Sivut

sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Tähtisilmä ja rungollinen tulikruunu kukkivat pitkään

 Kaupallinen yhteistyö - Huiskula Oy

Tähtisilmä ja rungollinen tulikruunu kukkivat pitkään ja runsaasti, jopa syksylle asti. Tänä keväänä minulla oli ensimmäistä kertaa tähtisilmää ja ihastuin siihen heti. Joten nyt meillä on pihallakin tähtisilmää, tällä kertaa oranssikukallisena. Ne sopivat hyvin yhteen oranssin rungollisen tulikruunun kanssa.

Tähtisilmät kukkivat pitkään auringossa...

Tähtisilmät kuten tulikruunukin kukkivat runsaiten auringonpaisteessa eli aurinkoisella paikalla. Kun kesä tästä vielä etenee, niin nämä oranssit tähtisilmät pitää siirtää toiseen kohtaa. Keskikesällä aurinko paistaa niin korkealta, että niiden paikka on ollut aurinkoinen, mutta pian se muuttuu puolivarjoiseksi.

Huhtikuussa tein vaaleanpunaisista tähtisilmistä ja ruukkuneilikoista istutuksen parvekkeelle. Kuvia siitä näet Ensimmäiset kesäkukat vapuksi -postauksesta.

Tähtisilmä ja rungollinen tulikruunu hyvä pari...

Rungollinen tulikruunu sai oransseista tähtisilmistä hyvän parin tähän kohtaan. Tulikruunun versot ovat korkeammalla ja niihin paistaa vielä pitkään aurinko. Ennakoin siirtelyä jo istutusvaiheessa eli istutin nämä omiin ruukkuihinsa. Ruukut on silloin kevyitä ja helppo siirrellä.

Tulikruunun lehdet tuoksuu muuten sitrukselta, kun niitä koskee. Aivan ihanan raikas tuoksu! Kukkien väri muuttuu sitä mukaa, kun kukka vanhenee ja se on tyypillistä tulikruunuille.

Kukkimaton tulikruunu hyvä ostos...

Rungollinen tulikruunu on hieman hintavampi ja välillä niitä näkee alkukesällä alekorissa kukkimattomina. Varjoisassa myymälässä ne nimittäin lopettavat kukkimisen.
Se on silti edelleen hyvä taimi ja erinomainen ostos. 
Tämä minun tulikruununi oli myös kukkimaton ja kuitenkin hyvässä kasvussa. Siinä oli nuppuja ja tosi paljon lakastuneita kukkia. Näin heti, että tästä tulee nopeasti kukkiva.

Kuvassa kaksi ylintä on tulikruunun nupputerttua. Kaikki muut on lakastuneita kukkia tai mitä niistä jää jäljelle, kun pienet kukat putoavat maahan, ja ne kaikki siis leikkasin heti pois. Viikon päästä siihen oli avautunut jo paljon kukkaterttuja. 

Tähtisilmän ja tulikruunun hoito...

Tähtisilmä (Osteospermum) ja tulikruunu (Lantana; viralliselta nimeltään kirjotulikruunu) viihtyvät täydessä auringossa. Multaa kastellaan usein, sillä mullanpinta saa vain hyvin kevyesti kuivahtaa. Viihtyvät siis aika lailla tasakosteassa mullassa. Niitä lannoitetaan säännöllisesti syksylle asti sekä lakastuneet kukat leikataan pois.
Mullaksi laitoin niille biohiilipitoista kesäkukkamultaa, mikä auttaa kasveja, jos multa kuivahtaa hieman liikaa.


Sain oranssit tähtisilmät Huiskulasta, mistä kiitos heille.


Puutarhaterveisin Sari

perjantai 28. heinäkuuta 2023

Vanhat pelargonit kukkivat pihalla

Vanhat talvisäilytetyt pelargonit kukkivat edelleen pihalla komeasti. Ne ovat selvästi nauttineet tästä lämpimästä ja sateettomasta kesästä. Huomiseksi on luvattu meillekin sadetta, joten siirretään pelargoneista se herkkis katoksen alle suojaan. Nämä isot ruukut on hieman seinustalla, joten ne on osittain siinä suojassa sateelta. Nimittäin sade usein hieman pilaa pelargonin kukkia. Onneksi aurinkoisella paikalla pelargoni tekee jatkuvasti uusia nuppuja.


