torstai 21. helmikuuta 2019

Pahimmat mokat pihoilla

Mitkä ovat ne pahimmat mokat pihoilla ja miksi niin on käynyt? Tätä kysytään usein, joten päätin nyt kirjoittaa aiheesta. Tästä postauksesta kannattaa siis ottaa opiksi. Näitä mokia tulee  tehtyä niin uudella pihalla kuin vanhallakin.  Ja jopa meille ammattilaisille välillä käy moka omalla pihalla, kun miettimättä sen enempää istuttaa vauhdikkaasti uuden taimen. Eli kannattaa harkita, ennen kuin tekee mitään pihalla 😀

Pahimmat mokat 1 - ei tunneta kasvien kokoa...

Ostohetkellä kasvit ovat vielä pieniä. Samankokoisesta taimesta voi nopeasti kasvaa 5 metriä leveä tai se voi jäädä metrin levyiseksi. Siis samankokoiset taimet voivat kasvaa hyvinkin erikokoisiksi. 
Eli kun ei tunne kasvin kokoa ns. täysikasvuisena, ne helposti istuttaa liian lähelle toisiaan tai naapurin rajaa tai rakennusta. Sen huomaa liian myöhään, jolloin kasvia on hankala enää siirtää.

Pahimmat mokat 2 - pihaa tehdään väärässä järjestyksessä

Esimerkiksi taloa rakennettaessa päätetään vetää valaisimille jo kaapelit valmiiksi, vaikka pihaa ei ole suunniteltu lainkaan. Valaisinten paikat tulevat sitten säännöllisin välein keskelle nurmikkoa. Siinä tuli heti moka! Nimittäin ei taloonkaan suunnitella valaisimia kattoon, ennen kuin seinien paikat ja huoneet on päätetty... ainakaan yleensä 😀
Eli ensin kannattaa suunnitella pihaa kokonaisuutena, ja vasta sen jälkeen ryhdytään pihahommiin.

Tähän väärään järjestykseen kuuluu paljon muutakin. Ja jos haluaa säästää ison tukun rahaa pihan teossa, niin ensin tehdään pihasuunnitelma ja sitten sitä lähdetään toteuttamaan vaikka 5 vuoden aikana järkevästi edeten. Ja sen suunnitelman voi tehdä itsekin, vaikka verkkokurssin avulla.

Suunnittelun tuomaa säästöä tulee jo siitä, että osaa heti tilata oikeita määriä maa-aineksia, kasvit eivät kuole eli kasveja ei tarvitse uusia, voi hyödyntää paljousalennuksia ja poistomyyntejä. Lisäksi konetöissä tulee heti säästöä, kun kone voi tehdä kerralla kaivamiset ja maansiirrot.

Pahimmat mokat 3 - säästetään väärissä asioissa...

Tämä moka on tuttu monelle puutarhaharrastuksen alkuajoilta. Eli koskaan ei kannata säästellä kasvin mullassa, sillä kasvi ei lähde hyvään kasvuun tiukassa savimaassa tai muuten huonossa maassa. Eri kasveille on suositukset niille sopivista mullanpaksuuksista. Se multa voi olla ostomultaa tai olemassa olevaa maata, mille on tehty ns. maanparannusta.
Kaikkea muuta on helppo tulevina vuosin korjata, mutta multaa ei saa lisättyä kasvin juurien alle kuin kaivamalla kasvit ylös! Eli älä tee tätä mokaa!

Tässä kuvassa taimet istutettu nurmikkoon. Huomaatko, mikä moka siinä on käynyt?

Pahimmat mokat 4 - kasvit istutettu väärään kohtaan...

Joskus käy niin, että kasvin koko on tiedossa, mutta silti se tulee istutettua väärään kohtaan. Tätä näkee aika usein ihan julkisillakin pihoilla.  Eli kun kaivetaan kasville paikkaa, niin silloinkin vielä on hyvä pitää mielessä, miten se kasvaa. Nämä ruusuangervot tulevat kasvattamaan oksansa reilusti kiveyksen päälle.
Miksi tämä on sitten niin iso moka? Tulevina vuosina näiden oksia pitää leikata kiveyksen päältä joka ikinen vuosi, joskus jopa pari kertaa vuodessa. Ihan turha työ! Se olisi vältetty kokonaan, istuttamalla kasvit oikeaan kohtaan.

Pahimmat mokat 5 - kasvit laitettu väärään kasvupaikkaan...

Mikäli haluat helppohoitoisen pihan ja välttyä kasvien joka vuotiselta siirtelyltä, valitse kasvit niiden kasvupaikan mukaan. Niin toimii "laiska puutarhuri", jonka piha kukoistaa aina 😊
Ja jos haluat välttyä kasvien uusimisilta, hanki talvenkestäviä kasveja... ja valitse nekin kasvupaikan mukaan. Jos tämä tuntuu vaikealta, niin on se pihasuunnittelun verkkokurssi.


Ja jos et halua tehdä kasveille talvisuojauksia ja kevätaurinkosuojauksia, niin valitse kasvit huolella ja kasvupaikalla viihtyviä.
Muuten... olethan muistanut suojata kevätauringolta nuoret tuijat sekä rodot, kartiovalkokuuset ja marjakuuset.

