keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Miksi linnut on tärkeitä kotipihalla, ja talviruokinta

Linnut on todella tärkeitä kotipihalla, mutta harva nykyään enää tietää miksi. Tai on edes tullut ajatelleeksi asiaa. Talviruokinta on usein vain tapa auttaa lintuja selviämään talven yli. Se on kyllä tosi hyvä tapa, mutta siihen on myös yksi tärkeä syy.

Linnut ovat tärkeitä kotipihalla...

Pikkulinnut ovat tärkeitä kotipihoilla kesällä, puutarhurin näkökulmasta. Linnut syövät kirvoja ja muita kasvien tuhohyönteisiä. Meillä lintuja on ruokittu myöhäisestä syksystä kevääseen jo vuosia ja siksi pihalla on aina paljon lintuja. Ja sen takia meillä ei ole ollut ongelmia kesäaikaan karviaispistiäisistä eikä isoista kirvalaumoista. Vain ryhmäruusuista ja neilikkaruususta on jouduttu torjumaan luomuaineella kirvoja, sillä niiden nuppujen alut on herkkiä vioittumaan.

Ensimmäisessä kuvassa pikkuvarpunen syö omenapuun lehdeltä kirvoja. Lehdissä näyttää olevan niin paljon kirvoja, että lehti on kasvanut kippuraan. Kun otin kuvaa, niin pikkuvarpunen söi pitkän aikaa samassa kohtaa ja puussa näytti olevan monta muutakin lintua aterioimassa.

Suloista linnunlaulua...

Upeana lisänä saa kuunnella suloista linnunlaulua. On myös kiva seurata lintujen puuhia ja pesintää. Pikkulintuja on kesällä enemmän niillä pihoilla, joissa on ruokittu lintuja talvella - pienenä vinkkinä!

Pikkulintujen talviruokinta meidän pihalla...

Talviruokintaa on tärkeää tehdä läpi talven. Meillä ruokitaan lintuja auringonkukan siemenillä ja talitangoilla. Joskus myös kauran jyvillä.
Parhaat siemenien ruokintalaitteet ovat sellaisia, ettei linnut pääse ulostamaan siemeniin. Alla oleva kuva on viime vuodelta eli 6.2.2019. 
Siemeniä käy yleensä syömässä sini- ja talitiaiset sekä pikkuvarpuset. Vähän aikaa sitten oli myös pari tikliä ja iso lauma punatulkkuja, joita kumpaakin näkee harvemmin.
Ja sitten oli komea ukkofasaani ja 7 naarasta 😊

Meidän piha on siis tavallisella omakotitaloalueella, eli siksi eniten on tiaisia ja pikkuvarpusia. Ja niitä fasaaneja.


Uutena linnunruoan suojahäkki ja talitangot...

Tänä talvena ekaa kertaa ruokitaan pikkulintuja talitangoilla ja lintujen määrä on kasvanut huimasti. Ostettiin jopa pari suojahäkkiä lisää. Kuvista hyvin näkee, että meillä ei ole lunta vieläkään.
Kirjoittelin jo aiemmin postaukset näistä Suomessa valmistetuista Esvi:n Linnunruoan suojahäkistä sekä Eläinruokatehdas Lemmikin talitangoista kaupallisena yhteistyönä.
Linnunruoan suojahäkki testissä
Linnuille verkoton talitanko

Tikka osaa syödä suojahäkin talitangosta...

Aiemmassa postauksessa tuli huoli, että tikat eivät pääse syömään talia, jos talitanko on suojahäkissä. Yllätys, yllätys... käpytikat oppivat nopeasti syömään suojahäkissäkin olevaa talia. Eli nyt kaikki talitangot on noissa suojahäkeissä ja naakat ovat häipyneet pihaltamme... tosi mahtavaa!
Talitangossa on syvä ura tikkojen ruokailusta. Ne ovat syöneet talia samalta kohtaa 😊
Ja pikkuvarpusetkin uskaltavat jo mennä suojahäkin sisään syömään talia, kuten tiaiset. Linnut on kyllä älykkäitä!

Luonnon monimuotoisuutta... varpushaukka...

Aika huikeaa päästä läheltä näkemään varpushaukka. Siinä se istuskeli pitkään. Linnut ehtivät suojaan ja olivat ihan hiljaa. Kun varpushaukka lensi pois, niin vielä jonkin aikaa sen jälkeen linnut olivat aika säikkyjä ja lensivät herkästi piiloon. Tämä meidän ruokintapaikka on siitä hyvä, että siinä lähellä on pensaita ja puita, jotka antavat suojaa linnuille.