Vanhat punaiset pelargonit isoissa ruukuissa...

Meillä on ollut näissä isoissa piharuukuissa jo vuosia punaisia pelargoneja. Syksyllä viemme ruukut pelargoneineen suoraan kellariin talvehtimaan. Joskus seassa on ollut useampaakin eri lajiketta ja tänä vuonna näyttää kaikki olevan nyt samaa. Ja kivasti ne on tätä runsaskukkaista.

Kirjavalehtinen pelargoni on herkkis...

Tämä kirjavalehtinen pelargoni on suorastaan herkkis, sillä se pitää talvettaa aurinkoisella ikkunalla asuinhuoneessa. Sielläkin se voi kuivattaa osan versoista. Tämä on jokin erikoisempi lajike, mutta harmikseni sen lajikenimi on vuosien saatossa kadonnut. Se on ollut meillä ainakin 15 vuotta vanha... ei kyllä uskoisi!

Näin kun se on pihalla suorassa auringonpaisteessa, sen lehdet tulevat vahvan kirjaviksi. Kun taas talvella tai varjoisammalla paikalla ne ovat enemmänkin vaaleat. Sen kukat on hieman kerrotut.

Tuivio kivasti peittää ruukun oksillaan. Koska tämä on niin herkkis, niin se kasvaa altakasteluruukussa. Siinä se on selvästi voinut parhaiten, kun vielä ollaan kasteltu multaa huolellisesti. On hyvä muistaa, että pelargoneilla multa ei saa olla jatkuvasti märkää.

Vanha hujoppi pirtsakoilla kukilla...

Tämäkin on ollut meillä jo vuosia, ehkäpä yhtä kauan kuin se herkkis. Tällä ei ollut ostettaessa edes nimeä, vaan nimilapussa oli jokin koodi. Kuvassa näkyy nyt vain sen pirtsakan väriset kukat, sillä se on taas tänäkin kesänä kasvattanut pitkät versot, joissa ei vielä ole kukkia. 
Joka syksy pohdin, kannattaako tätä enää säilyttää talven yli, kun se on sellainen hujoppi. Mutta nämä kukat on niin kauniit, ettei tätä raaski heittää kompostiin. Tämä siis talvehtii hyvin kellarissa.


Kaikki pelargonien hoitotoimet teemme aina kuun mukaan. Eli istuttaminen, leikkaaminen, pistokkaiden otto, mullanvaihto, kastelu jne. ajoitetaan kullekin työlle sopivaan aikaan kuun mukaan.

Lannoitamme nämä kaikki varastolannoituksena luomuviljelyyn hyväksytyllä lannoitteella eli luomulannoitteella. Se on kätevät tapa, sillä silloin voi kastella pelkällä vedellä.


Lisää blogipostauksia pelargoneista...


Puutarhaterveisin Sari


maanantai 24. heinäkuuta 2023

Leikkokärsämö helppo kasvattaa siemenistä

 Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö

Leikkokärsämöt ovat itseasiassa siankärsämön värikäskukallisia lajikkeita. Usein niitä kasvatetaan leikkokukaksi ja niitä voi käyttää myös kuivakukkana. Itse halusin tätä sen takia, että siankärsämön tapaan se kestää kuivuutta aika hyvin. Toinen syy on tietysti se, että leikkokärsämö on helppo perenna ja vielä nopea kasvattaa itse siemenistä. Kukinta alkaa neljän kuukauden kuluttua kylvöstä.

Leikkokärsämö ja reunuspietaryrtti sekaistutuksena...

Koska nämä leikkokärsämöt ovat enemmänkin meillä perennana kuin leikkokukkana, valitsin sille paikan, jossa se saa leivitä maanrönsyillä vapaasti. Sen kaverina on valkokukallinen reunuspietaryrtti, joka on vanha perinnekasvi. Taustalta pilkistää punaisia harjaneilikoita. Ryhmästä tulikin ihanan villi ja silti kaunis😊

Puolivarjossa pidemmät kukkavarret...

