keskiviikko 23. elokuuta 2017

Onko muurahaisista haittaa, ja arvonta

Blogiyhteistyö: BayerGarden
Muurahaiset ovat osa luontoa ja tärkeitä. Mutta joskus niistä on iso haitta puutarhassa, kuten meillä tänä kesänä ruusuryhmässä ja mansikkamaalla. Aika yllättävää näin sadekuuroisena kesänä.

Muurahaisten käytävät ruusuryhmässä...

Ruusuryhmän mullan pinnalle oli ilmestynyt reikiä ja koloja. Kun tarkemmin katsoi niitä, raoissa näkyi vilistävän mustia muurahaisia.
Todennäköisesti muurahaisten syytä on laventelien kellastuminen ja ruusujen kituminen, juuri tämän käytävälinjan lähellä. Muurahaisten pesät ja kulkukäytävät tekevät maasta ilmavaa, ja samalla kuivattavat maata. Ja kasvit eivät oikein pidä siitä.

Muurahaisten pesät mansikkakankaan alla...

Meillä on mansikan taimet kituneet mansikkamaan laidalla jo pitkään. Niitä on uusittu joka kevät, mutta ne eivät lähde hyvään kasvuun, kasteluista huolimatta. Keväällä kuulin "puutarha-apulaisen" valittaneen, että muurahaisia oli paljon mansikkamaalla. Sateet kuitenkin ajoivat ne pois ja unohdin koko jutun, kunnes...

... nostin nyt mansikkakangasta ylös. Sen alta löytyi ihan hurjasti muurahaisia ja niiden munia.

Täytyy muistaa, että nämä mustat muurahaiset tekevät pesänsä kuivalle paikalle esim. kivien ja laattojen alle. Se on luonnollinen pesän paikka niille. Eli nämä meidän muurahaispaikat viittaavat siihen, että tänäkin kesänä maa on niiltä kohdilta kuivaa syystä tai toisesta. Tätä täytyy vielä pohtia!
Päätin nyt ensiavuksi kokeilla Natria Muurahaisraetta.

Luonnonmukainen Natria Muurahaisrae...

Keväällä myyntiin tullut Natria Muurahaisrae on ulkokäyttöön tarkoitettu luonnonmukaisempi muurahaistorjunta-aine. Siinä on tehoaineena luonnon pyretriini. 

Rakeet on hyvin pieniä ja pinkin värisiä. Ainetta voisi myös liottaa veteen ja kastella nesteellä alue. Siitä on purkin kyljessä hyvät annosteluohjeet.

Nyt parin päivän jälkeen Muurahaisrakeen levityksestä, mansikkakankaan alla ei näkynyt enää muurahaisia eikä niiden munia. Viikonloppuna aion tutkia huolella mansikkamaan, ja jos muurahaisia näkyy vielä jossain kohtaa, niin laitan lisää raetta. Toivottavasti saadaan ne nyt pois, ja taimet alkavat voida paremmin!

Natria tuotepaketin arvonta...


Sain upean tuotepaketin arvottavaksi täällä blogissa eli kaikki nämä "ötököiden torjunta-aineet" ovat luonnonmukaisia ja sopivat hyvin luontoystävien puutarhaan sekä syötäville kasveille. Tosin Fly Spray on enemmänkin asuinhuoneiden hyönteistorjunta-aine.


Arvontaan osallistut vastaamalla tähän blogijuttuun:

”Onko muurahaisista ollut ongelmaa pihallasi?


Jos vastaat anonyyminä, kirjoita myös erottuva nimimerkki.
Lisäarvan saa, jos linkittää tämän arvonnan esim. omaan blogiin, kunhan kertoo siitä kommentissa 😊

Arvonta suoritetaan to 31.8.2017 klo 21.00.
Voittajan nimen laitan tämän postauksen loppuun.
Voittajalla on viikko aikaa ilmoittaa osoitteensa, sen jälkeen palkinto arvotaan uudelleen. Sivupalkista löytyy sähköpostiosoitteeni.
Palkinnot toimitetaan vain Suomeen.

