torstai 27. lokakuuta 2011

Kompostin kasaamista ja muuta ajankohtaista

Jouluruusuissa on jo söpöt nuput tulleet näkyviin... nämä siis kukkivat ensi keväänä, heti lumien sulamisen jälkeen. Viininpunaisessa jouluruusussa ei näy vielä nuppuja. Se onkin vähän hitaampi ; )

Nurmikolta on jo osin haravoitu lehdet kompostiin, tosin omenapuissa, kirsikassa ja osassa pensaita on vielä paljon lehtiä. Kuvassa on myös rivi kuunliljoja, joiden kellastuneet lehdet on leikattu pois.

Tässä lähikuva leikatusta kuunliljasta. Nuo vihreät "heinät" ovat helmililjojen lehtiä. Ne tulevat aina näin syksyisin jo näkyviin, mutta onneksi kukkivat vasta keväällä ; )

Kompostikasa on aika korkea, ja kasvaa vielä lisää. Vasemman puoleinen komposti on tehty viimevuonna ja nyt kesällä sen päällä kasvoi kurpitsat. Muovin alla on valmista kompostimultaa odottamassa käyttöä. Se on hyvä suojata, ettei siinä lähde rikkaruohot kasvamaan ja toisaalta ettei sadevesi huuhtele ravinteita pois.
Nyt syksyllä kasattu kompostikasa tulee laskemaan paljon, jo tämän syksyn aikana.

Nuorilla hedelmäpuilla ja rusokirsikalla on ollut jo pitkään runkosuoja, sillä pihalla näkyy viihtyvän iso rusakko. Talvisuojaverkot laitetaan myöhemmin... ensin haravoidaan kaikki lehdet pois nurmikolta, tai siis suurin osa, hih ; ) Tämän sateen jälkeen voisikin harjata omenapuista jäkälät pois, klik.
Kuvassa näkyy myös sitkeä syyskukkija, asteri.

Mietin tässä, että kaipaisitteko enemmän tietoa kompostoinnista. Pidin taas tänäkin syksynä pari kurssia kompostoinnista, aihe kun on niin ajankohtainen. Muuten, kompostimulta on kaikkein arvokkainta multaa, kasvien näkökannalta ; )

Eli haluatko juttua kompostoinnista ?

18 kommenttia:

  1. Voi oikein mielellään juttu kompostoinnista.

    Täällä uusi omakotiasuja. Lämpökompostorille, joka aloitettiin viime syksynä tarttis kai tehdä jotain?
    Samoin omatekemälle lehtikompostorille.

    Riese

    VastaaPoista
  2. Silloin, kun lähdin opiskelemaan puutarhasuunnittelijaksi, ajattelin, että arvokkain asia mitä voin ammatissani tehdä on suunnitella kaikkien asiakkaideni pihalle kompostialue ja neuvoa kompostoinnissa. Eli KYLLÄ; asia kompostoinnista on aina paikallaan!
    Ihana asteri. Ja kaunis piha muutenkin! Minulla on kaikki lehdet haravoimatta (ja melkein kaikki sipulit istuttamatta!)

    VastaaPoista
  3. Kyllä, mielelläni kuulen kompostista! Haravointijätettä on valtavasti ja tietysti kaikkea muuta kasvijätettä. Ongelmana on ollut rikkaruohojen kasvu, mutta täytyykin peittää vanhin komposti.

    VastaaPoista
  4. Minäkin lukisin mielelläni kompostoinnista, aihe on kiinnostava ja myös mulle ajankohtainen. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä mielellään kuulisin lisää kompostoinnista. Miettinyt joka vuosi, mutta se on aina jäänyt kun ajattelen sen olevan liian vaikeaa...onko näin? :) Kiitos blogistasi :)

    VastaaPoista
  6. Ilman muuta kompostitietoa tännekin :).
    Taisitkin joskus mainita että osasta perennoista leikkaat lehet jo syksyllä, osan keväällä. Saako kysyä, miksi kuunliljasta leikot nyt syksyllä? Vai onko vain silmälle mukavampi. Eihän nuo sieviä ole tuolla perennapenkissä, kun pakkasen puremat varret törröttää, mutta ite annan lahota kaikki maahan, jos ei vain mitään tuholaisongelmaa ole.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi Riese - kannattaa lukea kyseisen lämpökompostorin käyttöohjeet. Monet ovat jo tyhjentäneet lämpökompostoria eli tehneet tilaa talven keittiöjätteille.
    Laitan ensin juttua puutarhajätteen kompostoinnnista : )

    Saila - en ole tuota ajatellutkaan, että voisin työni avulla lisätä kompostointia pihoilla, hmmm. Tosiaan monet ovatkin innostuneet puutarhajätteen kompostoinnista, kun kerron sen hoidon helppoudesta. Lopulta suurin osa asiakkaistani haluaa kompostointialueen pihalleen. Enpäs ole huomannutkaan tätä ennen : )
    Minä istutin vasta eilen kaikki sipulit maahan. Onneksi on luvattu lämpimän sään jatkuvan, eli vielä ehtii istuttaa : )

    Cheri - vanhin komposti kannattaa peittää, jo ihan senkin takia, ettei tarvitse kitkeä rikkaruohoja sen pinnalta ; )
    Laitan juttua kompostoinnista ehkäpä piankin...

