tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pääsiäisasetelmaan ranunculus ja munat

Ihastuin heti tähän valkeaan ranunculukseen eli jaloleinikkiin : ) Se sopii niin kivasti näihin pääsiäsimuniin, jotka minulla on ollut jo monta vuotta.

Tämä ranunculus on ihanan pieni taimi, siis erikoisen pieni mätäs, mutta sopii tähän tarkoitukseen mitä mainioimmin...



Jaloleinikin eli Ranunculuksen hoito-ohjeet:

Parhaiten nuo ranunculukset viihtyvät viileässä huoneessa ja ulkona. Ne eivät kuitenkaan kestä pakkasta. Kastelaan ja lannoitetaan normaalisti.
Siirsinkin sen parvekkeelle odottelemaan...

Näiden isompien pääsiäsmunien kaveriksi tein noita pienempiä. Tai siis oikeammin maalailin niitä aidomman näköisiksi. Ne ovat paperimassa munia, ei siis styroxia. Onneksi askartelukaupoista löytyy noita ekologisempia paperimassa munia.

Gardenia eli keikarinkukka

Kaiken huipuksi ja suureksi ihmetyksekseni, gardenia avasi kevään ensimmäisen nupun. Luulin, että nuput tuskin jaksavat aueta, sillä ne ovat talvella tippuneet vähän ennen aukeamistaan.
Ja nyt työhuoneessani tuoksuu aivan ihanalle........
Ostin tämän keikarinkukan eli gardenian lokakuun alussa kukkivana. Kuvat ja jutun siitä löydät täältä.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Orvokkeja parvekkeella, jipii !!!

En enää voinut vastustaa, vaan ostin jo pari orvokkia torimyyjältämme. Ovat ne niin ihania : )

Messuilta tuli mukaan jouluruusu : )

Tämä on mielettömän upean värinen. Valkeita minulla on jo, joten tämä on ihana poikkeus niiden joukkoon. Istutan sen siis keväällä pihalle...

Kaikki nämä kukat, mitkä kuvissa näkyvät, kestävät pari astetta pakkasta. Eli ovat juuri sopivia parvekukkia näin keväällä : )
Koska kasvit ovat omissa ruukuissaan, niistä voi sommitella kivoja asetelmia. Alla on kuva, jossa eri lajien ruukut on sekoitettu keskenään. Ylempänä lajit on enemmänkin ryhmitelty omiksi ryhmiksi.

Sipulikukkaruukkujen hoito-ohjeet:

Hoitona vain kastelu, kun mullanpinta on kuivahtanut.
Nuo sipulikukat olen kasvattanut itse kellarissa, juttu siitä löytyy täältä.
Ja ruukkujen sisälle tuonnista juttu on täällä.
Ja maaliskuun puolen välin tilanne täällä.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

OmaPiha messut 2010

Käväisin torstaina 25.3.2010 Helsingin messukeskuksessa OmaPiha messuilla. Tänä vuonna messujen järjestäjänä on Suomen messut eli ne upeat yleiskoristelut puuttuivat. No onneksi ensi vuonna on taas Puutarhaliiton vuoro järjestää puutarhamessut Helsingissä ja silloin pääsee ihastelemaan tulppaanimeriä : )
Pääsisipä 9.-11.4. Puutarhan Kevät 2010 -messuille Turkuun. Siellä on nyt Puutarhaliitto mukana järjestämässä messuja ja yleiskoristelut ovat sen mukaiset : )
Eli nyt vaan pitäisi löytyä sponsori messumatkalle Turkuun ; )
Laitan tähän nyt muutaman kuvan messuosastoilta....

Tapasin tuttuja kurssilaisiani ja oli kiva jutella viimeiset puutarhakuulumiset : )
Niin ja sovin myös parista kuvauskäynnistä ja aiheista blogijuttuihin. Eli niistä myöhemmin...

