Poista
  6. Toivottavasti huomenna löytyy iltaan puhtia kitkemiseen ja jotain kitkettävääkin :) Yksi paikka kyllä kaipaisi kunnon maan puhdistusta rikoista. Edellisinä kitkemispäivinä kävin lapioimassa isompia ruohomättäitä kannon ympäriltä, jotta voisin istuttaa siihen jotain, on vaan niin savinen maa etten keksi mitä siihen voisi istuttaa.

    Viikonloppuna olin saanut töistä viestiä, että työsuhteen keston mukaan voin anoa palkallisen vapaapäivän haluamaani ajakohtaan ja nyt pitää miettiä ottaisiko sen juhannusviikon torstaille :) :) Ainakin siitä saa pidemmän juhannusloman jollei muuta keksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se torstai kannattaa ilman muuta ottaa vapaapäiväksi! Se on niin superhyvä kitkemispäivä, etenkin tänä vuonna. Vielä kun se on vain aamupäivästä, niin ehtii sen jälkeen tehdä vaikka mitä :)
      Savimaata voi hieman parantaa vaikka kompostilla, niin siinä saa viihtymään moniakin kasveja. Muutenhan kasvit kasvavat hyvin kannon kyljessä.

      Poista
    2. Tänään rantasaunan lämpiämistä odotellessa kitkettiin miehen kanssa jotain rannalla levinnyttä korkeaksi kasvavaa keltakukkaista perennaa. Nimen olen taas unohtanut. Ensin suunnittelin leikkaavani kasvaneet alut pois mutta nyt selvisi että kasvi leviää juurista. Sain vedettyä mullasta juurikasvua pitkiäkin matkoja ja olin oikein onnellinen kun sain hyödynnettyä tämänkin kitkemispäivän. Vuoden päästä selviää, miten hyvin onnistuimme vähentämään kasvia.

      Poista
    3. Kitkemispäivät on kyllä tehokkaita ;) Jos haluat sen pois, niin kitke sitä myös kesällä, seuraavinakin kitkemispäivinä. Silloin sen saa tehokkaasti vähenemään tai hävitettyä kokonaan, jos niin haluaa.

      Poista