Tässä oli nyt osa pahimmista mokista pihalla. Vai unohdinko mainita jotain?


Sarin pihasuunnittelukurssi...

Olen tehnyt tämän verkkokurssin niin, että se auttaa suunnittelemaan omaa pihaa toimivaksi ja helppohoitoiseksi. Ja tietysti kauniiksi. Kurssilla voi myös kysellä minulta pihasuunnitteluun liittyviä asioita sähköpostitse, jos niin haluaa.
Sinne on tulossa koko ajan lisää materiaaleja, koska teen niitä parhaillaan. Ja juuri tänään lisäsin jo avautuneihin uusia vinkkejä helpottamaan suunnittelua ja pihan hahmottamista. 
Kerrothan, jos linkki ei avaudu. Siinä on ollut jokin outo virhe, ettei se aukea kaikilla koneilla/selaimilla. Omilla ja sukulaisten koneilla kaikki näyttää nyt ok.
Pääset katsomaan kurssin sisältöä Sarin pihasuunnittelukurssi -sivulta.


Hauskaa viikonloppua!

Terkuin Sari

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä on näitä pihasuunittelin perusjuttuja, mitkä välillä kaikessa innostuksessa unohtuu. Ja joita myös oppii kantapään kautta, aikaa myöden.

      Poista
  2. Tuttuja mokia! Tämän jutun lopussa oleva linkki aukeaa normaalisti. Nyt myös tuo oikealla ylälaidassa oleva linkkikin aukeaa normaalisti. Eli ongelma hävinnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mokat taitavat olla tuttuja aika monelle jossain vaiheessa ;)
      Kiitos, kun kerroit linkeistä! Vähän jo meinasi tulla tuskanhiki vian etsimisessä.

      Poista
  3. Hyvä kooste! Nämä kannattaisi jokaisen varsinkin uutta pihaa suunnittelevan lukea. Meillä oli myös edellisen asukkaan jäljiltä kaksi pihavalaisinta keskellä nurmikkoa: toinen takapihalla ja toinen etupihalla kadun päässä olevan katulampun alla. Poistimme etupihalla olevan valaisimen, sillä sen sijoittelussa ei ollut mitään järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota valaisinten sijoittelutyyliä näkee yllättävän paljon. Se on harmillista, sillä siitä ei ole kuin haittaa.
      Tuossa teidän etupihalla on varmaankin pihavalot laitettu ensin ja vasta sen jälkeen kadulle tullut valaisinpylväät. Tai sitten ei... ;)

      Poista
  4. Oikea kasvi oikeaan paikkaan istutettuna ja kasvien kasvualustan multaan satsaamisella pääseekin jo pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :) Silloin kasvit lähtevät tosi hyvään kasvuun ja ovat tulevaisuudessakin upeita. Eikä niitä tarvitse hoitaa niin paljon, kun kasvavat oikealla paikalla.

      Poista
  5. Olipa tarpeellinen postaus. Monet esille nostamasi asiat on tosi tärkeitä. Luovana puutarhurintyttäörenä olen ollut onnekas, kuivaan kivikkorinteeseen pon ajettu kotoani kasvihuoneen pohjamaata näin olen saanut riittävän multa kerroksen. Kasvit vaeltelevat puutarhassani ja virheitäkin on tullut tehtyä, siksi allekirjoitan sinun ohjeesi todella tarpeellisina ja hyvinä, Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Listasin ihan niitä yleisimpiä mokia, joita näkee ja joita lähes jokainen on tehnyt jossain vaiheessa. Onneksi niistä kyllä oppii.
      Sinä olet tosiaankin onnekas, kun olet saanut hyvät mullat! Se on niin tärkeää, etenkin kuivalla rinteellä.

      Poista
  6. Jeps, täällä Espoossa näkyy juuri vastaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun pihan koko pienenee nykyään, niin näistä mokista tulee sitä mukaa isompia ongelmia. Eli mitä pienempi piha, sen tarkemmin kannattaa suunnitella etukäteen :)

      Poista
  7. Yksi pahimpia mokia on tehdä helppohoitoinen piha, mikä ei olekkaan helppohoitoinen. Olen huomannut monen mieltävän helppohoitoisen sellaiseksi, mitä osaa tehdä jo valmiiksi, kuten leikata nurmikkoa ja kastella kasveja. Lopulta piha on suuritöinen, koska on vältetty perus pensaita, puita ja perennoja, kun on ajateltu niiden leikkaamisen ja jakamisen olevan niin vaikeaa, puhumattakaan lannoituksesta ja kalkituksesta.
    -Heidi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta eli pahin moka lienee aina "tiedon puute". Ja tarkemmin pätevän tiedon puute, sillä niin paljon on liikkeellä väärää tietoa tai siten kirjoitettua, että tekstistä ymmärtää asian ihan väärin. Siitä tulee sitten kummallisia käsityksiä helppohoitoisuudesta.
      Tämä on yksi syy, miksi minulla on nykyään tämän blogin lisäksi noita verkkokursseja, ja miksi edelleen opetan opistoissa puutarha-aiheita.

      Poista