Tämä paikka, missä leikkokärsämöt ja reunuspietaryrtit kasvavat, on puolivarjoinen. Sen takia kärsämöt kasvattavat tavallista pidemmät kukkavarret ja myös kukkivat hieman vähemmän vaikkakin pitkään eli kesä-syyskuun ajan. Ne kuitenkin pysyvät pystyssä, koska matalammat ja tiiviisti kasvavat reunuspietaryrtit antavat niille selvästi tukea.


Leikkokärsämön kasvupaikka...

Leikkokärsämöt kukkivat eniten siis auringossa ja kasvutapa on silloin myös tiivis. Ne kukkivat kyllä hyvin myös puolivarjossa, kuten meillä. Leikkokärsämöt viihtyvät läpäisevässä multamaassa ja kestävät ajoittaista kuivuutta. Liikalannoitusta kannattaa välttää.

Leikkokärsämö helppo kasvattaa siemenistä...

Ennen kuin istutin taimet pihalle alkukesällä 2021, ne olivat kevään ulkona ruukutuspöydällä. Siinä vaiheessa, olin istuttanut jokaisen taimet omaan pieneen taimiruukkuun. Koska meillä on siruetanoita, ihan pieniä taimia ei kannata istuttaa maahan. 

Ennen pihalle pieniin ruukkuihin istuttamista olin jo aiemmin koulinut taimet taimikennostoon. Kuva on huhtikuun alkupuolelta ikkunalaudalta, johon paistaa aurinko aikaisesta aamusta puolille päivin. Kaikki kylvöt ja istuttamiset tein tietysti taas kuun mukaan hyvinä päivinä.
Taimikennosto on muuten tosi kätevä, koska se vie vähän tilaa, jolloin taimia mahtuu paljon ikkunalle.

Kuukautta aikaisemmin taimet näyttivät vielä tältä. 

Helmikuun lopulla olin siis kylvänyt siemenet pieneen kippoon ja multana näytti olevan kasvusammal. Samaa käytin myös taimikennostoissa ja pienissä taimiruukuissa.
Leikkokärsämön kylvössä on hyvä muistaa, että sen pieniä siemeniä ei saa peittaa mullalla. Ne jäävät siis näkyviin mullan pinnalle. 
Kun siemenet on kylvetty, mullan pinta ei saa päästä kuivumaan. Sen takia kylvös on läpinäkyvän muovin sisällä.


Tämän leikkokärsämön (Achillea millefolium `Summer Berries`) siemenet sain Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille😊


Lisää siemenistä kasvatettuja perennoja...


Mukavaa viikon alkua!


Puutarhaterveisin Sari

perjantai 21. heinäkuuta 2023

Hyvät istutuspäivät kuun mukaan

 

Nyt viikonloppuna on hyvät istutuspäivät kuun mukaan ja ne kannattaa tietysti hyödyntää. Itse asiassa nämä päivät ovat heinäkuun parhaat istutuspäivät kasvavan kuun kasveille. Itse taidan kuitenkin istuttaa vasta elokuun istutuspäivinä, koska maa on niin kuivaa.

Hyvät istutuspäivät myös hyviä kylvöpäiviä...

Koska nämä hyvät istutuspäivät kuun mukaan on myös hyviä kylvöpäiviä kasvavan kuun kasveille, aion huomenna kylvää esikasvatukseen sormustinkukkaa. Löysin siitä erikoisempaa lajiketta, jolla on vaaleanpunapersikkaiset kukat. Sen lisäksi aion kylvää myös lisää harjaneilikkaa. Ne ehtivät hyvin kasvattaa terhakkaat lehtiruusukkeet ennen talvea, jolloin ne talvehtivat hyvin.

Hyvät istutuspäivät 21.-23.7.2023 aamupäivällä



Kuun mukaan nyt on hyvä siirtää perennoja...