    -sari- kaunista elämää - puutarhajätteen kompostointi on helppoa, kun tietää pari perusasiaa. Laitan juttua lähiaikoina : )

    Pauliina - ole hyvä : ) Kiva kuulla, että blogistani pidetään...
    Kompostointi on helppoa. Vaativin homma siinä on fyysinen lapionti. Onneksi senkin voi tehdä pienissä erissä, monen päivän aikana : )

    Multasormi - tuossa kohti on sipulikukkia paljon. Nyt kun lehdet leikkaa jo syksyllä, ei keväällä tarvitse siivota vaan sipulikukat pääsevät rauhassa kukkimaan : )
    Muuten kuunliljojen lehdistö saisi jäädä paikoilleen maatumaan...

    Cosmos - ok, laitan juttua kompostoinnista : )

    VastaaPoista
  8. Kiitos kyllä. Juttua ja ohjeita kompostointiin tarvitaan aina.

    VastaaPoista
  9. Onko haitallista (kasvien kannalta) jos jättää kasvustot talven yli leikkaamatta. Olen tähän asti vasta keväällä siivonnut kukkamaat. Kaikki perennojen varret olen jättänyt talveksi paikoilleen. Keväällä ne saa helposti haravoitua pois.

    VastaaPoista
  10. Kompostoinnista ei kait koskaan kirjoiteta liikaa. Itselläni on ollut hankaluukisia uuden umpinaisen lämpökompostorin kanssa. Olen tottunut malleihin, joissa on pohja auki ja nesteitä ei näin ollen ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  11. Voi, mä olen himokompostoija joten laita ihmeessä juttua vain!

    Pitääkin ottaa itseään niskasta kiinni ja omistaa viikonloppu haravoinnille!

    Mukavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  12. Sari, minulla oli kuistilla muoviruukussa jouluruusu, -unohtuneena. Yhtenä päivänä huomasin siinä nuppuja ja toin sen sisälle saadakseni nauttia kukista. Olikohan viisas ratkaisu kuitenkaan. Mahtaakohan lämpimässä kuivua. Olisiko vain pitänyt antaa olla siinä muoviruukussaan ulkona ja toivoa että kukat avautuvat tai istuttaa maahan?? Siellä kyllä minulla helposti unohtuu...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Täytyypä käydä kurkkimassa jouluruusua...
    Nyt on pihahommat suunnilleen tehty ja loput jää ensi kesään. Verkot ja runkosuojat on omena- kirsikka- ja luumupuilla, meilläkin pihalla pomppii rusakoita.
    Lähden pariksi viikoksi Israeliin "puutarha- ja sisustusmatkalle". Siskon haasteellinen pihaprojekti odottaa kukkien istuttajaa ja matkalaukku on täynnä verhoja uuteen kotiin!
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  14. Mielellään kompostijuttuja:) Muutenkin tämä blogisi on niin ihana tietolähde enkä kyllä ollenkaan tarpeeksi usein kommentoi ja kiitä. Niin paljon olen saanut hyvää tietoa! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  15. Raija Maula - kasvien kannalta on ihan luonnollista leikata versot vasta keväällä pois. Jos aikaisia sipulikukkia on perennojen seassa, niin silloin on kätevämpää leikata versot jo syksyllä : )
    Laitan juttu kompostoinnista ... : )

    Irene - lämpökompostorin käyttö on aika kätevää, kunhan muistaa laittaa seosainetta sopivasti.... ja jo kerrokseksi kompostorin pohjalle. Onneksi käytön oppii ensimmäisen vuoden aikana, ihan kantapään kautta : )

    bean emäntä - bea´s - tänään meilläpäin oli kerrassaan mahtava haravointikeli, tosin itse olin opettamassa pihan suunnittelua : )
    Onpas hauska kuulla, että joku täälläkin on himokompostoija ; )
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Titti - huoneenlämmössä jouluruususta on lyhyt ilo, sen lehdetkin menevät talvella aika huonoksi. Sitä voisi pitää viileällä kuistilla, jolloin se voi paremmin. Tosin talvella jouluruusu ruukussa ei kestä kovia pakkasia, vaikkakin maahan istutettuna kestää.
    Jouluruusun voisi siis istuttaa myös maahan, puolivarjoiselle paikalle. Sehän eteläiseesä Suomessa on talvenkestävä kasvi. Ja keväällä sen isohkot kukat ovat todella näyttävät : )
    Meillä jouluruusuja on ollut pihalla jo usean vuoden ajan, ja kukkivat näyttävästi keväisin : )
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Eeviregina - oh, sinullapas on ihana reissu tiedossa : )
    Tuo vaihe on nautinnollinen, siis kun syksyn pihahommat on tehty ja voi jäädä odottelemaan kevättä...
    Mukavaa matkaa ja syksyn jatkoa !

    kristina - ihana saada palautetta. Oikein paljon kiitoksia kauniista sanoistasi !
    Laitan kompostijuttua nyt heti seuraavaksi....

    VastaaPoista
  16. Täällähän olikin jo hyvä vinkki kompostista, eli valmiin kompostimullan päälle pitää laittaa muovi. Kiitos tästä! Olisihan sen tietysti itsekin voinut älytä. Nyt olen vain harmitellut, kun rikkaruohot leviävät kasan päälle. Kaikkea ei vain hoksaa... siksi on hyvä käydä välillä täällä!

    VastaaPoista
  17. Kuusirannan emäntä - se on ihan totta, aina ei itse oivalla kaikkea ; )
    Elämässä onkin hyvä pitää silmät ja korvat auki, ja ottaa oppia muilta... Näin kaikkia virheitäkään ei tarvitse itse kokeilla ; )

    VastaaPoista