perjantai 5. marraskuuta 2010

Alastonimpi

Alastonimpi availee nuppujaan.. vihdoinkin! Eli kuvassa on tarhamyrkkylilja `Giant´, jota myös alastonimmeksi kutsutaan. Se siis kukkii näin syksyllä lehdettömänä. Kesällä sillä on kyllä hetken lehdistö.


Tästä näkee hyvin tarhamyrkkyliljan ja turkinmyrkkyliljan kukkien koon eron. Tuo pienempi on siis turkinmyrkkyliljaa.

Tilasin sipulit Korpikangas Siemen-Fröltä ja istutin ne noihin ruukkuihin. Sipulit ja niiden istutuksen näet tästä. Olisi kyllä kannattanut tilata sipulit aikaisemmin, niin nuo isommat alastonimmet olisivat aloittaneet kukkimisen aikaisemmin.
Otin nämä kuvat tänään. Meillä paistoi ihanasti aurinko : )


Alla olevan kuvan otin pari päivää sitten turkinmykkyliljasta.
Nämä ovat pihalla kasvavia sipulikukkia, jotka kukkivat näin syksyllä.
Syötynä ovat vaarallisen myrkyllisiä !
.
Ihastuin tuohon pienikukalliseen turkinmyrkkyliljaan, ja sitä aion laittaa myös ensi syksynä parvekkeelle syyskukkijaksi. Noita isompia ja muita voisin istuttaa pihalle rusopäivänliljojen ja joidenkin kuunliljojen sekaan. Näiden perennojen lehdet kellastuvat sopivan aikaisin.
.
Kevätsipulikukat istutetaan ruukkuihin ja kellariin tämän kuun puolen välin jälkeen, niin ne kukkivat sitten maalis-huhtikuussa. Eli ovat silloin loistavia kevätkukkia kuisteille, parvekkeille ja terasseille : )
Minulla onkin odottamassa useampi pussillinen sipuleita... laitan niistä sitten taas postauksen.

16 kommenttia:

  1. Sari, onpa kaunis tuo lilja sammalikossa.

    Tähän junaan en ehtinyt nousta eli siis homma jäi kokonaan väliin. Pihalle kyllä istutin. Lopulta aika paljonkin.

    Tsekkasin äsken, että olet JO lukijani, joten sinulle tulee kaksi arpalippua. Laitoin siitä kommentin myös sinne arvontapostaukseen. Älä välitä: Minäkään en muista enää paljoakaan;-)

    Mukavaa viikonloppua, Sari!

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava, että teit postauksen myös näistä alastonimpeistä vaiko alastomista impeistä? Joka tapauksessa muistan lapsuudesta tuon hauskan nimen, mutta kasviin en olekaan tutustunut. Näitä kasveja siis näkyi siinä edellisessä postauksessasi. Ihailin niitä valtavasti.
    Kiitos taas. Opin uutta. Ensi syksynä Vironperä peittyy alastomiin "neitsykäisiin".

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania ja todellisia syyskukkijoita:)
    Kyllä näitä täytyy tilata ensi syksynä.

    VastaaPoista
  4. Vaikka on myrkyllinen, niin on erittäin kaunis.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä osaakin olla kauniilla kukilla nimi tarha ja turkinmyrkkyliljolla, niin kauniita kuin ovatkin, kukahan nimet heille antaneet..mutta kauniisti kukkivat näin syksyllä iloa antaen ja vielä nuppujaankin availee...

    VastaaPoista
  6. Jotenkin ihanan lohduttavaa kun joku vasta kukkii. Huomaa että ovat todellisia myöhäiskukkioita kun väri on hieman kalpea ja jotenkin herkkä. Kukat näyttävät hyvin ohuilta jos niin voi sanoa se on varmaan juuri se vähäisempi valo.
    Yksi suloinen asia tähän vuoden aikaan, kiitos:)

    VastaaPoista
  7. Ihana keväinen tuulahdus ja teillä on paistanut aurinko! En tiedä, uskaltaisiko tuollaisia myrkkykukkia lapsiperheessä kokeilla, mutta kovin ovat kauniita kumminkin.

    VastaaPoista
  8. Hei viherpeukalo :)

    Sinulla sitä riittää kauneutta ympärilläsi.

    Mukavaa pyhäinmiestenpäivää!

