Piharuukkujen pelargonit sisälle ennen yöpakkasia...
Pelargonit kukkivat myös pihalla isoissa ruukuissa komeasti. Ne on siirretty katoksen alle suojaan sateelta, jotta multa ei pääse liian märäksi. Samalla sade ei pääse hakkaamaan kukkia pilalle.
Ruukut on myös helpompi siirtää sisälle kellariin ennen yöpakkasia, kun niiden multa ei paina niin paljon kuivahkona. Lisäksi ne kestävät kellarin viileydessä paremmin, kun multa ei ole liian märkää.
Näet miten pieniä nämä olivat istutettaessa Vanhojen kesäkukkien istutuspäivä -postauksessa kesäkuun alussa. Siellä on myös kuvia värinokkosen taimista.
Tähtijasmiini odottaa sisälle pääsyä parvekkeella...
Tänä kesänä vanha tähtijasmiini kukki yllättävän pitkään elokuulle asti. Sään muututtua viileämmäksi, se kellastutti osan vanhemmista lehdistään. Niin se tekee joka syksy. Näet kuvia siitä kukkivana Iso ja ihanan tuoksuva tähtijasmiini -postauksessa.
Tähtijasmiinia voi pitää vielä pitkään parvekkeella, sillä sen sanotaan kestävän jopa -5 astetta pakkasta. Tosin otan sen jo sisälle lähiaikoina, kunhan saan sille raivattua tilaa talvisäilytysikkunalta. Talvetan sen taas viileähkön huoneen ikkunalla, kuten aiempinakin talvina.
Joulukaktus sisälle ennen pakkasyötä...
Marraskuun- ja joulukaktuksen saa helpoiten kukkimaan, kun ne saavat olla syksyn viileydessä ulkona. Ne kestävät yllättävän viileitä öitä. Ne pitää kuitenkin ottaa sisälle ajoissa, ennen yöpakkasia.
Tämä minun marraskuunkaktukseni on vielä parvekkeella pitkään. Tarkistin juuri lämpömittaria, niin siellä on ollut alimmillaan vasta +10 astetta. Ja 15 vuorokauden sääennuste ei vielä lupaile tänne suunnalle yöpakkasia.
Näet kuvia tästä kukkivana Marraskuunkaktus kukkii joka vuosi -postauksessa.
Ruskeanpunertava värinokkonen pistokkaiksi...
Tämän värinokkosen kasvatin keväällä pistokkaista ja se on nyt näin iso. Aion säilyttää sen, mutta leikkaan sitä pienemmäksi, koska se vie nyt liikaa tilaa. Siitä saa samalla hyvin pistokkaita, joista osan laitan juurtumaan. Tämä on nimittäin tosi upea ja helppohoitoinen kesällä piharuukussa.
Miten tehdään värinokkosen pistokaslisäys, siitä kuvia Kirjopeippi eli värinokkonen - pistokas talvisäilytykseen -postauksessa.
Tietysti otan pistokkaat ja teen kaikki hoitotoimet kuun mukaan aina hyvinä päivinä. Samoin pyrin kastelemaan vain Kastelupäivinä tai ainakin vältän Älä kastele -päiviä. Ne löytyvät täältä blogista Kastelupäivät ja kuu -sivulta.
Olisi kiva kuulla, joko olette ottaneet kesäkukat sisälle talvisäilytykseen? Vai onko teilläkin ne vielä pihalla?
Puutarhaterveisin Sari
Ps. Kesäkukkien talvisäilytys -postauksessa lisää talvisäilytyksestä.
Minullakin pelakuut ja daaliat ovat vielä pihalla täydessä kukassa. Toivottavasti ovat vielä pitkään 😃
VastaaPoistaMeilläkin daaliat kukkivat vielä komeasti. Ne selvästi pitävät tällaisesta lämpimästä syksystä, kun enää ei ole helteitä. Juuri vilkaisin pitkää sääennustetta ja näyttää siltä. että saamme nauttia kukista vielä pitkään ulkona.
PoistaOliivin ja sitruunapuun toin tänään sisään, ja ihmeköynnöksen myös. Pelargoniat ovat vielä kasvihuoneessa, samoin amaryllikset, joissa kahdessa on kukkanuppu näkyvissä!
VastaaPoistaVau, kuulostaa niin ihanalta syksyllä kukkivat amaryllikset! Itselläni osa on jo lepojaksolla lehdettömänä ja osa vielä täydessä lehdessä. Amaryllikset ovatkin välillä hyvin yksilöllisiä, niin kukkimisen kuin lepoon siirtymisen suhteen :)
PoistaMarraskuunkaktukset ja myös muut ovat vielä parvekkeella. Joka kesä olen siellä niitä pitänyt ja sitten laittanut ne pimeään paikkaan (kaappiin tms) kunnes on nuppuja tullut. NYT niissä on nuppuja jo parvekkeella, saa nähä kun tuon ne sisälle, tipahtaako nuput.
VastaaPoistaPääsiäis/kevätkaktuksia en ole saanut ennenkään kukkimaan uudelleen, en tiedä mitä taikoja nille pitäisi tehdä :))
Valkeassa pelargonioissa on kukkia, vaikka ne kokivat ansarijauhiaistuhoja kesällä , toivottavasti ne munat ja toukat eivät tule sisälle sieltä niiden mukana.
Toivotaan, että marraskuunkaktuksesi ei pudota nuppuja sisälle päästyään.
PoistaKevätkaktukset viihtyvät talven ajan viileähkössä paikassa ja silloin niitä myös kastellaan niukasti. Joten huoneenlämmössä ne eivät todennäköisesti kykene tekemään nuppuja.
Pelargonit on ihanan sitkeitä kasveja. Pidetään peukkuja, että ansarijauhiaisia ei enää ole pelargoneissasi! Kannattaa kuitenkin tehdä ötökkätarkistuksia usein.