Keväällä esikasvatin punahatun ja muutaman muun pörriäiskasvin taimet siemenistä. Alkukesällä  istutin taimet maahan vahvistumaan. Nyt ne voisi jo istuttaa lopullisille paikoilleen. Tässä ne ovat liian tiheään istutettu, koska taimet olivat niin pieniä ja tämä paikka on niille vain pariksi kuukaudeksi.

Samoin meillä on työlistalla muutaman kuunliljan siirtäminen toiseen kohtaan. Mutta senkin jätämme elokuulle kuivuuden takia.

Jos nyt siirtää perennoja tai istuttaa taimia ja maa on kuivaa, pitää kastella runsaalla vesimäärällä heti istutuksen jälkeen ja seuraavina viikkoina. Tarvittaessa kastelua jatketaan syksylle asti.

Koska meillä maa on tosi kuivaa ja pitkä sääennuste ei lupaa sateita, kastelun tarve olisi silloin erittäin suuri. Siksi siirrämme kaikki istuttamiset, perennojen jakamiset ja siirtelyt myöhemmäksi, kun sateet ovat varmasti kastelleen maan kunnolla. Näin säästämme vettä sekä omaa aikaa, kun ei tarvitse kastella niin usein. Kasvit myös lähtevät silloin parempaan kasvuun.

Hyvät istutuspäivät mullanvaihtoon...

Nyt on myös hyvä hetki tehdä mullan- tai ruukunvaihto niille sisäkasveille, joiden mullanvaihto ei voi odottaa kevääseen. 
Tänään istutin kaksi orkideaa ja huomenna jatkan saniaisen ja värinokkosen kanssa. Tämä kuvassa näkyvä orkidea on pudonnut lattialle useamman kerran, koska ruukku kaatuu helposti. Joten nyt istutin sen uudelleen ja samalla lyhensin sen runkoa alhaalta. Saa nähdä miten sille käy. Laitan tästä ehkä myöhemmin oman postauksen.


Tämä toinen perhosorkidea on tosi mini ja sen kukissa on aivan ihana tuoksu. Nyt se sai isomman ruukun ja kunnon orkideakasvualustaa. Kuvassa näkyy, mitä sillä aikaisemmin oli ruukussa. Olisi kyllä aivan ihanaa, jos saisin tämän kukkimaan uudelleen... tuoksu oli tosi hyvä.


Vinkki - kitkeminen kuun mukaan...

Elokuun ekalla viikolla alkaa kitkemisjakso ja hyvät Kitkemispäivät on elokuun puolessa välissä. Silloin on todennäköisesti vielä lämmintä ja mukava sää kitkemiseen, ennen syksyn viileitä kelejä. Päivät kannattaa siis hyödyntää😊

Jos tuntuu, että kitkeminen ei vähennä rikkaruohoja pihalla tai kitkeminen on tosi työlästä, niin sinulla ei ehkä ole paras kitkemistekniikka. Eri rikkaruohoille ja niiden kasvupaikoille on nimittäin omat  kitkemistekniikat ja kitkemistyökalut. 
Niistä löydät enemmän tietoa Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilta, joka on yritykseni Puutarha Studion. Kurssi löytyy siis www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta.



Mukavaa viikonloppua!

Puutarhaterveisin Sari

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Harmaakäenkukka näyttävä perenna


Tämä harmaakäenkukka on yllättävän helppo ja näyttävä perenna. Kylvin näiden siemenet alun perin keinun kulmaukseen ja sen jälkeen se on saanut levitä itse siemenistä. Nyt niitä on jo niin paljon, että viininpunalehtinen pihakäenkaali jää selvästi häviölle.

Kuvia tästä kohdasta parin vuoden takaa Harmaakäenkukka helppo kylvää siemenistä -postauksessa.

Näyttävä harmaa lehdistö ja vahvan pinkit kukat...

Harmaakäenkukan lehdet ja kukkavarret ovat harmahtavat ja vahvan pinkit kukat tuovat lisää näyttävyyttä. Se kukkiin nyt parhaillaan ja todennäköisesti jatkaa kukintaa vielä elokuussakin. Eli harmaakäenkukan kukinta aika on heinä-elokuu.