    VastaaPoista
  9. Ompas kauniita, tuo onkin uusi tuttavuus! Täytyy laittaa korvantaakse :) Ja kiitos kun muistutit kevätsipuleista...
    Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  10. Leena Lumi - tuo sammal on juuri sitä ihanaa matalaa sammalta. Sain kerättyä sitä, kun se putsattiin piharakennuksen huopakatolta ; )
    Minulla on pihalle vielä pari sipulia istuttamatta...
    Mukavaa viikonloppua sinullekin Leena !

    Irene - alastomat neitsykäiset ovat ulkona niin kauniita ; )
    Minäkin niitä istuttelen sitten ensi syksynä...
    Ne on viime vuosikymmeninä jääneet selvästikin vähemmälle suosiolle.

    pioni - ajattelin kokeilla myös syyskrookuksia, sitten ensi syksynä. Tosin nämä alastomatimmet ovat kestävämpiä : )

    arleena - niin on, vähän kuin "katsoa saa muttei koskea" ; )

    Sirkka - nimet kalskahtavat aika oudolle. Tosin enstiaikana kasveilla oli erittäin hurjia ja ronskeja nimiä... tänne niitä kaikkia ei ehkä kehtaisi laittaakaan ; )

    Henrietta - isokukkallinen oli pitkään ihan vain vaalea. Onneksi aurinko paistoi välillä, niin sai punerrusta : )
    Pidän itse näistä tosi myöhään syksyllä ja erittäin aikaisin keväällä kukkijoista. Täysin kukaton aika on itse asiassa vain kolmisen kuukautta !

    Joana - ei varmaan kannatakaan istuttaa näitä kun lapset ovat pieniä. Mutta myöhemmin voi laittaa... Ja tietysti on hyvä opettaa lapsille, ettei saa laittaa suuhun kuin syötäviä kasveja. Muista tulee maha kipeäksi ; )

    Ainosofia - joillakin se kauneus on ihanassa kodin sisustuksessa, ja meillä joillakin kauniissa kukissa : )
    Mukavaa pyhäinpäivää sinullekin !

    Mari - ole hyvä : ) Aavistelin täällä, että joku jo saattaa miettiä, että milloinka ne sipulit ruukkuihin istutetaankaan...
    Näitä alastonimpiä näkee nykyään tosi vähän pihoilla. Ennen niitä oli enemmän...
    Mukavaa pyhäinpäivää sinullekin Mari !

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita ovat!
    Ihanasti aurinko paistaa kuvissasi. Meillä on ollut pilvistä ja nyt sataa lunta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Todella kauniita ja herkän näköisiä. Ensi vuonna on kyllä ehdottomasti itsekin hankittava.

    VastaaPoista
  13. Sinä olet kyllä mahottoman etevä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Susanne - meilläkin tuli pari lumihiutaletta eilen, ja siis sulivat heti kun osuivat maahan ; ) Ja nyt aamulla aurinko paistaa niin ihanasti... kyllä se vaan heti piristää mieltä !
    Mukavaa sunnuntaita sinullekin !

    Sussi - näitä syysmyrkkyliljoja oli muitakin siellä Korpikankaalla myynnissä. Osa on jopa kerrottuja...
    Ajattelin itse ensi syksynä kokeilla syyskrookuksia ruukkuun : )

    HUVIlassa - enpäs nyt tiedä.... nämä puutarhajutut ovat vaan niin mielenkiintoisia ; )
    Mukavaa sunnuntaita sinullekin !

    VastaaPoista
  15. Olisi niin ihanaa laittaa kevätsipulikukkia ruukkuihin, mutta mihin ne ruukut laittaisin, kun asumme rivitalossa, eikä kellaria ole. Eivät varmaan pärjää kylmässä varastossa, ja asunto on liian lämmin. Vinkkejä!

    Ja on! Tosi kauniita immet!!!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi - aina kannattaa kokeilla, pienellä sipulimäärällä ; )
    Jos varasto on lämmittämätön eli sinne tulle pakkanen, suojaisin ruukut hyvin. Multa ei saa olla silloin litimärkää eikä rutikuivaa ; )
    Ja saattaahan sukulaisilla tai ystävilläkin olla kellari, jossa ruukkuja voi säilyttää...

    VastaaPoista