sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vanhat Tete-a-Tete narsissit pihalla


Ensimmäiset Tete-a-Tete narsissit availevat nyt nuppujaan. Nämä ovat viime kevään pääsiäisenä kukkineita ruukkunarsisseja, jotka istutettiin toukokuussa kukkapenkkiin. Sipulikukat ovatkin siitä kivoja ruukkukukkia, että ne voi kukkien lakastuttua istuttaa pihalle monivuotisiksi kevätkukiksi. Sopivat siis mainiosti myös ekoihmisten valinnaksi 😊



Krookuksia ja kirjopikarililjoja:

 Nämä krookukset ovat kasvaneet tässä jo vuosia ja kivasti levinneet isoksi mättääksi.

Muutama uusi kirjopikarililjakin on jo nupussa. Meillä on vanhojakin, jotka ovat levinneet siemenistä sinne tänne.

Sipuliruukkukukat kannattaa istuttaa pihalle!

Kaikki ruukkukukkana myytävät Tete-a-Tete ja isokukalliset narsissit sekä krookukset, helmililjat, tulppaanit, kirjopikarililjat, hyasintit yms kannattaa aina säilyttää kukkien kuihduttua. Niitä voi pitää viileässä tilassa tai kokeeksi muuallakin. Lehdet saa leikata pois vasta, kun ne ovat täysin kellastuneet.
Keväällä sipulit sitten istutetaan pihalle aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle, multamaahan. Sipulit on hyvä irrottaa ensin erilleen.
Yleisohje istutussyvyydestä: multaa tulee 2-3 kertaa sipulin korkeuden verran. Eli jos sipuli on 3 cm korkea, sen päälle tulee multaa 6-9 cm. Lopuksi kastellaan.
Sitten ne kukkivat seuraavan vuoden keväänä 😊

Iloista pääsiäistä!

Terkuin Sari

18 kommenttia:

  1. Hyvinpä lähtivät! Olen joskus istuttanut, mutta eipä sieltä mitään noussut. Meillä muutenkaan ei sipulikukat menesty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä näyttävät kyllä lähteneen yllättävän hyvin, vaikka istutettiin aika pintaan. Tuli ihan mieleen, että ne saattavat jopa pitää siitä.
      Talvenkestävät ja varmat sipulikukat on helppoja, paitsi jos pihalla on vesimyyriä. Eli jos haluaisit sipulikukkien menestyvän, niin kannattaa vähän tutkailla syitä, miksi eivät viihdy. Ja tietysti kannattaa valita varmoja lajeja :)

      Poista
  2. Meillä nousi kaksi neljästä viime pääsiäisen tete a tete narsisseista,ovat nupuilla nyt.Jouluhyasintin sipulit istutin ennen tätä kylmää viikkoa,saa nähdä selviävätkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että hyasinttisi selviää näistä kylmistä öistä. Usein sipuli säilyy hyvänä mullan sisällä, vaikka lehdet saisivatkin vähän kylmää. Minulla on vielä kaikki joulun hyasintit istuttamatta pihalle. Odottelen oikeaa kuun vaihetta eli menee huhti-toukokuun vaihteeseen.

      Poista
  3. Mun tetet jää aina tulematta vaikka sinnikkäästi joka vuosi istutan ne puutarhaan. Pitääkin kokeilla enemmän pintaan istuttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa kokeilla. Ja paikka, jossa on nyt eniten nuppuja tulossa on kukkapenkin reuna. Siis aika kuiva ja paahteinen kesällä.

      Poista
  4. Minäkin istutan aina vanhat tetet maahan ja hyvin ovat kukkineet seuraavana vuonna. Mutta olen huomannut että ne menevät vuosien saatossa todella syvälle maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkivatko ne vielä hyvin vuosienkin kuluttua, ja myös ne syvälle menneet?
      Meillä on niin paljon sipulikukkia ja etenkin narsisseja, että tetet ovat jääneet niiden sekaan piiloon, ja siksi niiden kasvua on vaikea seurata. Nyt näitä uudempia näkee paremmin, kun ovat reunassa.

      Poista
  5. Teillähän on jo kevät pitkällä siellä - tetet ja krookukset kukassa! Itse olen aina istuttanut kaikki vanhat ruukkuhyasintit, -narsissit ja -krookukset pihalle niiden kukittua. Aina niistä joku kukkii uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aurinkoisilla paikoilla jo näitä kevätkukkia :) Ja krookukset jopa ovat jo lakastumaan päin, tosin varjoisemmilla paikoilla ovat vielä nupussa.
      Tuo on loistava asenne... "aina niistä joku kukkii uudelleen" :)

      Poista
  6. Ihanaa kukintaa jo teillä, meillä täällä III-vyöhykkeellä on vasta muutama lumikello ja pari hassua krookusta kukassa. Mutta luulen että ei tarvita kuin muutama lämmin päivä, niin sitten alkaa tapahtua täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kevään tulo on näin hidasta, niin heti kun tulee lämpimät kelit, kasvit oikein räjähtävät kasvuun :)
      Ensi viikolle on jo luvattu +10 astetta... aivan mahtavaa :)

      Poista
  7. Erinomainen vinkki, näin on tullut tehtyä ja kukista ollut iloa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä saa kivasti moninkertaisen ilon. Ensin sisäkukkana ja sitten tulevina vuosina pihan kevätkukkana :)

      Poista
  8. En ole saanut kuin kerran ne nousemaan seuraavana vuonna.Ja sitten niitä ei sen jälkeen näkynyt. Ajattelin, että onkohan ne käsitelty yksivuotiseksi. Mutta täytyy varmaan perua ajatus. Silloin minulla ei ollut kuukirjaa vielä apuna. Pitäisikö vielä yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa jatkossa istuttaa kaikki ruukussa kasvaneet sipulikukat pihalle heti kun kovat pakkaset on ohi. Paikka vain kannattaa valita ajatuksella ja muistaa suositeltu istutussyvyys. Tai voihan sitä aina tehdä omia kokeiluja ja poiketa ohjeista ;)

      Poista
  9. Minä olen myös pääsisäis narsisit istuttanut ulos, kun ensin ovat sisällä kukkineet. Hyvin ovat kukkineet myös pensaiden alla ja perennapenkkien reunassa. Tänä vuonna osa sipuleista meni maahan lokakuun loppupuolella, keväällä nähdään tuleeko kukkia? Penkin reunassa oli soraa ja kiviä jotka poistin ja tein kuopasta kaksi kertaa sipulin leveyttä suuremman ja laitoin mustaa multaa kuoppaan ja luujauhoa sekoitin mullan joukkoon ja narsissin sipulin koloon. Sipulin päälle myös mustaa multaa ja päälle kukkapenkissä ollutta maatta ja kuorikatteen lisäksi. Nyt odotetaan ensi kevättä ja katsotaan mitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ovat kukkineet hyvin. Narsissit ovat kyllä sitkeitä ja pitkäikäisiä, etenkin ne tavallisimman näköiset.
      Pidetään peukkuja, että keväällä narsissit kukkivat erittäin komeasti!

      Poista