sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Ukkolaukka leviää siemenistä, jee!

Blogiyhteistyö: Korpikangas Siemen-Frö
Nämä ukkolaukat ovat lemppareitani, sillä ne ovat varmoja, talvenkestäviä ja leviävät siemenistä. Kuvan kohtaan ukkalaukan sipulit on istutettu vuosia sitten, ja silloin vain pussillinen. Nyt niitä on näin paljon, ja siellä täällä pitkin pihaa 😊 

Siementaimista on muutama tummemman sävyinen.  Matalat ovat nuoria ja isompikukkaiset vanhoja. Vähän paikasta ja säästä riippuen ukkolaukat kasvavat noin 80 cm korkeiksi.

Ukkolaukan hoito:

Ukkolaukka eli Allium hollandicum (vanha nimi Allium aflatunense) on monivuotinen sipulikukka, jonka sipuleita on myynnissä syksyllä.
Se viihtyy auringossa ja kevyessä puolivarjossa, läpäisevässä multamaassa. Sitä voi lannoittaa hieman, mutta muuten se on vaatimaton.

Ukkolaukka kukkii nyt parhaillaan ja samalla sen lehtien kärjet jo kellastuvat. Se ei haittaa, kun istuttaa sipulit perennojen väleihin. On tärkeää muistaa, että lehdet saa leikata pois vasta täysin kellastuneena.

Ukkolaukan lisäys: 

Jos se tekee sivusipuleita, niitä voi kaivaa alkusyksyllä ja siirtää muualle.
Ukkolaukka leviää hyvin siemenistä, tosin taimi kukkii silloin vasta 3-4 vuoden kuluttua. Lakastuneet kukkavarret voi kerätä talteen paperikassiin sisälle ja kylvää kassin pohjalle varisseet siemenet sitten hallitusti haluamalleen paikalle. Me olemme vain karistelleet kukkatertuista siemenet suoraan maahan. Ja hyvin näyttää toimivan 😊


Sorjalaukka `Mount Everest`:


Tämä laukka on tehnyt nyt kaksi kukkavartta yhdestä sipulista. Tai ehkäpä sen sipuli on tehnyt sivusipulin, joka nyt kukkii myös. Kukkavarren korkeus on ainakin metri, siis korkeampi ukkolaukkaa.
Tämä ei muuten ole tehnyt siementaimia, tai sitten ne eivät vielä ole kukkineet. Saas nähdä, löytyykö niitä kukkivina ensi kesänä.
Vaikuttaa talvenkestävältä, sillä tämä on ollut pihallamme jo useamman vuoden. Kukkii muuten nyt samaa aikaa kuin ukkolaukat.

Näitä laukkojen sipuleita voi ostaa puutarhamyymälöistä ja nettikaupoista kuten Korpikangas Siemen-Fröltä elo-syyskuussa.

Ihanaa juhannusviikkoa!

Terkuin Sari

Ps. Se fengshui-puutarha postaus siirtyy valitettavasti ensi viikolle. Viikonloppu meni ihan rikkaruohojen kitkemisessä ja muissa tohinoissa 😊


10 kommenttia:

  1. Rakastan laukkoja(kin)! Kiva kuulla, että leviävät siemenestä. Olenkin antanut niiden kehittää siemenet ja varistaa ne maahan. Toivottavasti minulla on joskus yhtä upea laukkameri kuin sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin lisääntyvät siemenistä. Asiaa auttaa, jos siemenet osuvat multaan, eivätkä jää kasvin lehdille :)
      Meillä kukkivia laukkoja on ilmestynyt vattumaan reunaan, tarhakurjenmiekan sekaan, jasmikkeen alle varjoon jne. Täysin väärään paikkaan kasvaneet on sitten siirretty lapiolla paremmille paikoille.

      Poista
  2. Nuo ovat upeita, onneksi istutin viime syksynä monta uutta Everestiä. Ukkolaukka tuntuu leviävän tosi hyvin, jotkut muut laukat ovat paljon krantumpia leviämisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Everestit on veikeitä pitkävartisia hujoppeja :) Täytyykin katsoa, löytyisikö uusille sipuleille kivaa paikkaa. Meillä kun on vaan tuo kuvan yksilö.
      Ukkolaukkojen etu on myös se, että ne ovat pitkäikäisiä ja kukkivat vuodesta toiseen. Mitä ei kyllä voi sanoa kaikista laukoista.

      Poista
  3. Nämä on kyllä ihania palloja, meillä ne ovat levineet omenatarhassa, mutta muualla eivät.
    Valkoisia täytyy syksyllä laittaa ostoskoriin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispas mielenkiintoista tietää, miksi ovat levinneet vain omenatarhassa. Olosuhteissa voi olla eroa, tai sitten siemenet eivät muualla pääse multaan.
      Meillä ilmestyi yksi kukkiva ukkolaukka Kuupuutarhaan, parin metrin päähän ukkolaukkaryhmästä. Taitaa muurahaiset olleet asialla :)

      Poista
  4. enpä ole tiennyt, että leviävät siemenestä. Pidän itse niistä kovasti, komea kasvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkoja on paljon erilaisia ja niistä tämä ukkolaukka näyttää lisääntyvän hyvin siemenistä. On muuten tosi helppo kasvi, kannattaa vaan muistaa istuttaa se perennojen sekaan harvakseltaan.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kukkayllärit on aina niin ihania! Nyt huomasin pieniä outoja liljamaisia alkuja yhdessä perennapenkissä. Aika näyttää, mitä niistä kasvaa :)

      Poista