sunnuntai 9. helmikuuta 2025

Fasaanit puutarhurin ilona

 
Meillä tepastelee fasaanit puutarhassa niin kesällä kuin talvellakin. Nämä värikkäät ukkofasaanit huomaa aina heti, tai kuulee. Niihin ja niiden puuhiin on jo niin tottunut, että niistä ei oikeastaan ole mitään harmia tai haittaa. Oikeastaan päin vastoin.

Fasaanit kasviryhmien suojassa...

Fasaanit on kyllä välillä hauskoja piiloutujia. Meidän puutarhassa on paljon kerroksellisia ja monilajisia kasviryhmiä, joihin fasaanit menevät suojaan. Tai voihan olla, että ne etsivät sieltä ruokaa, kuten pieniä selkärangattomia eläimiä tai siemeniä.

Tämä ukkofasaani on niin värikäs, että sen huomasi heti, kun se kurkisti kasvien välistä. Sininen kukka on tähtihyasintti eli Camassia.

Usein fasaanit ovat kasvillisuuden alla paikallaan ja ihan hiljaa, kuten alla olevassa kuvassa akkafasaani. Aina joskus, kun olen ollut oikein keskittynyt kitkemään tai tutkimaan jotain kukkaa, niin yhtäkkiä jostain läheltä ryntää fasaani ja joskus samalla kiekaisee. Ja joka kerta säikähdän, edelleen.


Fasaanit puutarhurin harmina vai ilona...

Fasaanit on sen verran isokokoisia, että ne välillä tekevät pientä tuhoa puutarhassa. Niiden kanssa onneksi oppii elämään niin, että eipä niistä ole enää harmia. 

Niillä, kuten pikkulinnuillakin, on tapana kylpeä kuivassa mullassa. Meillä multaa on yleensä näkyvissä kasvimaalla ja uusissa istutuksissa. Toissa kesänä ne innostuivat kylpemään uudessa rönsyansikoiden ryhmässä. Onneksi vain tämä yksi kohta riitti niille. Joten annoimme niiden kylpeä siinä, emmekä estäneet sitä.

Meillä on yleensä yksi kohta puutarhassa, jossa ne saavat rauhassa kylpeä. Muihin istutuksiin laitamme esteeksi kiviä tai kattotiilen paloja tms. Nimittäin pienet taimet kärsisivät heti fasaanien kylpypuuhista. 

Talvella keinun suojassa ja se viinikärhö...

Kirjoitin tänne vähän aikaa sitten siitä meidän viinikärhöstä, joka on ohjattu keinuun kasvamaan. Aiemmin harmina oli se, että talvisin fasaanit kulkivat keinun alle köynnöksen kohdasta. Tämäkin kuvan fasaani oli juuri kulkemassa siitä kohtaa. Harmi siinä oli se, että fasaanit katkoivat samalla kaikki köynnöksen versot, joka talvi.
Nykyään ei enää käy niin, koska laitamme verkon köynnöksen suojaksi. Fasaanit siis pääsevät edelleen keinun alle.
Lisää kuvia niistä Herra fasaanit sovussa pihakeinussa -postauksessa. Tämä kuva ei ole tältä talvelta, meillä kun maa on edellen lähes lumeton.

Fasaanit puutarhurin ilona...

Näistä fasaaneista on kyllä paljon iloa, kun pääsee seuraamaan niiden touhuja aika läheltä. Ne tuovat myös kivasti elämää, liikettä ja väriä puutarhaan. Ja fengshuin näkökulmasta fasaanit puutarhassa luovat runsautta, joten nämä meidän puutarhan fasaanit ovat erittäin pidettyjä ilon tuojia.


Puutarhaterveisin Sari


5 kommenttia:

  1. meidän alueella oli aikoinaan useampi fasaani. Todella symppiksiä kavereita. Ei ole enää. Espoo kaatoi fasaanien yöpaikkana suosiman pensasaidan. Muilta alueen asukkailta kuulin, että irrallaan olevat kissat tappoivat suurimman osan fasaaneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas harmillista, miten fasaaneille on käynyt teidän alueellanne. Minustakin fasaanit on tosiaan symppiksiä. Rehevät pensaat ja kasviryhmät on niille tosi tärkeitä suojapaikkoja. Niiden pesäkin taitaa olla oksien suojassa maassa. Ilman suojapaikkoja ne eivät pärjää.

      Poista
  2. Upeita lintuja ja hyvät kuvat olet niistä napannut! Tähtihyasintit näyttävät kauniilta ja tuo niiden väri on hieno. Laitetaanko ne sipuleista kuten tavalliset hyasintit? Minulle ihan uusi kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä on helppo ottaa kuvia, kun ne tepastelee puutarhassa jatkuvasti.
      Tähtihyasintit on minustakin tosi upeita ja niitä itseasiassa olin kuvaamassa, kun fasaani kurkisti kasviryhmästä :) Tähtihyasintin sipuleita on myynnissä syksyisin eli se on monivuotinen sipulikasvi. Varmimmin niiden sipuleita löytää siemeniä ja sipuleita myyvistä verkkokaupoista tai isoista puutarhamyymälöistä.

      Poista
  3. Mukava fasaanipariskunta ja lapsia nähty

    VastaaPoista