Harmaakäenkukka kaksivuotinen perenna...

Harmaakäenkukka on siis kaksivuotinen perenna eli ensimmäisenä kesänä se kasvattaa lehtiruusukkeen, kuten kuvassa. Vasta toisena kesänä siihen kasvaa kukkavarret ja se kukkii. 
Joten nytkin kohdassa on pelkkiä lehtiruusukkeita sekä kukkivia kasveja. Olemme siis antaneet sen muodostaa siemeniä ja kylväytyä itse lisää.
Nämä lehtiruusukkeet ovat muuten tosi kauniita syksyllä myöhään. Ja onhan ne nytkin.

Kukkavarret siron keveitä...

Koska harmaakäenkukan kukkavarsien kasvutapa on näin siro ja kevyt, se sopisi hyvin myös muiden perennojen sekaan. Ainakin toistaiseksi aiomme pitää sitä vain tässä. 

Harmaakäenkukka hoito-ohjeet...

Harmaakäenkukka (Lychnis coronaria) on kaksivuotinen tai lyhytikäinen perenna. 
Se viihtyy läpäisevässä maassa, jossa ei ole ongelmana talvimärkyys. Harmaakäenkukka kukkii eniten auringossa ja myös puolivarjossa. Se ei oikeastaan vaadi hoitoa, vaan on vähään tyytyvä.

Harmaakäenkukka leviää siemenistä. Eli vaikka se on lyhytikäinen, niin siemenistä kasvaa uusia taimia. 

Muita ns. kaksivuotisia kasveja...



Puutarhaterveisin Sari




maanantai 17. heinäkuuta 2023

Erilaisia kiviä ja kivien käyttöä - Asuntomessut Loviisassa

Loviisan asuntomessualueen pihoilla on paljon erilaisia kiviä ja kivien käyttöä, joten sieltä saa nyt hyviä ideoita luonnonkivien ja louhittujen kivien käyttöön pihalla. Alueella on siis maan kaivuutöistä nousseita pyöreitä luonnonkiviä sekä kuvassa näkyviä kulmikkaita kiviä mm. kallion louhinnan jäljiltä. 
Kuulemma alueelta on myös löytynyt linnoitusaikakauden (1750-1820) lohkomisista syntyneitä/jääneitä kiviä. Kuvassa messuaidan takana onkin vanhaa louhikkoa.
Keskellä kuvaa kivet ovat rajaamassa tonttia sekä tukimuurina oikeassa alakulmassa. 
 

Erilaisia kiviä tukimuurina...

Tällaiset isot kivet ovat niin painavia, että ne pysyvät hyvin paikoillaan tukimuurissa. Tässä on louhinnan jäljiltä tulleita kulmikkaita kiviä.

Joillakin messupihoilla tukimuuri on tehty luonnon pyöristämillä kivillä. Kuulemma suurin osa alueella käytetyistä kivistä on Kuningattarenrannan eli asuntomessujen alueelta, sillä maa on hyvin kivikkoista ja kalliosta. 
Onkin ekologista käyttää kaivutöistä jääneet kivet pihalla, eikä viedä niitä pois tontilta.

Kuvassa on siis isoista pyöreähköistä kivistä tehty tukimuuri ja sen päällä olevan kaltevan alueen maanpinnalla on luonnonpyöristämiä pienempiä kiviä, joita kutsutaan seulanpääkiviksi. Alalaidassa on katu ja sen reunaan on tehty seulanpääkivistä loiva vesikouru ohjaamaan kadun pintavesiä.


Kivien käyttöä maanpinnan katteena...

Kaupungin istutuksissa, lähellä venelaituria, on maanpinnan katteena käytetty erikokoisia kiviä tosi kauniisti. Siellä on seassa myös isoja kiviä ja kokonaisuus näyttää tosi luonnolliselta, mikä sopiikin lähelle meren rantaa. Ja toki myös muuallekin.

