keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Suunnitellako pihaa, vai jättääkö suunnittelematta ?

Onko pihasuunnittelulla muuta merkitystä, kuin saada pihalle kauniita kasveja ? On...

Moni on oppinut kantapään kautta, että pihaa olisi kannattanut suunnitella jo talon suunnittelun yhteydessä. Toki sen voi tehdä myöhemminkin, mutta mitä pienempi tontti, sen tärkeämpää on pihan suunnittelu ajoissa.

Jos haluaa pihasta toimivan eli autot mahtuvat hyvin pihalle, oleskelualue on riittävän iso ja hyvällä paikalla, lumityöt on helppo tehdä, näkösuojaa on riittävästi, piha on valaistu oikein, nurmikko on helppo leikata, yms kannattaa tehdä pihasuunnitelma. Sen voi myös teettää ammattipihasuunnittelijalla : )
Pihaa ja ratkaisuja ajatellaan aina pitkällä tähtäimellä eli ainakin 20 vuotta eteenpäin.
Tämän ajan ilmiö on "puutarha-asiantuntijat" , joilla ei ole mitään alan koulutusta tai se on vain viikonloppukurssi.... eli kuluttaja saa olla nykyään aika tarkkana. Vähän niin kuin savolaisittain eli vastuu on kuulijalla, hih ; )

Jokaisen harrastajan oma kokemus puutarhasta on arvokas ja kokemuksia on ihana jakaa. Mutta kun kasvuolosuhteet ja hoito vaihtelevat eri pihoilla, ei asia aina toimikaan toisessa pihassa.

Suurin osa pihasuunnittelijoista huomio asiakkaan toiveet ja mieltymykset. Ja ilman muuta asiakkaan kannattaa heti sanoa, jos jokin suunnittelijan ehdottama asia ei tunnu hyvältä ! Yleensä kun löytyy muitakin vaihtoehtoja : )
Ja jos itse suunnittelee omaa pihaa, voi oman suunnitelmansa käydä läpi ammattilaisen kanssa. Toki se maksaa vähän, mutta silloin säästyy myös virhehankinnoilta ja -ratkaisuilta.

Ja pihasuunnittelussa huomioidaan myös pihan hoito ja siihen menevä aika. Täysin hoitovapaata pihaa ei ole : )
Voihan olla niinkin, että haluaa pihan, missä on paljon tekemistä ja puuhailtavaa... senkin saadaan aikaan oikealla kasvivalinnalla.

Sitten jos haluaa ekologisen pihan, kasvivalinta tehdään erityisen huolella, jotta ei tarvitse kastella, myrkyttää ötököitä yms. Myös materiaalivalinnoissa ja pihan teossa ekologisuus huomioidaan. Piha on osa luontoa, eli sinne varta vasten luodaan hyönteisille, linnuille ja muille pihan eläimille hyvät olot : )

Pihan suunnittelu on nyt hyvin ajankohtainen aihe, sillä järki-ihminen tekee sen talvella. Ja kun suunnitelmat ovat valmiit kevättalvesta, pääsee lähettämään tarjouspyyntöjä ja tilauksia.
Näin pihan teko pääsee keväällä ajoissa käyntiin : )

Ja jos itse suunnittelee pihaansa tai sen jotain kohtaa, kannatta se kuvata viimeistään nyt, niin talvella on helpompi suunnitella sitä. Muisti kun meillä on yleensä aika lyhyt ; )

Eli nyt kipin kapin tilaamaan pihasuunnitelmaa tai kuvaamaan suunniteltavaa kohtaa !

13 kommenttia:

  1. Missä hinnoissa muuten pihasuunnitelmat noin karkeasti liikkuvat? Mielenkiintoinen aihe...

    VastaaPoista
  2. minuakin kiinnostaisi tietää noista hinnoista...

    VastaaPoista
  3. Suunnittelu tai neuvonta voi säästää pitkän pennin. Jos istuttaa esimerkiksi hedelmäpuita vääriin paikkoihin menee sekä työ että rahat hukkaan.

    VastaaPoista
  4. Paninki blogiini pienen kysymyksen omenapuusta, mutta kysyn täällä, kun et varmana ole hoksannut sitä :). Voikohan sen juuriston siistiä sillain kuin siistin ne marja-aroniat, eli revin heinikon pois, laitan sanomalehteä ja haketta päälle? Tai voisiko sanomalehden päälle laittaa multaa ja maanpeitekasveja? Kärsiikö puun juuristo siitä?
    Tuo syreenipuu on just sillä mun haavelistalla, jota ehkä jo ensikesänä alan toteuttaa.

    VastaaPoista
  5. Viisaita ajatuksia/neuvoja jälleen <3

    VastaaPoista
  6. Puhut asiaa<3
    Jännä kuinka talven aikana unohtaa mihin on istuttanut mitäkin;-))
    Keväällä saa sitten kokea aina yllätyksiä..kun muisti pätkii;-)


    Sadeterveisin Arja

    VastaaPoista
  7. Hyvä muistutus tuosta muistin lyhyydestä ja siitä, että talvella on mainiota aikaa suunnitella, kun ei "tarvitse" olla aamusta iltaan pihalla kädet mullassa. Valokuva ja mittanauha ovat oivia muistin apuvälineitä tässä hommassa :)

    Ja varmasti se on juuri, niin kuin sanoit, että alan kasvun ja ihmisten puutarhakiinnostuksen myötä suunnittelupalveluja tarjoavat nykyisin myös ei-niin-asiantuntevat tekijät...

