Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.
Ikkunatomaatin esikasvatus alkoi tammikuussa...
Kylvin tammikuussa ensimmäistä kertaa pienikasvuisen tomaatin ikkunatomaatiksi. Aion siis kasvattaa sitä ikkunalla koko kesän ajan. Kerroinkin siitä jo edellisessä omavaraisuus postauksessa. Olen istuttanut sen jo taimiruukkuun ja se on edelleen lähes tämän kokoinen kuin kuvassa. Aika söpö tomaatin taimi😊
Tammikuussa kylvetään yleensä chilit, mutta itse en niitä kasvata. Tammikuun ekat kylvöt -postauksesta näet muitakin tammikuussa esikasvatettavia.Helmikuussa paprikan siemenet kylvetty esikasvatukseen...
Nyt ensimmäistä kertaa kylvin myös paprikaa. Sen siemenet laitoin sammalnappeihin helmikuussa. Vielä ei näy taimien alkuja, mikä on kyllä ihan normaalia. Nimittäin siementen itämiseen voi mennä 1-3 viikkoa.
Mitä muita kasveja helmikuussa kylvetään esikasvatukseen, siitä lisää Helmikuun kylvöjä -postauksessa.Maaliskuussa alkaa tomaatin esikasvatusaika kasvihuoneeseen ja parvekkeelle...
Aion taas kasvattaa tomaattia lasitetulla parvekkeella, sillä meillä ei ole kasvihuonetta. Joten kylvän tomaatin siemeniä esikasvatukseen maaliskuussa - ehkäpä jo tänään, koska nyt on hyvä tomaatin, chilin ja paprikan kylvöpäivä kuun mukaan.
Muita maaliskuussa esikasvatettavia näet Maaliskuun kylvöjä -postauksessa.
Huhtikuussa kylvetään tomaatin siemenet esikasvatukseen avomaaviljelyyn...
Tomaatin kylvökuukausi tulee siis sen mukaan aikooko kasvattaa niitä jatkossa kasvihuoneessa vai ulkona avomaalla. Nimittäin avomaalle taimet siirretään kesäkuun alussa, mutta kasvihuoneeseen jo toukokuun puolella, joskus toukokuun alussa lämpimänä keväänä.
Joten kylvän myös tomaatin siemeniä huhtikuussa esikasvatukseen avomaalle. On olemassa ulkona hyvin satoa tuottavia tomaatin lajikkeita ja niitä kutsutaankin avomaatomaateiksi. Olenkin aiemmin kirjoittanut Avomaan tomaatti helppo kasvattaa -postauksen, jossa lisää kuvia ja juttua niistä.
Mitä muita kasveja kylvetään huhtikuussa esikasvatukseen, niin siitä lisää Huhtikuun kylvöjä -postauksessa.
Yrttien siementen kylvö maaliskuussa tai huhtikuussa...
Taimien esikasvatus - ruukut ja kasvatusolosuhteet...
Koska taimikasvatusikkunoilla tulee olemaan ahdasta, aion kasvattaa yrtit pienissä taimilokerikoissa. Riippuen kevään säästä, totuttelen taimet ulkoilmaan tosi aikaisin, jotta pääsen istuttamaan ne kasvimaalle hyvin aikaisin. Silloin niille riittää pienet taimiruukut. Saa nähdä, miten onnistuu.
Siementen kylvössä ja taimien esikasvatuksessa on hyvä käyttää ilmavaa ja niukkaravinteista kylvömultaa tai erilaisia "kylvönappeja".
Ekologiset taimiruukut taimien esikasvatukseen
- Ekologisimmat taimiruukut on tietysti vanhoja, joita käytetään uudelleen joka kevät vuodesta toiseen - ja jotka on alun perin ostotaimista tulleita
- Biohajoavat ruukut, jotka kestävät vuodesta toiseen, ovat ehkä kakkossijalla
- Sen sijaan maitotölkit ja kananmunankennot eivät ole ekologisia vaihtoehtoja, koska niiden materiaali päätyy kompostiin eikä kierrätykseen kartongin valmistuksen materiaaliksi.
- ne on kuitenkin parempia kuin kertakäyttöiset muoviruukut
Huomioi eri kasvien taimien kasvatusolosuhteet
- Taimikasvatuksessa tarvitaan aina hyvää valoa, joko luonnonvaloa tai kasvivaloa!
- Chilit, paprikat ja tomaatit vaativat usein lämpimän paikan, jotta siemenet itävät.
- Siemenen itämiseen sopivin lämpötila löytyy siemenpussin merkinnöistä, sillä se vaihtelee eri lajikkeilla.
- Kun taimet ovat ilmestyneet näkyviin, jatkokasvatuspaikan lämpötila voikin olla aivan eri eli sekin kannattaa tarkistaa siemenpussista.
- Esimerkiksi iisopille suositellaan siementen itämisvaiheeseen 20-22 astetta ja taimien kasvatuslämpötilaksi 16-18 astetta.
- Onneksi monet kasvit ovat aika sopeutuvia 😊
#suuntanaomavaraisuus2026 -sarjan maaliskuun yhteispostaukseen osallistuivat seuraavat blogit...
Kasvuvyöhyke 2