Onnea arvontaan!

Arvonta suoritettu!

Arvonnan voitti Ulla... onneksi olkoon!
Näköjään sinulla Ulla on blogi, joten laitan sinne viestiä.

Etanarakeesta kirjoittelin jo aiemmin Etanarakeita espanjansiruetanoille
Juttu Hyönteisten torjunta-aineesta Kirvahyökkäys ja luonnon pyretriini

Ilta-aurinkoisin terveisin,
Sari

Ps. Vastaan kysymyksiin, kun arvonta on suoritettu!



68 kommenttia:

  1. muurahaisia on haittaa kukkapenkistä ja mansikka penkistä niitä löytyy

    VastaaPoista
  2. Irina L Aurinkorinteeltä23. elokuuta 2017 klo 20.35

    Meillä oli samanlainen tilanne mansikkamaalla. Ongelma on toistaiseksi väistynyt kun siirsimme mansikoiden paikkaa.
    Ongelma on punaiset ja pistävät murkut kukkapenkissä. Eikä niinkään kukille, vaan varpaille ��.

    VastaaPoista
  3. Parissa paikassa on muurahaisia näkynyt, onneksi ei ole tullut sen suurempaa harmia!
    "Luonnonmukaisesti"

    VastaaPoista
  4. Muutamat perennat voivat huonosti ja tarkemman tutkimisen jälkeen niitten juuripaakusta löytyi muurahaispesä. Ruukkuistutuksissa ei ole tänä kesänä muurahaisia ollut.

    VastaaPoista
  5. Lumipalloheisin taimi kuoli mysteerisesti. Muurahaispesä paljastui syyksi, kun aloin kaivamaan puuta ylös. Eli on ollut harmia.

    VastaaPoista
  6. Melekee joka kiven alta löytyy murkkuja ja pari pesänalakuaki oon löytäny penkiistä. Jotaki tarttis teherä.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on muutama pioni kuollut, kun ovat murkkujen takia jääneet "tyhjän päälle". Keljuttaa...Nupuissa saavat käppäillä, mutta juurissa ei.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on muutama pioni kuollut, kun ovat murkkujen takia jääneet "tyhjän päälle". Keljuttaa...Nupuissa saavat käppäillä, mutta juurissa ei.

    VastaaPoista
  9. Kyllä on muutama pioni kuollut, kun ovat murkkujen takia jääneet "tyhjän päälle". Keljuttaa...Nupuissa saavat käppäillä, mutta juurissa ei.

    VastaaPoista
  10. Tomaattiämpäreihin muurahaiset iskivät keväällä. Nyt syksymmällä niitä on ollut verstaan lähettyvillä. Toivottavasti eivät myllerrä sielä eristevilloissa. Oven vierus suorastaan kuhisee muurahaisia. Samoin rappujen edessä on koloja.

    VastaaPoista
  11. Minulla on pihalla puulla rajattu kukkapenkki. Tänäkesänä muurahaiset ovat innostuneen kaivelemaan tunneleitaan yhden puun päähän, ja sammalleimut siltä kohdalta ovat erittäin kituliaita.
    -Taru.Koo

    VastaaPoista
  12. Kyllä niitä vilistää kivien,laatoitusten alla. Lavakauluskasvimaan nurkkiin niitä on myös pesiytynyt. Kasvihuoneeseen yrittävät,mutta vesi auttaa ainakin hetkeksi.
    T. Liisa kuusiaidan takaa

    VastaaPoista
  13. Kun saskatoon-pensaan taimi kitui jo toista vuotta, arvelin maassa olevan vikaa ja siirsin uuteen paikkaan. Juuriston alta paljastuikin muurahaispesä. Kasvu alkoi uudessa paikassa heti. Rapun eteen muurahaiset rakensivat pesää, mutta toistaiseksi yritän torjua kahvinporoilla... - "Riley"

    VastaaPoista
  14. Kyllä niitä on tossa pihassa jonkin verran liikkunut. Salli.moilanen 35@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Itselläni ei ole ollut ongelmaa muurahaisista, mutta ystävälläni on.
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Muurahaisia on joka kesä yhdessä kulmassa, joka on kuiva. Ja laattojen välissä.