Ennen kaikkea haluan kiittää Oma Piha -lehteä, joka aivan mahtavasti otti yhteyttä puutarhablogeihin ja tarjosi messulippua. Sain myös ihanan tuotepaketin.... josta varmaan myös kirjoitan vähän myöhemmin, kun ehdin tutustua siihen : )
On se upeaa, että meitä bloggaajia näin huomioidaan !!!!
Muut puutarhamessut ja tapahtumat Suomessa löydät tuosta sivupalkista, vähän alempaa.
Ja aiempi juttu löytyy tästä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tulppaanien lumo

Edit: Tulppaanien lumo -näyttely 2012, klik

Nyt on pakko postata näin pikaisesti yöllä ; )
Kävin keskiviikkona Tulppaanien lumo -näyttelyssä Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Esillä oli kukkaan hyödettyjä historiallisia tulppaaneja ja narsisseja...

Siellä oli niin ihanan keväistä...
Tulppaanit ja hyasintit tuoksuivat... kasvihuoneen ominaistuoksukin tuo aina kevään mieleen : )



Käykää ihmeessä tutustumassa näyttelyyn. Se on vielä auki tämän viikon eli 20.–28.3.2010. Tiedot näyttelystä löydät täältä ja Villi Niityn sivuilta.
Asiantuntijoina oli paikalla Villi Niityn väki ja he kertoivatkin kaikenlaista sipulikukkien historiaan liittyvää ja tietysti ihan käteviä hoitoniksejä : )

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Lumikellot näkyy jo, ja maaliskuun kylvöjä

Seinän vierellä lumikellot ovat jo tulleet näkyviin !!!! Kuvan oikean laidan valkoinen on lunta : )
...ja pilkistäähän sieltä jo narsissien alkujakin...

Maaliskuun kylvöt:

Kylvin esikasvatettavien kasvien siemenistä jo petunian. Multana kannattaa käyttää kylvömultaa, mikä on riittävän hiekkapitoista ja niukkaravinteista.
Petunia on ns. valoitäjä eli sen siemeniä ei saa peittää mullalla. Siemenet olivat niin pieniä etteivät ne erotu kuvassa tuosta mullasta ; )
Lopuksi sumutin vedellä mullan pinnan ja laitoin läpinäkyvän muovin kylvöastin päälle. Ja sitten vain odotellaan.... ja välillä sumutellaan.
Maaliskuussa kylvettäviä ovat mm. keijunmekko, lobeliat, petuniat, ahkeraliisa, paprika, tomaatti, purjo, laventeli,....
Muiden kylvöaikoja löydät täältä.

Voitin RANTAPUIKKO PUUTARHASSA -blogin arvonnassa yllä olevan palkinnon... Kiitos vielä kerran Rantapuikko !
Eli sieltä tuli lisää siemeniä, joten eikun kylvämään ; )

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Lumikuningatar -viikko Helsingin Talvipuutarhassa

Ehdinpäs käymään Helsingissä Talvipuutarhassa !!!!
Suomen Orkideayhdistyksen jäsenet antoivat todella hyviä hoitovinkkejä ja opastivat orkideoiden kukkien tuoksujen maailmaan.
Näyttely on auki vielä lauantain 20.3. ja sunnuntain 21.3.2010 klo 12-16.00. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä : )
Laitan teillekin tässä vähän kuvia maistiaisiksi näyttelystä.
Seuraavat kuvat ovat tästä kuuluisasta lumikuningattaresta - Coelogyne cristata. Nämä seinällä kasvavat yksilöt ovat lähtöisin yhdestä taimesta, joka on lahjoitettu Talvipuutarhaan joskus 1960 luvulla.






Lumikuningattaren hoito-ohjeet:

Lumikuningattaren viihtymiseen vaikuttaa hyvin paljon oikeanlainen paikka. Eli se pitää runsaasta hajavalosta. Kesällä lämpötila saa olla 20-22 astetta, mutta talvella mielellään vain 13 astetta. Viileänä talvijaksona kastellaan niukasti, mutta kesällä päivittäin. Se tarvitsee siis talvilevon kukkiakseen.

... ja olihan siellä muitakin orkideoja...


Edit - uusia kuvia näistä upeista lumikuningatar-orkideoista ja rumankauniista venuksenkenkä-orkideoista.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Perhosorkideat kukkivat, ... Lumikuningatar-viikko Talvipuutarhassa

Perhosorkideat ovat kukkineet jo pari kuukautta. Tänä vuonna tuohon keltaiseen tuli kukkia näin vähän.