Asuntomessualueella ja pihoilla on hyvinkin erilailla käytetty kiviä katteena. Kun siellä rauhassa kävelee ja katselee kivikatealueita, alkaa huomata nopeasti, mikä tyyli miellyttää itseä ja mikä ei. Tässäkin kuvassa on tehty seulanpääkiveystä ehkäpä maakosteaan betoniin, jolloin siitä on saatu tasainen ja helppokulkuinen pinta.

Jyrkissä rinteissä näkyy paljon kulmikasta kivilouhetta maanpinnan katteena. Yleensä kulmikkaat kivet pysyvät parhaiten paikoillaan ja mitä isompikokoista kivi on sen paremmin. Tässä on kivasti myös kasvialueita kivialueiden lomassa.

Kivikatealueissa on hyvä muistaa se, että niiden pinnalta voi olla työlästä poistaa syksyllä puiden lakastuneita lehtiä, männyn neulasia ja muita tuulen tuomia roskia. Tämänkin kuvan otin alueelta, myrskytuulien jälkeen. 

Kiviä koristeena - Asuntomessut Loviisassa...

Kauneus on aina tärkeää ihmisen hyvinvoinnille ja siksi kotiympäristön kauneuteen onkin hyvä kiinnittää huomioita.
Tässä kohteessa kiviä oli sijoiteltu kasvialueille koristeeksi. Näinhän se on, että kivet korostavat kasvien kauneutta ja kasvit koristavat kivien kauneutta. 

Kuinka montaa eri kivilaatua ja kivien väriä yhdistelee samaan kohtaan, on makuasia. Kaikkien silmää ei miellytä lohkottujen ja pyöreiden kivien yhdistäminen tai harmaan, punertavan ja mustan kiven yhdistäminen vielä puuhun ja ruskehtavaan kivikatteeseen. Joitakin taasen viehättää se, mitä enemmän on eri värejä ja materiaaleja. Ja kasveja ei tässäkään kannata unohtaa!

Meren rannalla kivet tukevat rantapenkkaa...

Loviisan asuntomessualue rajoittuu siis mereen ja siksi siellä näkee nyt hyvin myös erilaista rannan rakentamista.
Tässä rantaa on tuettu isoilla lohkotuilla kivillä. Mitä isompia ne ovat, sitä paremmin ne kestävät myrskysäiden aallokot ja jäiden rasituksen. Tässä huomaa hyvin myös sen, miten kasvit luovat rannasta kauniin, vaikka niitä tässä on näin vähän. 


Tässä rantapenkka on loivempi ja siinäkin on käytetty kiviä tukemaan rantaa. Meren rannalla viihtyvät heinät on varma valinta veden rajaan.

Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olitte messualueen pihoista ja kivien käytöstä? 
Tähän postaukseen valitsin vain joitakin kuvia alueelta, sillä kiviä on käytetty siellä vähän joka pihalla.



Asuntomessut on Loviisassa 7.7.-6.8.2023

Lisätietoja www.asuntomessut.fi



Kirjoittelin jo aikaisemmin Asuntomessut Loviisassa - pihoja -postauksessa ikään kuin yleiskatsauksen messualueen pihoista.



Puutarhaterveisin Sari





perjantai 14. heinäkuuta 2023

Kitkeä vai antaa rikkaruohojen kasvaa


Kannattaako kitkeä vai antaa rikkaruohojen kasvaa? Tässä postauksessa on varoittava esimerkki siitä, miten perennapenkille kävi, kun se jätettiin kitkemättä. Kuvassa on hyvin yleinen rikkaruoho vuohenputki täydessä kukassa kesäkuussa. Kuten kuvasta näkyy, se on jo muodostanut tähän hyvin tiiviin kasvuston, mikä on tyypillistä vuohenputkelle. Ja onhan tämä kyllä näyttävän näköinen kukkameri.


Kannattaa kitkeä - rikkaruohot pyrkii leviämään...

Perennapenkeistä ja pensaiden alustalta kannattaa aina kitkeä rikkaruohot, etenkin voimakkaasti leviävät. Nimittäin lähes kaikilla kasveilla on luonnollinen tapa lisääntyä ja levitä. Joillakin kasveilla, kuten vuohenputkella, tapa on todella voimakas.

