keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Flamingonkukka

Flamingon kukka on yksi helpoimmista viherkasveista, joka vielä kukkii kauniisti. Ostin tämän pari vuotta sitten vaaleanpunertavana. Nykyään sillä ovat valkeat kukat, jotka hieman saavat vaaleaa punerrusta vanhetessaan.







































Siinä on vielä yksi vuoden vanha kukka, nyt jo väritykseltään vihreä. Eli kukat kestävät tosi pitkään : ) Kukat tulevat myöhään syksyllä, silloin kuin moni muu viherkasvi hidastaa kasvuaan pimenevän päivän takia.

Yleensä flamingonkukan kukat ovat punaisia. Nykyään sitä on jalostettu paljon ja kukkien muoto vaihtelee hieman. Värejä löytyy punaisen eri sävyistä eli hennon vaaleasta lilaan asti.

Flamingonkukat viihtyvät hajavalossa, ei siis suorassa auringon paisteessa etenkään kesäaikaan. Nyt ne kestävät vielä aurinkoa, kun auringon lämpö on niin vähäistä.

Multa pidetään tasaisen kosteana ja lannoitetaan silloin kun se kasvaa. Itse lannoitan sitä ympärivuoden, talvella vain vähennän lannoitteen määrää.

20 kommenttia:

  1. Flamingon kukka on tuttu, vaikka silloin, kun sen mieheltäni sain, en tiennyt nimeä, eikä mieskään muistanut tietenkään, minkä nimisen oli ostanut :))

    Yksinkertaisen kaunis se on ja sopii erityisen hyvin nyt trendinä olevaan scandinaaviseen, pelkistettyyn sisustustyyliin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kukka.
    Pitäisi kokeilla sen kasvatusta, kunhan saisin hieman tilaa sille.

    VastaaPoista
  3. Nina - minäkin pidän sen selkeydestä ja tummista kiiltävistä lehdistä. Ja helppohoitoisuudesta.

    arleena - flamingonkukkani on kasvanut yllättävän paljon. Se tosiaan vaatii hieman tilaa :)
    Tässä kasvipaljoudessa välillä kyllä tuntuu, etten itse meinaa mahtua tänne sekaan...

    VastaaPoista
  4. Nätti! Oma läppärini on edelleen huollossa, mutta soitellaan....

    VastaaPoista
  5. Mukava kukka kun kukkii syksyllä ja vielä pitkään. Mutta tuo tasainen kosteus voisi meikäläisen hoidossa olla suuri haaste;)

    VastaaPoista
  6. Mukava kun laitoit tällaisen vinkin, voisi vaikka kokeilla jos sellaisen kaupan lähelle pääsen missä niitä myydän.

    VastaaPoista
  7. marjamatilda - toivottavasti saat jo läppärisi pian. Hyvää sunnuntaita !

    pioni - olenkin laittanut flamingonkukalle altakasteluruukun, niin tasainen kosteus mullassa on taattu ; )

    tia - ihailin pariviikkoa sitten flamingonkukkia puutarhamyymälässä. Niitä oli todella montaa erinäköistä.

    VastaaPoista
  8. Mistähän johtuu kun flamingonkukan lehdissä on jokaisessa ruskea läikkä?

    VastaaPoista
  9. Sain jouluksi flamingonkukan ja siihenkin on lehtiin ilmaantuntu ruskeita läiskiä. Mistähän johtuu ja joudunku heittämään koko kukan pois, ettei läikät leviä muihinkin kasveihin?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi - todennäköisesti huoneilma on liian kuivaa, tai multa on päässyt liikaa kuivahtamaan. Etenkin pattereiden lähellä oleviin flamingonkukkiin tulee lehtien kärjet helposti ruskeiksi, talvella.

    Palaga - no voi harmi : /
    Jos läiskä on vain ruskea, eikä siinä ole mustia pieniä pilkkuja, läiskät ei leviä muihin kasvehin. Nuo ruskeat läiskät lehdillä johtuvat liian kuivasta huoneilmasta. Tai kasvin multa on kuivahtanut liikaa...
    Flamingonkukkaa ei kannata pitää lähellä patteria, tai muuta lämmönlähdettä : )

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis kukka. Kiitos hoitovinkeistä, toivottavasti onnistun pitämään kukan vireänä.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi - ole hyvä : ) Flamingonkukka on periaatteessa tosi helppo kasvi, kunhan pitää sen poissa auringonpaahteesta, ja kuumasta patterista.

    VastaaPoista
  13. Komea kasvi, mutta miksi kukatkin ovat vihreitä?

    VastaaPoista
  14. Anonyymi - valkeat kukat vihertyvät vanhetessaan. Ja voi olla lajikkeita, joilla kukat ovat aina vihertäviä.

    VastaaPoista
  15. Orkidea multa, itsekasteluruukku ja hajavalo,silloin menestyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi flamingonkukan viihtymisestä. Se tosiaan on helppo oikealla paikalla. Orkideoille on yleensä hyvin männynkaarnapitoinen kasvualusta ja se on aivan liian ilmavaa ja kuivaa flamingonkukalle. Ehkäpä tarkoitat jotain toisen tyyppistä orkideamultaa, joka on enemmän multamainen :)

      Poista
  16. Entäs sitten, kun lehtien reunat ovat ruskeat ja niissä on pieniä tummia pilkkuja? Onko silloin kyseessä jokin tauti/tuholainen joka voi levitä muihinkin kasveihin? Mitä siinä tapauksessa pitää tehdä? Kukka voi muuten hyvin ja siinä on nyt yksi punainen lehti ja toinen tulossa.
    Olen yrittänyt etsiä tietoa pitkin poikin netin ihmemaailmaa, mutta en ole löytänyt mitään. Oikeat sivut ovat varmaan karttaneet minua.

    Terveisin TittaO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun flamingonkukan lehtien reunat on ruskeat, syynä voi olla esim. liian kuiva huoneilma ja ehkä liian korkea lämpötila. Kasvien lehtien outo kirjavuus voi olla myös useamman tekijän summa.
      Voit ottaa puhelimella kuvan lehden kohdasta, jossa on ne tummat pilkut ja lehden alapinnalta. Puhelimen näytöllä voit sitten suurentaa ottamiasi kuvia. Näet onko siellä ötököitä. Ne tietysti kannattaa poistaa, jotta ne eivät tuhoa kasvia tai leviä muihin kasveihin.
      Huonekasvien ötököistä ja niiden parhaista torjuntatavoista kotioloissa on enemmän Huonekasvien hoito kuun mukaan -verkkokurssilla. https://www.sarinpuutarhakurssit.fi/courses/huonekasvien-hoito-kuun-mukaan/
      Toivottavasti tämä auttoi sinua :)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksestasi, tutkin tilannetta. Toivottavasti siellä ei olisi mitään ötököitä, mulla on nimittäin niin kamala ötökkäkammo, että sitten lentää kyllä koko flamingo pihalle. Palaan vielä asiaan, jos tunnen tarvetta siihen. On ihanaa kun lopultakin löytyi paikka josta sain vastauksenkin.
      Kiitos
      TittaO

      Poista
    3. Ole hyvä! Toivotaan, että lehtien ongelmat ratkeaa ja jatkossa flamingonkukkasi lehdet pysyvät kauniin vihreinä. Aina ei edes tiedetä tarkkaa syytä lehtien vioituksiin, silloin vain tarkistetaan, että hoitaa kasvia oikein ja että sen kasvupaikka on sille hyvä.

      Poista