Sen sijaan tämä punertava perhosorkidea on varma kukkija, kuten kuvasta näkyy : )
Se on kukkinut joka vuosi upeasti...
Olen ottanut kukkavarsista tukikepit pois. Näin ne näyttävät paljon luonnollisemmilta.

Ja nuppuja näyttää kehittyvän koko ajan lisää ...

Perhosorkidean kasvatus ja hoito-ohjeet:

Perhosorkidean eli perhoskämmekän kasvatus on superhelppoa. Hyvin valoisa paikka, mutta kesällä se ei kestä suoraa auringonpaistetta. Se ei pidä myöskään vedosta talvella.
Kastellaan kerran tai pari viikossa. Ruukun voi myös upottaa hetkeksi veteen, kuten minä olen näille tehnyt. Perhosorkideaa kannattaa myös lannoittaa. On olemassa orkidealannoitteita, mutta näköjään tavallinen sisäkukkien luomulannoitekin kukittaa näin hyvin : )
.
Alla on kuva pienestä orkidean alusta, jonka sain kesällä ystävältäni Tuulalta : ) Nyt se kasvattaa jo varresta uutta versoa.... En tiedä yhtään, mikä orkidea tämä on.
Helsingin Talvipuutarhassa on meneillään 16.-21.3.2010
Suomen Orkideayhdistyksen jäsenet kertovat orkideoista ja opastavat niiden kasvatuksessa. Kannattaa käydä, jos siellä päin liikkuu. Toivottavasti ehdin käymään siellä huomenna !
Talvipuutarhan kasvihuoneethan suljetaan kohta sen jälkeen pariksi vuodeksi ison remontin takia.

Edit - kuvia venuksenkenkä-orkideoista sekä uusia kuvia lumikuningatar-orkideoista.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Rairuohon kylvö ja tunnustuksia...

On aika kylvää rairuohot, viimeistään nyt ; )
Tänään alkoi taas kasvava kuu eli hyvä aika mullanvaihdoille ja kylvöksille.
Alla on kuva viime pääsiäiseltä. Noihin samoinhin lasimaljoihin kylvin nytkin rairuohon...
Kylvin siemenet mullan pinnalle ja peitin ne kevyesti mullalla. Ja lopuksi kastelin. Osa siemenistä tuli näkyviin, mutta sehän ei haittaa. Seuraavaksi peitän kylvökset läpinäkyvällä muovilla, niin kosteus pysyy tasaisena.

Sain tunnustuksen Harmaa Lumous-blogin Tuuluskalta. Kiitos vielä kerran. Ja kyllä, aion ehdottomasti jatkaa tämän puutarha-aiheisen blogini pitoa : ) Tämä on niin kivaa...

Sain myös ihanan keväisen Kukka tunnustuksen Risusydän-blogin Marjalta ja Toukokalliolla -blogin Sannalta. Kiitos paljon teille molemmille : )

Jos kaipaat pientä keväistä kukkapiristystä... ojennan tämän keväisen kukkatunnustuksen juuri sinulle. Katso miten paljon se antaa iloista energiaa... : )
Laitetaan hyvä kiertämään...
.
En nyt kohdenna näitä tunnustuksia eteenpäin kenellekään tietylle, sillä pidän niin monesta blogista ja osassa tämä onkin jo kiertänyt... siksi päätin ojentaa tämän energisen kukkatunnustuksen kaikille, jotka kaipaavat hieman kukkien piristystä ; )

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Parvekekausi on avattu !

Nyt on juotu kevään ekat kahvit parvekkeella, auringon paisteessa ! Lämpömittari näytti jopa + 12 astetta. Oli niin ihanan keväistä, sipulikukkien lomassa : )

Vaaleat iirikset ovat kukkineet jo jonkin aikaa. Ne ovat aika matalia ja lehdistöä ei vielä näy.

Muutama korkea sininen iiriskin avasi vielä pari nuppua....

Alla olevat hassun kiemuraiset lehdet kuuluvat tulppaaneille ; ) Kuvan niistä löydät tästä jutusta. Nuo lehdet ovat kyllä tosi veikeät. Niiden nuput ovat vielä piilossa lehtien tyvillä.

Narsisseihin sen sijaan on tullut jo nuput näkyviin...
Pienen pakkasen nämä kestävät ja olenkin pitänyt näitä parvekkeella viime yöt. Mutta ensi yöksi on luvattu pakkasta -12 astetta, joten nämä on taas kiikutettava takaisin kellariin. Onneksi kellariin vienti käy kätevästi, sillä yöt senkun kylmenee !
On se ihanaa, että aurinko sentään jo lämmittää : )

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Hiussaniainen - Adiantum raddianum

Olen pitkään ihastellut hiussaniasta... ja nyt yhteen myymälään oli tullut niitä uusi erä, enkä enää voinut vastustaa, vaan ostettavahan se oli ; )

Sen lehdistö on niin siro ja hento. Uudet lehdet ovat vaalean vihreät ja tummuvat vanhetessaan.

Hiussaniaisen hoito-ohjeita:

Hiussaniainen vaatii tasaisen kastelun ja kuivuu helposti, jos multa kuivahtaa liikaa. Kuitenkin pintamulta saa hyvin kevyesti kuivahtaa ennen kastelua. Lannoitetaan vähän.
Hiussaniainen pitää sumutuksesta, etenkin kuumina päivinä.
Hiussaniselle hyvä paikka on vedoton ja valoisa hajavalo. Se ei kestä suoraa auringonpaistetta.
Aion istuttaa tämänkin altakasteluruukkuun, niin voin huoletta lähteä lomareissuille : )
Löysin vanhan ruskehtavan suojaruukun ja se sopiikin hauskasti noiden numeroiden kanssa yhteen. ...

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Siementilaus ja kevään esikasvatettavien kylvöt

Sain vihdoin tilattua Korpikagas Siemen-Frö:ltä siemenet ja ne tulikin pian : )
Kuupuutarhaan on tulossa jotain valkoista....

Ja pitäähän sitä aina kylvää myös monivuotisia perennojakin, koska ovat niin helppoja kylvettäviä : )

Korpikangas Siemen-Frö:ltä tuli siementen mukana tosi hyvä kylvöopas ja siemenpussien taaksekin oli laitettu suomenkieliset ohjeet kyseiselle kasville. Näillä ohjeilla kyllä pärjää !
Ohjeet kannattaa tietysti aina lukea ja noudattaa niitä ; )

Esikasvatettavat kasvit:

Helmi-maaliskuun vaihteen kylvöt:

Nyt kylvetään sisälle esikasvatettavia kasveja, joilla on esim 10 viikon esikasvatusaika. Tällöin neuvotaan kylvämään maalis-huhtikuussa. Eli ne, jotka pystyvät istuttamaan kasvit ulos jo toukokuun lopulla, kylvävät siemenet maaliskuussa. Ja ne, joilla on kunnon yöpakkasia vielä kesäkuun alussakin, kylvävät siemenet vasta huhtikuun puolella. Tietysti sitä voi aina suojata kasveja ulkona yöpakkasilta...

Maaliskuun kylvöt:

Maaliskuussa kylvettäviä ovat mm. keijunmekko, lobeliat, petuniat, ahkeraliisa, paprika, tomaatti, purjo, laventeli,....

Huhtikuun kylvöt:

Huhtikuussa kylvettäviä ovat kiinanasteri, kaalit, ja monet mausteyrtit

Toukokuun kylvöt:

Toukokuussa kylvetttäviä ovat tuoksuherne, ruusupapu, krassit, kesäkurpitsa ...
Laitan maaliskuun kylvöistä vielä tarkemman postauksen, kun on hyvä kylvöaika.
16.3.-29.3. kuun vaiheiden mukaan siemenet itävät nopeasti ja taimet lähtevät hyvään kasvuun : )
.
Kevät on selvästi nyt alkanut, sillä sinikohtalonpensas avasi ekat nuppunsa. Talvella ei valo riitä sen kukkimiseen...... Tämä sinisen värisävy on aivan ihana : ) Tässä postaus, jossa näkyy miten paljon se kukki vielä 20.9.2009.