perjantai 15. lokakuuta 2010

Hurmaavat ruusut

Sain aivan mykistävän ihanan ruusukimpun, juhlistamaan synttäreitäni !!! Ja nyt minun täytyy koko ajan käydä ihastelemassa sitä ; )


Väri on kerrassaan upea, ja alimmat vihertävät terälehdet kruunaavat kauneuden. Tämän ruusun nimi on Renate ja se on kotimaista eli Suomessa viljeltyä. Nyt ne ovat kestäneet jo viikon maljakossa, tosin nämä kuvat otin alkuviikosta, kun silloin oli valoisampaa ; )
En ollut uskoa korviani kun kuulin, että suurin osa leikkoruusuista ja kaikki reilunkaupan leikkoruusut viljellään nykyään Afrikassa. Sieltä ne tulevat lentokoneella Hollantiin, josta jatkavat matkaa rekoilla ympäri Eurooppaa, myös Suomeen. Eli afrikkalaiset ruusut ovat päiviä vanhempia kuin lähellä tuotetut.... Kotimainen ruusu voi olla kukkakaupassa jo vuorokauden kuluttua siitä kun se on otettu kasvihuoneesta.
.
Ruusun viljely vaatii paljon vettä ja jatkuvaa tuholaisten myrkytystä. Suomessa näitä tuholaisia on vähän verrattuna Hollantiin, tai saatika kuumaan Afrikkaan. Ja Afrikassa tuo myrkkyjen käyttö ja työsuojelu on aivan toista kuin meillä. Mitenköhän ne isot ruusuviljelmät rasittavat siellä luontoa, ja työntekijöiden terveyttä... banaanit yms ostan kyllä reiluna, mutta en enää noita leikkoruusuja !

Leikkoruusujen hoito-ohje:

Varren alaosasta poistetaan lehdet, jotka osuisivat veteen. Samalla veitsellä leikataan varresta pieni pala pois eli tehdään niille uusi imupinta. Leikkausjälki on vino viilto, kuten kuvasta näkyy. Lämpimään maljakkoveteen on hyvä laittaa kukkavirkistettä, ohjeen mukaan. Maljakossa pitää olla paljon vettä, ruusu kun on kova juomaan ; )
.
Leikkoruusut säilyvät pidempään, jos ne siirretään yöksi viileään. Ennen näitä yöpakkasia, pidin ruusumaljakkoa öisin parvekkella. Nyt siirrän sen olohuoneen ikkunan eteen, verhon taakse. Siellä kun ikkunasta hohkaa kylmyys ; )
Mitään leikkokukkia ei kannatta pitää auringonpaisteessa, sillä se lyhentää niiden kestävyyttä tosi paljon. Samoin kaikki kuuma, kuten patterit, takka, kynttilät nopeuttavat kukan ikääntymistä...

Kuten tuosta ylempänä olevasta kuvasta näkyy, nämä ruusut oli viljellyt Huiskula. Joka kuulemma on Pohjoismaiden suurin leikkoruusun viljelijä.
.
Leikkoruusun viljely vaatii paljon ammattitaitoa eli tietoa ja kokemusta, sillä eri ruusulajikkeiden kasvuvaiheiden hoitotyöt vaikuttavat suoraan leikkoruusun maljakkokestävyyteen, tuon kukan iän lisäksi. Leikkoruusun viljely onkin vain kokeneen puutarhurin hommia : )
Toivon niin, että ihmiset ymmärtäisivät kotimaisen leikkoruusun arvon, sen tuoreuden, kestävyyden, lehdistön kauneuden..... Onhan se rakkauden symboli ; )
.
Ps. Ihastuin näihin pikkurasioihin.... suloiset : )

29 kommenttia:

  1. Hurmaavan kaunis on ruusukimppusi!
    Onnea päivänsankarille, näin jälkikäteen ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea vain vielä vaikkakin jälkikäteen.
    Tuli mieleeni sellainen että kuikahan myrkyllisiä tuontiruusut mahtavat ollakaan kun ruusutarhalla työskennelläni ei ruusuihin saanut koskea paljain käsin. Olen niitä joskus valmistellut, leikkonut ja pakannut. :D
    Ja tosiaan, ne voivat olla hyvinkin jo viikon vanhoja ennenkuin ovat kaupassa.