    VastaaPoista
  8. Tärkeää ja täyttä asiaa! Lisäksi hyvin suunniteltu ja kaunis piha nostaa asunnon/kiinteistön arvoa.

    VastaaPoista
  9. Mari - ehkäpä pihasuunnitelman keskihinta noin 1000m2 tontille on noin 1000 euroa. Jos suunnitelmaan tulee monta erilaista piirustusta ja rakennekuvia, tällöin suunnitelman hinta voi olla useita tuhansia euroja.
    Karkeampi luonnosmainen suunnitelma maksaa pari sataa euroa vähemmän.
    Neuvontakäyntien hinnat ja ajat vaihtelevat paljon. Keskihinta on ehkä 60-150 euroa/ tunti.
    Hintoihin voi tulla lisäksi matkakuluja.

    Teuvon kuvat-teuvo images - kiva kun jätit käynnistäsi merkinnän : )

    Cosmos - kerroin noista hinnoista jo Marille. Hintoihin voi vaikuttaa lähtötietojen määrä ja pitääkö piha mittauttaa.
    Minulla on sellainen tuntuma, että osa pihasuunnitelmista on tehty kuten tehdään julkiselle sektorille. Ne ovat hyvin tarkkoja korkomittoineen ja havainnekuvineen. Nämä ovat niitä kalliimpia suunnitelmia.
    Sitten on pihasuunnitelmia, joissa korkotietoja ei niinkään ole, etenkään kun niitä kohteessa ei edes tarvita. Ja suunnitelma sisältää vain yhden suunnitelmapiirustuksen, ilman rakennekuvia. Nämä ovat edullisempia suunnitelmia.
    Se että kuinka tarpeellisia käytännössä rakennekuvat ovat kohteesta, on aina hyvä miettiä.

    Cheri - ihan totta, harmittaa varmasti kun kasvit kuolee ja koko istutustyö menee ihan hukkaan.
    Monilla on nurmikkokin mennyt uusiksi, ihan vain tiedon puutteen takia.
    Jo pelkkä neuvontakäynti voi todellakin säästää pitkän pennin, tai sentin ; )

    Multasormi - syreenipuut on ihania !
    Puut on aika tarkkoja siitä, ettei niiden juurenniskan ja juuriston päälle lisää liikaa multaa tms. Ne kärsivät myös siitä, jos ne on alunperinkin istutettu liian syvään.
    Ilman muuta heinikon voi poistaa ja tilalle laittaa haketta ohuelti. Maanpeitekasvikin käy, mutta ne kannattaa istuttaa "vanhaan multaan", ettei puun juuriston päälle tule liikaa multaa.
    Olen ollut vähän kiireinen ja flunssainen niin, että en ole jaksanut täällä blogeissa kierrellä enkä omaaniikaan päivittää. Onneksi nyt jo helpottaa : )

    Ainosofia - kiitos : ) Mietin pitkään, viitsinkö tästä kirjoittaa... aihe on tavallaan vähän ikävä.
    Nyt taas kurssien alettua, kuulen kurssilaisilta aika hurjia juttuja, mitä "puutarha-asiantuntijat" ovat neuvoneet. Ihan hirvittää, etenkin kun osa ihmisistä ei älyä kyseenalaistaa yhtään, vaikka kyse on selvästi tuotteen myynninedistämisestä. Toki osa myynninedistämiseen littyvästä puutarhatiedosta on ihan oikeaa ja hyvää tietoa, mutta osa.... ; )

    Arja - se on kyllä jännä miten muisti on niin lyhyt : ) Istutuin viime keväänä anemonen mukuloita pihalle, muutamaan kohtaan. Sitten yllätyin loppukesällä, miten kruunuvuokkoja kukkii kurjenpolvien luona... olin ihan unohtanut ne, hih ; )

    Geranium - nyt syksyllä on hyvä aika kirjata ihan ylös muutostarpeet ja toiveet... ottaa mittoja ja kuvia. Helmikuussa, ellei jo aikaisemminkin, iskee ihan mieletön puutarhainnostus ja viimeistään silloin on hyvä tehdä suunnitelmat valmiiksi: )
    Hyvin suunniteltu kun on jo puoliksi tehty : )

    Sussi - se on muuten totta, kaunis ja toimiva piha nostaa talon arvoa. Ja päin vastoin eli hoitamaton ja pelkkä nurmikko pihana, laskee talon arvoa.
    Olen jopa kuullut muutaman maininneen, että ovat ostaneet talon nimenomaan pihan tunnelman ja kauneuden ansiosta : )

    VastaaPoista
  10. kiitos, ihanaa kun aina jaksat vastata!

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Pitääpäs miettiä, miten hoidan omenapuun alusen. Tuosta juurenniskan peittämisestä tuli vaan mieleen, että koivujen ympärillä olen nähnyt istutuksia siten, että on tehty jokin kehikko siihen ympärille ja täytetty vaikka kivillä , sitten on reilustikin multaa "istutusaltaissa"juurien päällä, mutta ehkä koivu kestää paremmin kuin omena. Omenahan tosiaan pitää istuttaa kumpuun.

    VastaaPoista
  12. Cosmos - ole hyvä : )

    Multasormi - moni on tehnyt pihalla maantäyttöjä, kun taloa rakennetaan. Tällöin koivut ovat saaneet liikaa maata juuriensa päälle, mutta menee kuitenkin useampi vuosi, ennen kuin koivun tuho näkyy kuivuneena latvana. Sama varmaan on muillakin puilla : /

    VastaaPoista