Lintujen talviruokintapaikkaa on tosi hauska seurata. Ja samalla oppii tunnistamaan lintuja. Saas nähdä, tuleeko vielä muita lintulajeja, jos sää muuttuu talvisemmaksi.

Puutarhaterkuin Sari

8 kommenttia:

  1. Tuo lintujen talviruokinta on tärkeätä, jotta niitä lintuja olisi seuraavana kesänä pihalla seurailtavissa. Yhtenä talvena jätin ruokinnan väliin, kun olin niin kiireinen ja väsynyt - ja yllätys, yllätys: pihalla oli hiljaista koko seuraavan kesän. Naapureiden pihoilla sitä vastoin lintuja lenteli joka pensaassa ja puun oksalla. Oppi meni kerrasta perille.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipa opetus ;) Tuota en itse ole testannut. Meillä "puutarha-apulainen" on tosi innokas lintujen ruokintapaikan hoitaja, että ruoka ei kyllä pääse loppumaan linnuilta.
      Se on muuten jännä, kun kävelee kesällä omakotitaloalueella, niin lintujen määrästä heti arvaa, missä pihalla on talvella ruokittu lintuja :)

      Poista
  2. Ihana käpytikkakin siellä! Eihän pää jää jumiin? Meillä tikat nokkii samanlaisen suojakehikon alapuolelta. Pää alaspäin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, ja niitä on usein kaksi paikalla.
      Ei jää jumiiin ;) Tikat on tottuneita työntämään päänsä puiden koloihin, joten osaavat kyllä vetää sen myös pois. Suojahäkin metallikierteessä on sivuissa "tukilangat", mitkä pitävät kierteet paikallaan.
      Teillä on persoonalliset tikat, tai sitten meillä. Taitaa olla niin, että kun yksi oppii syömään suojahäkistä, niin muut matkivat sitä ja syövät samalla tavalla :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus, jonka toivottavasti lukee moni. Nämä samat perustelut aikanani luettuani ryhdyin panostamaan lintujen ruokintaan kunnolla. Nyt olen ruokkinut pikkulintuja monien vuosien ajan ja huomaan sen lisänneen pihapiirin lintujen määrää ja lajeja. Uskon ja toivon, että pikkulinnut ovat yhtä tyytyväisiä kuin minä niiden läsnäoloon.

    Talven aikana meidän pihapiiriin on ilmestynyt varpushaukka. Ilmeisesti se on huomannut hyvän saalistuspaikan. Olen sijoittanut lintubuffettini puiden ja pensaiden lomaan, jotta pikkulinnuille löytyy piilo- ja pakopaikkoja. Ennen joulua juttelin naapurin kanssa portilla, kun kuulimme selkämme takaa hurjan rapistelun. Viereisessä tuijassa oli varpushaukka jahtaamassa pikkulintua. Pikkulintu pääsi tuijan uumeniin pakoon ja varpushaukka joutui lähtemään saaliitta. Lyhyt, jännittävä ja mielenkiintoinenkin episodi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että moni lukee tämän jutun. Tiedän, että osa pelkää lintujen ruokinnan tuovan rottia pihalle. Mutta niinhän ei tule käymään, jos pitää järkevästi ruokintapaikkaa. Toki alueilla, joissa on jo rottaongelma, ei kannata ruokkia lintuja... tai ehkä rasvatanko suojahäkissä voisi toimia :)
      Tosi jännää seurata lintujen elämää. Ja miten pikkulinnut nopeasti reagoivat varpushaukkaan. Ja taasen tikat eivät häiritse lintujen ruokailua lainkaan... syyhän on tietysti se, että tikat eivät pyydystä pikkulintuja. Olisi kyllä tosi tylsää, jos ei olisi näitä lintuja pihalla.

      Poista
  4. Tänä aamuna lehteä hakiessani (meillä on laatikolle n. 300 metriä😊) kuuntelin jo lintujen keväistä laulua. Kyllä kismitti kun mukana soi sellaisia lauluja joita en tunnistanut. Olisi ihanaa oppia tuntemaan lintuja paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan kiinnitin huomiota eilen, siis samana päivänä :) Aamulla lauloi jokin ihan outo lintu ja aika voimakkaasti. Ihan kun en olisi ikinä ennen sellaista kuullutkaan. Ja vähän kyllä harmitti, että piti kiirehtiä töihin. Olisi ollut kiva nauhoittaa linnunlaulu ja koettaa selvittää, mikä lintu se oli. Ehkäpä se laulelee vielä uudelleen.

      Poista