    VastaaPoista
  3. Tarkoitin siis että kotimaisiin ruusuihin ei saanut koskea paljain käsin... ulkolaisia ei siellä silloin vielä ollutkaan.

    VastaaPoista
  4. Jopa onkin aivan ihastuttavan värinen kimppu!

    VastaaPoista
  5. Onnea Sari!

    Tuohon ruusun väriin minäkin usein putoan. Onko se aprikoosia vai mitä, yksi lysti, ihania ovat.

    Viherlnadiassa on oma Nuppula, jossa saa isojen ikkunoiden läpi seurata ruusujen kehittymistä, kasvua.

    VastaaPoista
  6. Risusydän - kiitos : ) Tuon Renaten väri on niin pehmeä ja sopii kauniisti harmaaseen ja vaaleaan puunväriin... taas täytyykin käväistä ihailemassa sitä, hih ; )

    TuijaR. - kiitos : ) Minäkin olen muinoin ollut harjoittelijana puutarhalla, missä viljeltiin ruusua muiden kukkien lisäksi. En muista, että niihin ei olisi saanut koskea paljain käsin. Mutta niitä myrkytettiin usein ja sen jälkeen huoneeseen ei ollut asiaa, eikä niihin saanut koskea.
    Ennen käytetyistä voimakkaista myrkyistä osa on nykyään kiellettyjä, siis Suomessa. Ja myrkyttäjä joutuu laittamaan päälleen suojapuvun ja kokonaamarin, siis Suomessa. Entäpä Afrikassa.... ostin reilunkaupan ruusuja keväällä ja sain niistä käsiini ihan mielettömän kutinan. Niissä oli selvästikin jotain ainejäämiä : /

    Eija - eikös olekin : ) Tuo Renate hurmasi minut täysin !

    Leena Lumi - kiitos : ) Todellakin ruusujen värisävy on viehättävän vanhahko, ihana utuinen aprikoosi.
    Viherlandiassa minäkin olen ihastellut monet kerrat Nuppulaa. Jotenkin ruusuviljelmän näkeminen viehättää aina : )

    VastaaPoista
  7. VOi mikä kaunis kimppu!! Olen aivan hullaantunut ruusuihin ja odottelen jo ensi vuotta, että saamme pihahommat kuntoon ja pääsen istuttelemaan ja kokeilemaan ruusujen kasvatusta.. :)

    Hyvää tietoa hoidosta, kiitos tästä!
    T; Ruusa Rintelästä

    VastaaPoista
  8. Onnea! Myöhässä...
    Minuakin hirvittää että ruusuja tuodaan Afrikasta, ja myös Ecuadorista, siis Väli-Amerikasta. Ihan hurjaa ja kauheaa kuljetusta. Hyvä että puhut kotimaisten ruusujen puolesta. Niitä kasvattaa Huiskulan lisäksi mm. Ruusutarhat Valkealassa.

    VastaaPoista
  9. Kauniita ruusuja ja muutenkin hyvä postaus! Ruusuviljelijän vaimo kiittää ja kumartaa =)...

    VastaaPoista
  10. Hyvää synttäriä Sari...oliko jo? vai onko vasta?

    Ihania ruusuja, ruusut ovat kauniita ja kotimaiset ruusut ovat tietenkin parhaita, mutta varmaan johtuu kaikki hinnasta...joka tuntuu ihan uskomattomalta, että kun niitä kuskataan tuolta kaukaisista maista, että olisivat halvempia kuin suomessa kasvatetut.
    suomalaisissa ruusuissa on jopa tuoksu paljon ihanampi.

    Ihanat rasiat...

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut syntymäpäivän johdosta!! :) Kyllä on kauniita ruusuja! <3

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut synttäripäiväsi johdosta.Kauniin ruusukimpun oletkin saanut,kyllä noita kelpaa käydä ihailemassa:). Ja nuo pikkurasiat on myös kauniita.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Oikein paljon onnea Sari sinulle <3

    Hyvä ruusupostaus ja kauniita ruusuja olet saanutkin.

