keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Säilyttääkö joulukukkia vai ei ?













Jouluruusu kukkii vielä. Viileähkössä kirjastohuoneessa se säilyy helposti kevääseen, jolloin pääsen istuttamaan sen ulos pihalle. Sitä täytyy vain muistaa kastella....


Amarylliksen ajattelin ihan kokeeksi säilyttää.
Eli nyt sitä kastellaan ja hieman lannoitetaan. Kesällä sitä voisi pitää jopa ulkona. Elokuussa kastelua vähennetään sekä lopulta lopetetaan kokonaan ja lehtien annetaan lakastua. Ruukku siirretään pimeään komeroon, jossa lämpötila on noin 17 astetta.
Parin kuukauden kuluttua, kun sipulista pilkistää nupun alku, on aika istuttaa sipuli uuteeen multaan. Sipulin tulee jäädä osin näkyviin. Samalla aloitetaan kastelu ja siirretään kasvi valoisaan paikkaan.



















Hyasintti näyttää kukkivan hyvin vieläkin... se on jäässä. Pidin sitä parvekkeella ja siellä se sai jäätyä rauhassa. Eilen, kun lämpötila nousi, se vähän suli ja kallistui : ) Kiikutan sen nyt takaisin pavekkeelle...
Säilytän hyasintit ja istutan nekeväällä pihalle. Lehdet saavat kohta kuivua, se ei haittaa mitään.






























11 kommenttia:

  1. Kauniita, näitä voisin aina katsella loputtomiin...koskaan kyllästymättä... kiitos.
    Jouluruusut minullakin on vielä täällä voimissaan...ja istutan ne sitten pihalleni muiden joukkoon kevään kynnyksellä.
    Amaryllista olen hoitanut...en niinkään ohjeiden mukaisesti vaan aivan päälaelleen ja ihmeikseni se viimevuonna lähti kuitenkin kukkaa tekemään ja muuten tekikin kauniin.
    Silloin ajattelin ihmeitten aika ei ole ohi!
    Sitten vielä minä myös laitoin ulos nuo hyasintit, jotka jäätyivät, mutteivat ne siitä enää vironneet...

    Kukkaterveisin Sirkka

    VastaaPoista
  2. Sirkka - amaryllikset ovatkin yksilöitä. Joku niistä vaati "ohjeen" mukaisen hoidon kukkiakseen ja joku toinen taas suostuu kukkimaan toisenlaisessa hoidossa. Sinä näköjään tunsit amarylliksesi : )
    Kuvan valkoinen hyasintti on jäässä, otin sen sisälle vain kuvauksen ajaksi ja vein kiireesti takaisin parvekkeelle. Se säilyy kauniina siellä, kunnes se sulaa... saa nähdä kestääkö sen sipuli näin kovia koettelemuksia.
    Nuo muut hyasintit pidänkin sisällä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin taidan tehdä laillasi, amaryllikset jasvun alkuun syksyksi ja hyasinttisipulit pihamultaan

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet taitava kukkien kanssa:)

    VastaaPoista
  5. Jouluruusu on kyllä ihana kukka! En tiennytkään että hyasintit voi jäädyttää?! Harmi että hävitin jo omani :(

    VastaaPoista
  6. arleena - on kiva välillä kokeilla taitojaan ja jos ei onnistukaan, ei siinä mitään menetä : )
    Vanhat hyasintit ovat kukkineet pihalla keväisin. Kukkaterttu on hieman pienempi.

    Mari - kiitos vaan, vaikka luulen, että taitoni ovat ihan keskivertoluokkaa...
    Vähän vain tietoa, niin onnistuu : )

    Mari - pidin tätä hyasinttia parvekkeella, kun se sieltä näkyy niin hyvin olohuoneeseen, eikä ärsytä tuoksullaan. Pakkasten tultua se jäätyi ja on edelleen kaunis. Loppuviikosta on luvattu suojakelejä ja se varmaankin sulaa mössöksi. Eli kompostiin...
    sipulin ehkä säästän.

    VastaaPoista
  7. Kaunis tuo jouluruususi. Itse säästän hyasintin sipulin taas kesäksi ulos istutusta varten.

    VastaaPoista
  8. Minäkin ajattelin kokeilla amarylliksen säilytystä. Työkaverilta sain vinkin että sitten kun on tehnyt 7 lehteä, annetaan kuivua. Syksyllä kaivetaan esille komerosta ja toivotaan kaunista kukintaa joskus talvella;)

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä kokeilen hoitaa ohjeillasi amaryllikset tänä vuonna. Viime vuonna amaryllis kuihdutti kaikki lehdet jo keväällä ja oli kaapissa koko kesän. Syksyllä se teki lehtiä, mutta ei kukkinut. Jospa kesäulkoilu miellyttäisi sitä...

    VastaaPoista
  10. tia - kiitos : ) Ei ole enää kuin pari kuukautta, niin ensimmäiset sipulikukat jo kukkivat, seinustalla.

    pioni - käytännönkokemus onkin puutarhaharrastuksessa parasta tietoa : )

    leena - amaryllikset ovat hieman yksilöllisiä. Kuulemma lehdetön sipuli on hyvä säilyttää noin 17 asteessa, jotta sen nuppuaiheet muodostuisivat. Luulen kuitenkin, että uudelleen kukkiminen on myös vähän tuurista kiinni ; )

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista