Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2018

Ah, miten sykähdyttävän kauniit ritarinkukat

Blogiyhteistyö - Huiskula 
Sykähdyttävän ihana kerrottukukkainen valkea ritarinkukka on edelleen se rakkain joulukukkani. Kauneuden lisäksi siinä on suloisen vieno tuoksu. Toki pidän jouluruusuista todella paljon, mutta tämä sykähdyttää vielä enemmän. Upeasti nämä kukkivat juuri nyt vuoden vaihteessa, kun olen kotona. Ihan täydellistä!

Tämä on niin upea, etten tohdi kutsua sitä amaryllikseksi. Sille sopii paremmin sen virallinen suomenkielinen nimi eli ritarinkukka.

Kerrottu valkoinen ritarinkukka eli amaryllis...

Oikean puoleinen kukka on juuri avautunut ja vasemman puoleinen on hieman vanhempi.
Laitoin näille tukikepit varmuuden vuoksi, niin eivät kellahda kumoon 😊

Nämä suloiset amaryllikset on kasvatettu Huiskulan Puutarhalla Turussa. Sain ne Huiskulasta... sydämellinen kiitos heille!

Itse sipulista kasvatetut amaryllikset...

Niidenkin ajoitus onnistui nappiin, sillä ovat vielä nupussa ja kukat avautuvat ihan lähipäivinä. Istutin ne poikkeuksellisesti aika myöhään, jotta kukinta osuisi joulun jälkeen. 
Amaryllikset ovat niin upeita, että ne sopisivat vaikka kevätkukaksi.
Vinkki - ohjeet amarylliksen säilyttämiseen Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa.


Onnellista ja kukkarunsasta uutta vuotta 2019!


Kukkaisterkuin Sari

lauantai 29. joulukuuta 2018

Ne pihan isoimmat jutut vuonna 2018

 Mitkä olivat ne pihan isoimmat jutut vuonna 2018... hmm. Täytyi ihan katsoa kuvakansiot, jotta kevät ja kesä muistui mieleen. Koska kesä oli vähäsateinen ja emme kastelleet kuin kasvimaata sekä kesäkukkia, piha oli yllättävän vihreä. Ja sato kasvimaalta ennätyksellinen!

Kuivan kesän pelastus - biohiili... 

Keväällä vaihdoimme mansikkamaan ja kasvimaan paikkaa keskenään. Koska maalaji on runsasmultaista hiekkamoreenia eli pintakuivaa, jännityksellä lähdin testaamaan siihen biohiiltä. Ja sateeton kesä osoitti biohiilen tehon ällistyttävästi! Vieläkin ihan ihmettelemme, miten kasvu voi olla niin rehevää, vaikka kastelimme vähemmän kuin edellisinä vuosina.
 Kuvassa käännän biohiiltä uuteen mansikkahan. Mansikat piti istuttaa keväällä, mutta koska oli niin sateetonta, siirsimme istutuksen elokuulle. Mansikan taimet istutettiin tietysti kasvavan kuun aikaan.

Lokakuussa mansikan taimet näyttivät tältä.  Nyt sitten jännätään, miten talvehtivat.

Ekassa kuvassa näkyvät `Caballero` daaliat kasvoivat järkyttävän tukevavartiseksi, kasvimaan biohiilimullassa. Muistaakseni niitä ei edes kasteltu kesällä. Ne vanhat oranssit daaliat olivat myös ihan uskomattoman reheviä, ja niitä ei kasteltu kertaakaan. Kirjoitinkin siitä postauksen Daalioita ei ole kasteltu kertaakaan. Lokakuussa kaivettiin daalian juurakot ylös maasta, ja mukulat olivat pullukampia, mitä aiempina vuosina. Täytyykin muuten käydä tarkistamassa kellarissa, että mukulat ovat ok.

Kuivan kesän ansiota kaunis kukkanurmikko...

Meillä nurmikosta suurin osa on kukkivaa kukkanurmikkoa, jota leikataan kerran viikossa. Koska kesä oli niin kuiva, kukkanurmikko kukki todella komeasti ja pitkään. Olen aina pitänyt siitä, mutta nyt suorastaan hullaannuin. Meillä on myös uuden rakennuksen lähellä perinteistä nurmikkoa, mikä kesällä kuivui kuoliaaksi seinän lähistöltä. Siitäkös iloistuin, sillä siihen pääsin kylvämään kukkanurmikkoon sopivia lajeja syksyllä. Jee, tietää siis lisää kukkivaa kukkanurmikkoa 😊


Kultasade ja ruusupensaat kukkivat runsaasti...

Pihalla kasvaa reilusti yli kymmenvuotias kultasade ja siihen tulee yleensä vain muutama kukkaterttu. Nyt kesällä kukkia on selvästi enemmän, tosin ne näkyivät vain pensaan alta katsottuna. Ihme juttu muuten.
Neilikka- ja tarhakurtturuusu `Sointu` kukkivat myös poikkeuksellisen runsaasti. Saas nähdä, millainen on ensi kesän kukinta.

Oravia vähemmän...

Pihallamme vierailee jatkuvasti ainakin kolme oravaa. Tänä vuonna niitä on ollut ajoittain vain yksi. Se huolestutti. Niiden touhuja on kiva seurata, joten ilahduimme suuresti, kun niitä alkoi taas näkyä enemmän loppukesällä.
Sitä oravaa, joka hajotti oravien ruokintalautaa, ei enää ole näkynyt. Joten uusi ruokintalauta on säästynyt ehjänä.


Pioneille löytyi uusi paikka...

Meillä on vanhoja pioneja perennapenkeissä ja viime vuonna kokeeksi istutin uuden taimen vuorenkilpien lomaan. Paikka on aurinkoinen ja kuivahko. Nyt jo toisena kesänä se kukki neljällä kukalla. Paikka vaikuttaa siis hyvältä pioneille, joten istutin lähistölle toisen pionin alun. Sen juurakot piti pestä hyvin ja onkin jännä nähdä, lähteekö se kasvuun.

Espanjansiruetanoita tosi vähän...

Kuivan kesän yksi suuri ilo, oli siruetanoiden vähyys. Se tarkoittaa nopeampia keräilyhetkiä ja vähemmän syötyjä kasveja. Super mahtavaa!
Kasvimaan kunnostuksen takia, ei kesäksi viritetty etanaestettä kasvimaan ympärille. Hirvitti hieman, että siruetanat hyökkäävät taimiin. Laitettiinkin etanaraetta taimien ympärille alkuvaiheessa. Onneksi oli kuiva kesä ja vähän siruetanoita. Etanaeste pitää laittaa taas ensi keväänä paikalleen!

Luonnonkukat kukkaniityllä...

Tulikukat ja muutkin luonnonkukat kukkivat upeasti. Ja todennäköisesti myös tuottivat paljon lisää siemeniä maahan. Eli jos hyvin käy, lähivuosina kukkaloisto vain lisääntyy 😊


Kuun vaiheet puutarhanhoidossa...

Edelleen kitkin rikkaruohoja hyvinä #kitkemispäivinä, tosin kuivuuden ja kuumuuden takia nyt vähemmän. Istutukset ja kylvöt tehtiin myös kasveille suotuisina aikoina kuun mukaan ajoittaen. Samoin eri kasvien leikkaamiset. Kasteluja ei pysytty tekemään vain #kastelupäivinä, koska ruukut ja pienet taimet kasvimaalla kuivuivat helteessä nopeasti. Heti kun kastelujen väliä sai pidennettyä, palattiin takaisin #kastelupäiviin.


Mitä tuleva vuosi 2019 tuo tullessaan?

Siitä kerron lähiaikoina ihan omassa postauksessa. Pieniä muutoksia on tulossa.

Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari
Ps. Olen ihan unohtanut sen postauksen kasvimaasta. Eli miten ällistyttävä ero oli edellisiin vuosiin tämän kesän biohiilikokeilussa. Postaus on kyllä tulossa.

torstai 27. joulukuuta 2018

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2019

On taas aika merkata kalenteriin ne vuoden 2019 tärkeimmät tapahtumat eli puutarhamessut ja puutarhatapahtumat. Tässä siis lista niistä. Ja tuttuun tapaan päivitän listaa sitä mukaa, kun tapahtumien ajankohdat julkistetaan.

Otan myös ilomielin vastaan vinkkejä puutarhatapahtumista, joita ei listalla ole. Niitä voi laittaa kommentoimalla tähän postaukseen, Puutarha Studion Facebook sivuilla tai sähköpostilla.

Tätä postausta saa jakaa, kuten muitakin postauksia 😊

Puutarhamessut ja -tapahtumat Suomessa 2019:

14.-17.3.2019 Lumikuningatarpäivät (orkideat), Talvipuutarha Helsinki
29.-31.3.2019 Piha & Puutarha, Turku
30.-31.3.2019 Piha, Puutarha ja Kädentaitomessut, Kalajoki
4.-7.4.2019 Kevätmessut 2019, Helsinki
6.-7.4.2019 Pohjanmaan Suurmessut, Vaasa
9.4.2019 Vieraslajit puutarhassa -seminaari, Helsinki 
12.-14.4.2019 Supermessut - Piha & Koti, Tampere
27.-28.4.2019 Pihapiiri, Lahti
27.-28.4.2019 Piha, puutarha & Porin rakennusmessut, Pori
11.5.2019 Kotipuutarha VERSOO, Helsinki
16.5.2019 Annalan taimitori, Helsinki
18.5.2019 Hangon puutarhapäivä, Hanko
18.5.2019 Forssan Kukkamarkkinat, Forssa
18.5.2019 Ruukin puutarhamessut, Ruukki (Siikajoki)
18.5.2019 Lakeus kukkii Jokilaaksossa, Lapua
18.-19.5.2019 Minifarmi & Kukkamessut, Uusikaupunki
18.-19.5.2019 Haapajärven Puutarha, Piha & Vapaa-Ajan messut, Haapajärvi
25.5.2019 Marketanpuiston Kevätpäivä, Espoo
25.5.2019 Rautalammin Puutarhamessut, Rautalampi
26.5. 2019 Loviisan Avoimet Puutarhat, Loviisa
1.-2.6.2019 Alppiruusujen päivät, Mustila Elimäki
2.6.2019 Loviisan Avoimet Puutarhat, Loviisa
9.6.2019 Loviisan Avoimet Puutarhat, Loviisa
11.6.2019 Annalan Pionipäivä, Helsinki
15.-16.6-2019 Avoimet portit Kristiinankaupungissa
29.6.2019 Porin Pelargonipäivä, Pori
6.-7.7.2019 Loviisan Avoimet Puutarhat, Loviisa
7.7.2019 Avoimet puutarhat -tapahtuma, ympäri Suomea
21.7.2019 Avoimet ovet Äimäraution siirtolapuutarha, Oulu
27.7.2019 Kartanon Pihapiiri -tapahtuma, Lammi
15.-17.8.2019 Lepaa 2019, Puutarha- ja viheralan ammattinäyttely, Hattula
24.8. 2019 Taimipäivä Mustilassa, Elimäki
24.-25.8.2019 Loviisan Wanhat Talot, Loviisa
7.9.2019 Syksyn Puutarhapäivä, Marketanpuisto Espoo
21.9.2019 Lohjan Omenakarnevaalit, Lohja

Blogijuttuja vuoden 2018 puutarhatapahtumista:

Turun Piha&Puutarha messuilla 2018
Helsingin Kevätmessuilta 2018
Tampereen Supermessuilta 2018
Lahden Pihapiiri messuilta 2018

Puutarhamessut ja -tapahtumat muualla 2019:

21.3.-19.5.2019 Keukenhof, Hollanti
21.-24.3.2019 Nordiska tradgårdar, Tukholma
10.-12.5.2019 Luigen maatalousmessut, Viro
17.-19.5.2019 Türin kukkamarkkinat, Viro
21.-25.5.2019 Chelsea Flower Show, Lontoo

Kevättä odotellessa...

Terveisin Sari

maanantai 24. joulukuuta 2018

24. luukku - Hyvää joulua!

Tämä Sarin Kukkiva joulukalenteri on edennyt viimeiseen luukkunsa. On siis jouluaatto. Täytyy sanoa, että aika meni ihan siivillä tätä tehdessä. Ja olisin voinut jatkaa vielä pidemmällekin, niin kiva tätä oli tehdä. Saas nähdä, onko ensi joulukuussa täällä taas joulukalenteri.

Jouluruusuja ja amarylliksiä - ne rakkaimmat joulukukat...

Amaryllikset ovat kuin tilauksesta vielä nupulla. Vietämme sukujoulun ja pääsen nauttimaan näistä kukista kotona vasta sen jälkeen. Nyt vaan pitää kastella atsaleat huolella, sillä ne vaativat säännöllistä kastelua ja kärsivät heti, jos multa kuivuu liikaa. Onneksi jouluruusut ja amaryllikset eivät ole niin tarkkoja kastelun suhteen.

Kuvissa näkyvää vahattua amaryllistä tulee edelleen ihastelua vähän väliä. Ja näissä kuvissakin se on niin veikeän kaunis.



Amaryllismaljakon hassu lehtevä amaryllis...

Amaryllismaljakossa kasvaa ihan hassusti kasvava yksilö. Sain sipulin lahjaksi, joten en tiedä edes sen väriä. Se on hassusti kasvattanut yhdeksän pitkää lehteä ja yhden kukkavarren. Sekin on ihan hujoppi 😊
On muuten niin hyvät lehdet ja iso sipuli, että taidan kokeeksi säilyttää sen ensi vuoteen.
Ohjeet amarylliksen säilyttämiseen löytyvät Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksesta sekä Joulukukkia ja kransseja -verkkokurssilta.


Tunnelmallista ja rauhaisaa joulun aikaa!

Terveisin Sari

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

23. luukku - Vähän pinkkiä ja männyn oksia

Nyt pinkkiä on vähemmän ja lisänä vihreää näissä samoissa adventtikynttilöissä. Tämä on enemmän minun mieleeni, kuin se viime sunnuntainen pinkki adventtikynttiläasetelma. Muuten kyllä pinkki käy hyvin joulun väriksi.

Atsalea on yksi suosikeistani ruukkukukissa. Nyt se on avannut nuppuja vähän enemmän viime sunnuntaista. Ne vahatut hyasintit alkavat raotella nuppujaan... ja kukat ovat sopivasti vaaleanpunaisia 😊

Männyn oksia ja käpyjä...

Vaihtelun vuoksi asetelmassa on kuusenoksien sijaan muutama männynoksa. Niistä tulee ihana tuoksu ja kivasti vihreää väriä. Ja kävyt kuuluvat ilman muuta oksien lomaan.



 Leppoisaa neljättä adventtia!

Jouluterkuin Sari

lauantai 22. joulukuuta 2018

22. luukku - Suloiset pienet joulutulppaanit löytyivät torilta

Olin ihan unohtanut nämä pienet jouluna myytävät tulppaanit, joissa on sipuli. Niissä on jotain jouluntaikaa. Heti tänä aamuna menin meidän torin tutulle torikojulle katsomaan, josko siellä olisi näitä. Ja oikein arvelin, sieltä löytyi tulppaanit. Jee, joulu tuli nyt kotiin.
No, joku sanoisi, että eiköhän täällä ole joulu ollut jo koko kuukauden, kun joka paikka on täynnä joulukukkia 😊

Pienten tulppaanien jouluntaika...


Monet ihanat asiat kestävät vain hetken. Kun ne huomaa, niistä kannattaa nauttia joka minuutti. Se tekee siihen tietyn taianomaisuuden. Tätä taikaa näin jouluna kutsutaan jouluntaiaksi.

Samanlainen hetken kestävä ihanuus on joidenkin kukkien kanssa. Ne voivat näyttää myymälässä tosi vaatimattomilta, mutta kotona ne avaavat kukkansa ja kukinta on ohi muutamien päivien kuluttua. Aivan kuten joulunpyhätkin. Tällaisia ovat nämä sipulilliset tulppaanit.

Sipulikukat tarvitsevat vettä...


Tulppaanien sipulitkin ovat niin kauniita. Tässä näkyy yksi syy, miksi meidän Nurmijärven kirkonkylän torikukkakoju on yksi suosikkini "kukkamyymälöistä". Kasvit on aina hyväkuntoisia ja nyt näidenkin tulppaanien pussissa sipuleilla oli vettä. Nimittäin jos nämä sipulilliset tulppaanit pääsevät liikaa kuivumaan, nuppu/kukka vioittuu heti. Vesi oli pieni asia ja tosi tärkeä. Joku voi sitä harmitella, kun pöytä kastuu. Mutta kun tietää vedelle syyn, osaa jopa arvostaa sitä.


Pienet joulutulppaanit ja sammal..

Yksinkertainen on kaunista... metallikoreissa punaisia pieniä tulppaaneja ja sammalta.

Taianomaista joulun aikaa!

Terkuin Sari

Ps. Jos ihmettelette, mitkä valkoiset lonkerot on mustalla lautasella, niin ne kuuluvat vahatulle amaryllikselle. Siitä postaus Vahattu amaryllis ja hyasintti - hoitovapaat joulukukat.

perjantai 21. joulukuuta 2018

21. luukku - Punainen joulutähti palasiksi, siis leikkokukaksi

Punainen joulutähti on oikeastaan näin paljon viehättävämpi, kuin ruukkukukkana. Vielä kauniimmalta näyttäisi ne uudet värit kuten vanha roosa. Tai kirjavalehtinen joulutähti. Niitä vaan en raaskisi leikata palasiksi, niin kuin tätä punalatvaista.

Joulutähden alalehdet tippuu...

Tältä joulutähdeltä varisi alalehtiä siihen malliin, että kohta se olisi ollut lehdetön. Syynä oli todennäköisesti liian pimeä paikka. Joulutähti on kuitenkin valonkasvi. Tai sitten se aisti sen, että en oikein pitänyt siitä. Punainen kun ei ole suosikkivärini, eikä joulutähti suosikki kukkani.

Joulutähden leikatuista varsista valuu maitiaisnestettä...

Maitiaisneste likaa maljakkoveden, joten se täytyy saada loppumaan. Hyvä ja vanha konsti on nopeasti käyttää varrenpäätä kynttilänliekissä. Toimi heti.

Pulloasetelma joulutähden latvoista...

Pienet pullot piti taas ottaa käyttöön, sillä joulutähtien varret olivat lyhyitä. Lopputulos on kyllä aika hauska, vai mitä 😊

Iloista ja jännittävää joulun odotusta!

Jouluterkuin Sari

torstai 20. joulukuuta 2018

20. luukku - Säilykepurkkikukkia ja kukkavarsipositiivisuutta

Tänään tuli tehtyä pari kivaa jouluista kukkajuttua, kuten nämä säilykepurkkikukat. Niitä katsellessa tuli mieleen, että välillä tarvitaan kukkien kanssa kukkavarsipositiivisuutta. Ja sivuversopositiivisuutta. Näistä tuli kyllä aika ihanat!

Hyasinteilla sivuversoja kivasti...

Olen ihastunut näihin hyasintteihin, joilla on kunnolla sivuversoja. Nämä eivät ole monikukallisia hyasintteja, vaan ihan tavallisia. Ennen näitä olisi pidetty hieman ei-toivottuina yksilöinä. Onneksi näihin jo suhtaudutaan hyväksyvästi. Minusta nämä ovat oikein ihania... vähän keväisiä jopa 😊

Vino hyasintti... kukkavarsipositiivisuutta...

Hyasintin kuuluu kasvaa suorana ja suoraan ylöspäin. Mutta on näitä, mitkä omapäisesti kasvavat ihan vinoon. Ensin ajattelin leikata tämän maljakkoon. Sitten kuitenkin huomasin, miten jännän persoonallinen se on näin vinona ruukussaan. Joten lopulta päädyin laittamaan nämä hyasintit kauniisiin säilykepurkkeihin.


Säilykepurkit hyviä kukkapurkkeja hyasinteille...

Olen aiemminkin pitänyt näissä samoissa purkeissa kukkia. Niiden väri on kaunis. Äkkiseltään ei edes uskoisi niitä säilykepurkeiksi.
Koristeena kauniita lasipalloja ja muutama tupsu sitä ihanaa kerrossammalta, mitä on myös lasisylinterissä eli Joulukukat kissaperheessä lasisylinteriin -postauksessa.

Näidenkin teosta laitan ohjeet vinkkeineen Joulukukkia ja kransseja -verkkokurssiin.

Ihanaa joulun odotusta!

Jouluterkuin Sari


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

19. luukku - Viime joulun ludisia kukkii uudelleen

Enpä olisi uskonut vuosi sitten, että tämä ludisia orkidea kukkii uudelleen. Ja vielä näin joulun aikaan. Otin kuvat tänään eli vielä se on nupulla ja ehkä viimeistään joulun pyhinä kukkii. Saas nähdä, miten käy. Vaikka on se aika ihana näin lehtevänäkin.

Ludisia orkidea kukkii helposti uudelleen...

Tämä ludisia (Ludisia discolor) näyttää kasvavan ihan mullassa, vaikka onkin orkidea. Se kuuluu maaorkideoihin. No, miten olen sitä hoitanut? Kastellut kerran viikossa upotuskasteluna, kuten muitakin orkideoita. Tosin multaruukku on ollut vedessä vain muutaman minuutin. Ja tietenkin joka kerta vedessä on orkidealannoitetta. Siis super helppo kasvi!
Ja tietysti kastelen orkideoja vain aina  #kastelupäivinä.

Siitä lähti alkusyksyllä vahingossa kaksi versoa irti, ja laitoin ne maljakkoon. Lehdet ovat niin kauniit, etten hennonnut heittää versoja kompostiin. Kuinkas kävikään... toinen pukkaa nyt kukkavartta. 
Ja maljakko oli pitkään hämärässä kohtaa, kaukana ikkunoista, kunnes huomasin tuon nupun alun. Ihme kukkimisinto tällä 😊

Mullanvaihto ludisialle…

Ludisiani kasvaa vielä ostoruukussa, joten keväällä on aika vaihtaa multa ja isompi ruukku. Sille voi kuulemma laittaa ihan kukkamultaa. Paras kasvualusta lienee kaarnan, turpeen ja esim. perliitin sekoitus.
Se kasvattaa taas uusia versoja. Olen lukenut, että kukkineet versot kellastuttaisivat lehtensä, mutta minulla nämä ovat kellastuttaneet vain alalehdet.

Ne maljakossa olevat versot aioin istuttaa samalla omaan ruukkuun, sillä niihin on kasvanut pienet juuren tyngät.

Tällainen ludisia oli suoraan myymälästä...

Ensimmäisen ja tämän alla olevan kuvan välillä on aika lailla eroa, ja vuosi väliä 😊

Olisi kiva kuulla, onko teillä jollain kokemusta tästä ludisiasta? 
Se taitaa olla aika pitkäikäinen kasvi. Ja todellakin super helppo.


Lisää postauksia orkideoista...


Jouluterkuin Sari


tiistai 18. joulukuuta 2018

18. luukku - Joulukukat kissaperheessä lasisylinteriin

Monella teistä tuntuu olevan haasteena joulukukat ja kissat, joten tässä pari vinkkiä kissaperheeseen. Aika moni joulukukka on enemmän tai vähemmän myrkyllinen syötynä, ja osalla kissoista on tapana maistella kasveja. Joten kissaperheessä on kissat pidettävä erossa joulukukista, vaikka lasisylinterin avulla.