    Kyllä hyvät ruusut säilyvät pitkästi toistaviikkoa ja huonot pari päivää...

    Minäkin kiikuttelen jonnekkin kylmään yöksi ruusuni se on hyvä keino jatkaa niiden ikää.

    VastaaPoista
  14. Paljon paljon onnea, ihanan kimpun sait ♥

    VastaaPoista
  15. Ruusa - kiitos : ) Ruusut ovatkin ihania, myös puutarhassa kasvamassa ! Minä aioin keväällä laajentaa Kuupuutarhaani ja istuttaa sinne pari uutta pensasruusua.

    Saila - kiitosta vaan : ) Järkytyin ihan, miten ruusun viljely on siirtynyt Afrikkaaan ja sinne Väli-Amerikkaan, uskomatonta !
    Onneksi meillä on vielä ruusunviljeilijöitä, jonkun pitäisi olla ihan meidän naapurikunnassakin...

    Sara - ole hyvä : ) Ruusunviljelijälle minä taas nostan aina hattua, jos siis sellaista pitäisin, hih ; )
    Se on niin taitoa vaativaa hommaa.

    Tuija - kiitos, oli tosiaan viime viikon lopulla : ) Juttelin tässä kerran vanhan kukkakauppiaan ja ruusunviljelijän kanssa, ja he sanoivat, ettei hinta olisi se ainoa syy.... kun tuo kauppaketjujen hinnoittelu on vähän monitahoinen juttu ; )
    Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin !

    sarppa - kiitos ! Eikös olekin tosi ihanat ruusut. Kukka avautuu niin kauniisti... : )

    Tiina - kiitos : ) Pikkurasiat sopiavat kivasti noiden ruusujen kanssa. Niiden ihasteluun en kyllä kyllästy ikinä ; )
    Mukavaa viikonloppua sinullekin !

    Ainosofia - kiitos, kiitos : ) Ruusujen oikea hoito ja hoivaaminen pidentää tosiaan paljon niiden kestoa. Ruusut ovat liian pitkiä jääkaappiin, muuten olisin laittanut ne sinne ; )

    Elisa - kiitos : ) Yllättävän täydellisen värisiä sainkin. Sopivat niin ihanasti tuohon paikkaan....

    Sussi - kiitos, kiitos : ) Ruusut ovat aina niin kauniita, oikeita kukkien kuningattaria.

    VastaaPoista
  16. Meilläkin koulussa keskusteltiin tuontikukista, me oppilaat olimme sitä mieltä että ekologisempaa on käyttää kotimaisia leikkoja. Opettajalla oli tieto jotta Afrikkalaiset olot ovat toki huonommat ja hyvinkin kyseenalaiset mutta sikäläiset leikot jättävät pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin kotimaiset. Mielenkiintoista ja tuntuu väärältä mutta meidän lämmityskustannukset taas kuormittavat yllättävän paljon! Kuinkahan tuo viljely kohta enään edes kannattaa kun energian hinta on jo muutenkin korkea ja verotus kovenee. Lämmitysmuodon muuttaminen ekologisemmaksi kuten pellettiin tai hakkeeseen on taas iso investointi.
    Sieltä se talvi taas tulla jolkuttaa!

    VastaaPoista
  17. Myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
  18. Taas katos kommentit tuleekohan tämä eli tuntuu hieman hölmöltä raahata ruusuja Afrikasta tänne vaikka onkin reilun kaupan. Jalanjälkiä tulee kummastakin ja niitä tulee ihan kaikesta mutta taidan kuitenkin suosia kotimaista.
    Hyvää synttäriä:)

    VastaaPoista
  19. Myöhäiset synt.pv.onnittelut! Aivan ihania nuo ruusut! Kyllä kotimaista olisi hyvä kannattaa, jos ei muuten, niin työllisyyden kannalta. Onhan se aika turhaa rahdata ruusuja maapallon toiselta puolelta jos täälläkin voi kasvattaa. Talvella tosin kallista puuhaa.