    VastaaPoista
  17. Meillä löytyy muurahaisia pitkin pihaa vähän joka puolelta, mutta varsinkin mansikkamaa ja hedelmäpuut ovat niiden suosikkeja.

    VastaaPoista
  18. Kyllä niitä kummasti löytyy kivien alta ja köynnösten juurilta. Myrkkyjä on maailmassa jo liikaa, joten luontaisilla menetelmillä olen pihaani ja ja kasvejani yrittänyt hoitaa. Ois kiva päästä kokeilemaan tehoa, ennenkuin isompaa määrää ostaa.

    VastaaPoista
  19. Muurahaiset pesineet betonikiveyksen alle ja nostavat suuren määrän hiekkaa pintaan. Kuivana päivänä lakaisen sen takaisin ja kohta se on nostettu uudelleen pintaan. Muualla muurahaisia ei ole ollut haitaksi.

    VastaaPoista
  20. Perennojen juuristoissa mylläävät, yksi töyhtöangervo jo kuolemaisillaan ja sammalleimumätäs kärsii. Olemme kokeilleet erilaisia muurahaismyrkkyjä, mutta huonolla menestyksellä

    VastaaPoista
  21. Viime vuoden keväänä muurahaiset tulivat sisälle, jolloin otin myrkyt avuksi.Tänä kesänä ovat pysyneet puutarhassa,vuorimännyn alle ovat pesän rakentaneet.Olen laittanut kahvin poroja perennoiden ympärille,mahdollisesti on pitänyt muurahaiset niistä kauempana.Espanjansiruetanat ja kirvat ovat kiusanneet enemmän.

    VastaaPoista
  22. Niitä vilistää laattojen välissä :/ En tiedä, onko sitten jotain suurempaa haittaa ollut.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Ei ole ongelmaksi asti ollut, onneksi eva(a)iki.fi

    VastaaPoista
  24. Meilläkin muurahaisii on ollu mansikassa, syövät mansikkoo! Ja kivien alla on myös. tavallisii etanoita on ollu marjapehkoloissa, ei oo ennen näkyny. Oisko satteilla ossuutta?

    VastaaPoista
  25. Yllättävän monista paikoista löytynyt tänä kesänä muttei ihan haitaksi asti, olisko sateet kenties auttaneet asiaa! tarja@nokso.fi

    VastaaPoista
  26. No on ollut, asustavat terassin laattojen alla. Ja olen niitä kasvimaallakin tavannut. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  27. Muurahaisia on aina etupihalla ja takapihalla pesivät uudestaan ja uudestaan kivillä reunustetun kukkapenkin uumeniin. Ärsyttävää!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kyllä on, turhankin kanssa, poikakin niitä pelkää, niin pitää aina kantaa murkkujen yli. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Minulla on pihassa muurahaispesä, keskeisellä paikalla. Toistaiseksi olen vasta seuraillut pesää, mutta tarkoitus on sen viereen laittaa ruusupenkki. Eli ilmeisesti pesä on tuhottava, jos siitä on kasveille kerran harmia. Minulle muutahaisista ei ole ollut haittaa. Ahonena@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen vaihtoehto on se, että kastelee ruusupenkkiä kunnolla vaikka pari kertaa kesässä. Muurahaiset eivät tee pesää kohtaan, mikä kastuu ;)