Lasisylinteri ja hyasinttiasetelma...

Tein pestyistä hyasinteista hyasinttiasetelman tähän lasisylinteriin. Siitä tuli tosi kaunis, jo ilman mitään joulukoristuksia. Sammal on niin hienoa! Olenkohan nyt ollut liikaa kukkien kanssa tekemisissä, kun pelkkä vihreys miellyttää näin paljon 😊

Laitoin kokeeksi kaksi vihreää peuraa asetelmaan. Ehkä ne ovat vähän liian isot sinne... hmm.

Kanneksi tähän sylinteriin näytti sopivan vanha leipäkori. Asettui siihen tosi tukevasti ja tiukasti, estäisi kyllä kissan pääsyn.

Myrkylliset joulukukat kissalle...

Vaarallisen myrkylliset joulukukat kissoille on amaryllis eli ritarinkukka, hyasintti, jouluruusu ja joulutulppaanin sipuli Evidensian mukaan. Linkin juttu on hyvin selkeä ja tietopuolinen, ja luotettava. On nimittäin hyvä erottaa vaarallisen myrkylliset kasvit lievästi myrkyllisistä niin kissoilla, kuin ihmisilläkin. 

Kukat lasitölkin suojaan...

Toinen tapa pitää kissat pois kukista, on laittaa joulukukat isoon lasitölkkiin. Kansi on aika painava, ja se pysyy hyvin paikoillaan raollaankin. Postaus tästä - Pesty hyasintti lasipurkkiin.

Tai turvaan lasikuvun alle...

Nämä ihanat lasikuvut ovat kauniita ja aivan loistavia kissaperheessä. Lisäksi hyasintin tuoksu ei tunnu niin voimakkaalta, vaikka lasikupu olisi raollaan.

Tietenkin isot kynttilälyhdyt toimivat samalla tavalla kuin lasipurkki ja lasikuvut.

Niin, minulla siis ei ole kissaa. Olen enemmän koiraihminen... vaikkei nyt koiraakaan löydy enää kotoa 😊

Jouluterkuin Sari



maanantai 17. joulukuuta 2018

17. luukku - Hups, miten kävi amaryllikselle

Välillä sattuu vahinkoja, vaikka kuinka yrittää olla "ihmisiksi". Ja välillä sattuu vahinkoja ihan itsekseenkin. Ja joillekin koko ajan. Tälle amaryllikselle kävi myös hassusti, ja aavistinkin, että niin tulee käymään.

Amarylliksen huonot ja hyvät juuret...

Muistatte varmaan sen vahatun amarylliksen, jonka juuretkin oli vahattu. Siitä näki hyvin, miten amarylliksen juuret menee.
Tämä superhalpa punainen amaryllis kupsahti ruukusta pöydälle. Sen sipuli ei ollut juurtunut multaan eli multa oli edelleen ruukussa.
Kuvasta näkee hyvin, miten juuret menee sipulin ympärillä eikä kohti multaa. Syy on kasvatustavassa. Näin tämän ketjun ulkomaiset amaryllikset käyttäytyivät viime vuonnakin.

Vertailun vuoksi otin kotimaisen amarylliksen ruukusta. Siitä näkee, miten juuret ovat kasvaneet multaan ja multapaakku pysyy kasassa. Eli kannattaa suosia kotimaisia ruukussa kasvavia amarylliksiä. Niiden sipulit tuodaan ulkomailta, ja kasvatetaan kukkivaksi ruukkukukaksi täällä Suomessa.

Amaryllis leikkokukkana...

Onneksi tämä ei ollut mikään upea erikoisamaryllis vaan tavis punainen. Joten ei harmittanut yhtään. Leikkasin varret maljakkoon ja nyt ne kukkivat jo kivasti.
Varren alaosaan kannattaa laittaa kumilenksu, niin varsi ei ala aukeamaan.

Tästä tulikin aika upea näin kahdessa maljakossa

Mukavaa viikkoa!

Jouluterkuin Sari