    VastaaPoista
  20. Johanna - totta, valotus ja lämmitys nostavat energian käyttöä lukemiin, joihin lämpimissä maissa ei päästä edes lähelle ; ) Olisi kiva tietää, mitkä asiat on huomioitu niissä tutkimuksissa... Ekologinen jalanjäki kun on vaan indikaattori kestävälle kehitykselle.
    Toivotaan, että kotimaiset vijelijät löytävät sitä rahaa ja tahtoa, muuttaa toimintaaansa ekologisempaan suuntaan : )

    Eve - kiitos : )

    Henrietta - kiitos : ) Ei tosiaankaan voi elää ilman jalanjälkiä, eikä ilman kukkia! Eikä missään nimessä ilman kotimaisia kukkia... ; )

    Sirkka - kiitos : ) Minustakin nuo ruusut ovat huippu ihania, ja jatkavat edelleen kukoistustaan..
    Tuo työllisyysasia onkin hyvä pointti. Ruusunviljelyssä on paljon käsin tehtävää työtä, mitä koneet eivät voi tehdä : )

    VastaaPoista
  21. Myöhästyneet onnittelut, Sari! Kaunis kimppu, täytyykin panna nimi kalenteriin. Kiitos myös ruusujen hoito-ohjeesta. Tuttua asiaa, mutta kertaus on opintijen äiti.

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Myöhästyneet synttärionnittelut!
    Ollaan saman kuukauden tyttöjä:)

    VastaaPoista
  23. Marjatta - kiitos : ) Renate vaikuttaa todella upealta ruusulta. Kukka aukeaa kauniisti isoksi. On viimeiseen asti upean näköinen. Minäkin laitoin nimen ylös muistiin : )
    Mukavaa sunnuntaita sinullekin !

    pioni - kiitos, kiitos ! Lokakuu onkin hyvä kuukausi ; )

    VastaaPoista
  24. Onnea minultakin ja aivan ihanan ruusukimpun olet saanut.

    VastaaPoista
  25. Hei Sari! :)
    Kompastuin blogiisi kun etsin tietoa Tulilatvoista - ostin niita kolme eilen kaupasta, eika niissa ollut edes nimea paalla. Sitten jostain muistin katkoista loytyi nimi, tosin en tiennyt oliko kyseessa edes sama kasvi. Hain kuvia netista ja ilokseni huomasin etta Tulilatvahan se on :)
    Itsellani on aikamoinen kasa kaikenlaisia puutarhakukkia vaikken itseani pida edes harrastelijana. Tana vuonna kukat ovat osoittautuneet oivaksi perhosten houkuttelijaksi ja toivon etta ensi vuonna saan viela enemman perhosystavallisia kukkia tarhaani :)
    Kiitos kivasta blogista, pitaa muistaa kurkistella sita useammin - tietoa kun aina tarvitsee...

    Terveiset Oklahomasta,

    VastaaPoista
  26. tia - kiitos : ) Tuo ruusukimppu on edelleen kaunis. Sen kukat avautuvat ihan auki, niin että heteet näkyvät. Muistuttaa ihan vanhan ajan ruusuja : )

    Sari ONeal - hei vaan kaima : )
    Minä olen suunnitellut ihan samaa eli ensi kesäksi pitää hankkia lisää kukkia, joissa viihtyvät perhoset. Punahattua aion kylvää, sillä sain sen siemeniä, ja sen lisäksi aioin ostaa jotain muita kukkia : )
    Tulilatva onkin pitkään kukkiva kasvi, ja siitä on paljon erinäköisiä lajikkeita...

    VastaaPoista
  27. Myöhästyneet onnittelut täältäkin. Blogiseikkailun kautta tänne löysin, hienot sivut sulla, hyviä ohjeita näyttää olevan koko blogi täynnä. :) Täytynee linkittää, jotta pääsee toistekin helpommin vierailulle.

    VastaaPoista
  28. Puutarhuri - kiitos, kiitos !
    Tervetuloa uudelleen visiitille : )
    Joulukukka-aiheiset jutut laitan nyt suoraan tuonne Joulublogiini. Ja talvella jatkan pihasuunnittelu ja fengshui -juttusarjojani...

    VastaaPoista