      Poista
  30. Eipä ole onneksi ollut, vielä =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kyllä on muurahaisista haittaa. Joskus taimia siirtäessä, löytyy pesä, mustien tai pistävien muurahaisten.
    riigga1@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. On sen verran, että tulevat sisälle. Pesää en ole vielä löytänyt. Toivottavasti ei ole jossain kivijalan/seinän välissä...
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Talon länsipuolella kivijalan vieressä parveilee jonkin verran ja joskus ne löytävät sisälle jostakin reijästä. Pesä ilmeisesti talon alla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Muurahaisia on..pihapiiri on sellainen. Pesät saa olla kunhan tekevät oikeaan paikkaan eikä kasveista huomaa. Alkukesästä alkoivat oleskelemaan kärhöruukun sisällä ennenkin huomasin aluslautasen jääneen alta pois. Ei auttanut jauheen sirottelu ympäri ruukkun ympäristöön. Piti pari kertaa kastella liuoksella. Nyt ovat Kate ja vil n de Lyon hieman heikossa hapessa joten jaan ne erilleen ja tarkistan juurten kunnon kun muutenkin pitää laittaa talvehtimaan kellariin. Olisikohan natrian aineet olleet vähän lempeämpiä? T. Riitja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Natrian aineet on luonnonmukaisia, ja siksi lempeämpiä. Ja niitä voi joutua laittamaan toisen kerran, koska eivät ole kovia myrkkyjä.
      Usein ruukusta saa häädettyä muurahaispesän sillä, että kastelee mullan oikein kunnolla läpimäräksi parikin kertaa. Muurahaiset valitsevat pesälleen kuivan paikan nimittäin ;)

      Poista
  35. Muurahaisia on runsaasti ympäri tonttia, ja olosuhteet ovat niille suotuisat eteläisellä savitontilla. Nyt pesät siirtyneet raparperin alle ja hirvittää myrkyttää syötäviä kasveja.Siksi oli mukava lukea vinkkejä tästä luonnonmukaisesta menetelmästä. Nimim. Maija Mehiläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Natria Muurahaisrae on kyllä siitä mainio, että sitä uskaltaa sirotella mansikkamaalle ja muiden syötävien kasvien multaan. Sitä voi sekoittaa veteen ja kaataa seoksella muurahaispesän. Kuulemma silloin se on nopeimmin tehoavaa. Tietysti kannattaa lukea aina ohjeet!

      Poista
  36. Mansikkapenkin jokakesäinen ongelma. Mukana.
    tanja.dshlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  37. Mökin pihamaalla on kyllä suuren suuri ongelma nuo muurahaiset. Mukava lukea tällaisista ratkaisuista ongelmaan!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Aikaisemmin kesällä oli ongelmaa, nyt ovat hävinneet johonkin. Odottavat varmaan ensi kesää.
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kyllä löytyy :( Pihakivetyksen välistä ne aina tulla tupsahtavat :/
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Kotipihalla ei ole näkynyt, mutta kesäpaikan terassi vilisee murkkuja.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mansikkapenkin vierestä löytyi pesä, millä hävittää että mansikat säilyvät syötävinä? Lisäksi suuren kiven kupeessa kuhisi kukkapenkissä. Kahvinporoja täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Natria Muurahaisrae sopii syötävien kasvien mullassa vilistäville muurahaisille. Siinä oleva tehoaine on luonnon pyretriiniä, jota käytetään luomuviljelyssä mm. kirvojen "myrkyttämiseen".
      Itse Muurahaisrakeita ei saa syödä, joten niitä ei saa osua mansikkaan... siis siihen marjaan. Ei haittaa vaikka rae osuisi lehteen, se on siis tarkoitettu maahan siroteltavaksi. Ja aina kannattaa lukea huolella pakkauksen käyttöohjeet!

      Poista
  42. Mulla aheravat muurahaiset yhdessä kasvarissa laituriviljelmillä. Pyrkivät heittelemään multaa ulos laatikosta. Täytyypä minunkin kokeilla kah inporoja. Upeita liljoja sinulla.

    VastaaPoista
  43. Kyllä terassinreunoilla välillä käy kuhina.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Pihalaattojen välit ovat tänä kesänä saaneet kasvaa piharatamoa eikä muurahaisia ole näkynyt laatoituksella, kuten aiempina kesinä. Polttiaiset muodostavat yhdyskuntansa kukkaruukkuihin, niistä kun pääsisi eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. onkohan kukkaruukkusi multa liian kuivaa. Multa kannattaa kastella runsaalla vesimäärällä, jotta se kostuu kokonaan. Tietysti kasvi huomioiden :) Nimittäin muurahaiset tekevät pesän aina kuivaan kohtaan.