Vuohenputki kasvattaa vaaleita juuria jatkuvasti lisää maan sisällä piilossa. Ja niistä juurista kasvaa uusia lehtiä ja versoja maanpinnalle. Se siis leviää todella voimakkaasti juurista, sillä jo pienestä maahan jääneestä juuren palasta kasvaa uusi verso. Alla on vuohenputkea, jota on kitketty juurineen kuun mukaan hyvinä Kitkemispäivinä.


Vuohenputki leviää myös siemenistä. Eli kun valkoiset kukat lakastuvat, niihin alkaa muodostua vähitellen siemeniä. Kun siemenet putoavat maahan ja lähtevät kasvuun, tulee uusia vuohenputken taimia.

Tunnista ensin kasvi - kitke tai anna kasvaa...

Aina ennen kuin ryntää kitkemään kasveja, on hyvä tunnistaa kasvi. Kun huomaat tai tiedät kasvin olevan liian voimakkaasti leviävä siihen kohtaan, kitke se pois. 
Itse tietysti kitken kuun mukaan, koska se on tehokkain tapa ja vie vähiten aikaa. Etenkin kun vielä valitsee kasville sopivan kitkemistavan.
Kuvassa on vuohenputken lehtiä pikkutalvion seassa.

Kitkeä vai antaa rikkaruohojen kasvaa - varoittava esimerkki...

Tässä varoittava esimerkki, miten käy, kun jättää rikkaruohot kitkemättä. Laitan tämän esimerkin tähän ihan sen takia, että yllättävän moni on nyt jättänyt kitkemisen kokonaan tekemättä esim. pörriäisten takia.

Tältä tämä perennapenkki näytti joitakin vuosia sitten, kun sitä vielä kitkettiin säännöllisesti. Silloin siinä oli vain vähän rikkaruohoja ja vähän kitkettävää.

Perennapenkki jätettiin sitten täysin kitkemättä noin kolme vuotta sitten. Alla kuva toissa syksyltä ja siinä näkyy jo paljon vuohenputkea. Kellertävät lehdet kuuluvat sinikukalliselle kurjenmiekalle. Perennapenkistä oli jo hävinnyt myskimalvat ja syysleimut.

Tämä kuva on otettu nyt kesäkuun alusta, kun vuohenputken versot oli revitty pois. Vuohenputki aloitti heti kasvattamaan uusia versoja.
Lähes kaikki perennat olivat kuolleet vuohenputken versojen voimakkaassa varjostuksessa. Harva kasvi pärjää metrin korkuisen vuohenputken kanssa.
Näin pahasti vuohenputken (tai muun voimakkaasti peittävän rikkaruohon) valtaaman kasviryhmän kunnostus vaatii jo järeämpiä toimia. 
Rikkaruohot kannattaa siis ajoissa ja säännöllisesti kitkeä istutetuilta kasvialueilta ja jopa kukkakedoilta.

Rikkaruoho on kasvi, joka kasvaa väärässä paikassa...

Rikkaruohoja kutsutaan virallisesti rikkakasveiksi, mutta näin puhekielessä voi hyvin puhua rikkaruohoista.
Eli rikkaruoho on siis kasvi, joka kasvaa väärässä paikassa ja se halutaan siitä poistaa. Rikkaruoho voi siis olla vaikka upea pioni. Tosin silloin kyllä siirtäisin se paremmalle paikalle, enkä kitkisi sitä kompostiin.

Kitkeminen kuun mukaan ja oikeat kitkemistekniikat...

Kuun mukaan puutarhanhoitotöiden ajoittaminen kuuluu luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon.
Rikkaruohojen kitkemiseen on omat hyvät kitkemispäivät kuun mukaan ja ne on yleensä iltapäivästä.

Hyvät Kitkemispäivät 14.-16.7.2023


Oikean kitkemisajan lisäksi kannattaa valita kullekin rikkaruoholle hyvä kitkemistapa eli kitkemistekniikka. Niistä enemmän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla. Se löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta ja on yritykseni Puutarha Studion verkkokurssialusta.


Oikein mukavaa kitkemisviikonloppua!


Terkuin Sari