      Poista
  45. Laattojen ja kivien alta niitä löytyy. Kesällä penkkiä perkatessani seisoin vahingossa niiden pesän vieressä ja voi kamala, kuinka niiden pistot poltti jalkaa! Arvonnassa mukana ehdottomasti!

    VastaaPoista
  46. Kyllä on ja siihen olisi kiva saada luonnonmukaista myrkkyä.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Meillä muurahaisia on varsinkin laattojen väleissä ja hiekkalaatikon vieressä.
    Tarpeeseen tulisivat siis nämä tuotteet!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  48. Meidän pihassa ei ole satanut oikein yhtään vaan lähes kaikki kuurot ovat menneet ohi. Murkkuja löytyy kaikkien kivien alta, mihin olen kurkistanut. -Pepi

    VastaaPoista
  49. Meillä tuskailtu myös muutama vuosi kituvan mansukkatarhan kanssa. Purkaessani tarhaa, kankaan alta paljastui parikin muurahaistaajamaa. Vaihdoin maata ja istutan alueelle muuta syötävää��.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkakangas näyttää pitävän mansikkamaan liian kuivana, ainakin paikoitellen. Se varmaan suojaa pesää rankoilta sateilta. Meilläkin on mansikkakangas, ja sen alta löytyi heti pesät. Kunpa keksisi sille jonkin korvaavan jutun.

      Poista
  50. Muurahaisista on ongelmaa minulle:) En kyllä yhtään pidä niistä missään kohtaa puutarhaa. Sitä kyllä mietin, että jos ne häätää jostain kohtaa pois, niin ovatko hetken päästä jossain toisessa paikassa? Ja sitten siellä tekemässä ongelmaa, esim ison terassin alla talon läheisyydessä.
    Avene

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että jos ne häätää esim. kastelulla, muurahaiset vain siirtyvät toiseen paikkaan. Eihän ne joka paikassa aiheuta haittaa, mutta kannattaa seurata, mihin ne seuraavaksi rakentavat pesää.
      Sen sijaan tämän Natria Muurahaisrakeen luonnon pyretriini tuhoaa ne muurahaiset, joihin ainetta osuu. Rakeissa on vähän sokeria, mikä houkuttaa muurahaisia.

      Poista
  51. Kalliopohjaisella tontillamme mauriaisia on riesaksi asti jokaisen laatan, kiven ja kannon alla. Tulevat terassillekin ja valtaavat kukkaruukut. En voi edes kuvitella pitäväni mitään kasvilavoja pihalla tai kalliolla. Kekomuurahaiset pesivät kallion syvemmissä koloissa, joissa on vähänkin maa-ainesta. Hevosmuurahaisia asustaa sitten tontin alareunoilla kuusien kannoissa. Mikään konsti ei tunnu auttavan mauriaisongelmaan ja kohta pitänee poistaa pihan kiveys. Uutta konstia odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertomasi vain vahvistaa sitä, että muurahaiset viihtyvät kuivemmalla paikalla ja tekevät pesärakennelmansa kuivaan kohtaan.
      Kukkaruukkujen multa kannattaa kastella kerralla läpimäräksi, niin eivät ala rakentaa pesää ruukkuun. Sama tuntuu olevan muillakin kommentoijilla ongelmana.

      Poista
  52. Voi voi. Minulla on suurtakin suurempi muurahaisongelma täällä vanhan torpan pihassa. Muutin tänne viime syksynä, ja odotin innoissani ensimmäistä kesää ja kaikkia pihan antimia. Antimet jäivät hyvin vähäisiksi. Syy muurahaisten. Niillä on useampi keko pihan välittömässä läheisyydessä, sekä pesiä maan alla. Yksi pesä on pihassa pihtan juurella. Puu voi todella huonosti.
    Murkut olivat pylly pystyssä marjapuskien kukissa, sekä keväällä ostamieni luumun ja kirsikoiden. Satoa ei tullut kuin jokunen hassu marja puskiin, ja puihin ei mitään. Omenapuussakin kävi vilinä, mutta tajusin laittaa siihen runkoon tarrateipin, johon murkut tarttuivat sitä ylittäessään. Pihan suuret puut koivut ja kuusetkin ovat muurahaisten temmellyskenttä. Heidän polkunsa kulkee puiden runkoakin ylös ja alas. Mistä apu ongelmaan?? Tässä ennen minua 11 vuotta asunut henkilö oli antanut muurahaisten temmeltää. Ja nyt siitä maksan minä... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihasi taitaa olla aika kuiva, kun on noin paljon muurahaisia. Muurahaiset "lypsävät" kirvoja, ja siksi niitä näkyy koivuissa. Kesällä koivuissa on aina kirvoja, kuivana kesänä enemmän ja sateisena vähemmän. Mustat muurahaiset ovat makean perään, myös makean kasvinesteen. Siksi niitä on aina esim. pionien nupuissa. Ne eivät onneksi haittaa pioneja.
      Isoin haitta kasveille on se, että muurahaiset tekevät pesän kasvin juuristoon maan sisään. Ja silloin yleensä paikka on kuiva. Kasvimaasta ja kasvien juuristosta saa häädettyä muurahaispesät runsaalla kastelulla, tai voi kokeilla Muurahaisraetta ohjeen mukaan. Meillä näyttää tehonneen hyvin mansikkamaalla, sillä kankaan alla ei ole enää muurahaisten käytäviä ja pesää.

      Poista
  53. Sähköposti jäi äskeisestä postauksestani.
    Riittamaria00@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kyllä oli kasvihuoneessa, Hoidettu luonnollisesti kanelilla/soodalla ja luonnonmukaisilla myrkyillä.JohannaV vastaili

    VastaaPoista
  55. Viime tipalla ehdin vielä mukaan :D Muurahaisia löytyy vallankin sadekesänä kasvihuoneesta...

    VastaaPoista
  56. Heippa. Ostimme viime kesänä talon ja pihalla komeili kasvihuone. Olen ihan aloittelija näissä puutarhahommissa mutta ajattelin alkaa kokeilemaan tätä kasvihuonepuuhaa. Siellä oli valtavasti muurahaisia ja sammalta kasvanut jo seinämille. Aloitin nyt puhdistamaan vanhat mullat pois jotta voin pestä huoneen ja tuoda tuoreet mullat ja kasvit.

    Osaatko sanoa minne nuo muurahaisia täynnä olevat mullat kannattaa kuskata?

    Vienkö vaan takapihalle jonnekin ojaan vai tuleeko näistä muurahaisista siellä ongelma? Toinen mitä mietin, että jatkokäytänkö tämän mullan biokompostorista tyhjennetyn mönjän jatkotyöstämiseen kasvihuonekelpoiseksi..? Mutta tuleeko ne muurahaiset sitten uudelleen kasvihuoneeseen sitä kautta vai häviävätkö tästä multa-biokompostoriseoksesta itsekseen pois?

    Tällaisia mietiskelen ja olisin kiitollinen jos sinulta löytyy jotakin tietoa tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihalla ja luonnossa on monenlaisia muurahaisia ja yleensä niistä ei ole haittaa kasveille. Ne pesiytyy kasvihuoneen multaan vain, jos multa on kuivaa. Muurahaiset nimittäin tekevät pesäkäytävänsä kuivaan paikkaan. Eli kun kastelee kasveja niin, että multa kostuu reunoiltakin, ei muurahaiset tee multaan pesää.
      Vanhan kasvihuoneen mullan voit käyttää kuoppien täyttämiseen tai laittaa sen vaikka puutarhakompostiin ohueksi kerrokseksi. Muurahaiset siirtyvät muualle :)

      Poista