Sivut

lauantai 17. syyskuuta 2022

Sipulikukkien suunnittelu kevääksi

Sipulikukkien suunnittelu kevään väripilkuiksi on tosi kivaa puuhaa. Vielä niitä ei kannata istuttaa, etenkin kun nyt kuun vaihe on siihen huono. Nämä punaiset tulppaanit oli heräteostos viime syksynä. Kukan väri oli niin herkullinen ja kun kukka oli vielä kerrottu, niin en voinut vastustaa niitä. Niiden punaiset kukat sopivat hyvin pionien tummiin lehtiin, mitkä näkyvätkin kuvan vasemmassa laidassa. Sipulikukkien sommittelu kannattaakin tehdä harkiten.


Kestäviä ja kasvitieteellisiä tulppaaneja...

Eniten suosin meidän pihalla pitkäikäisiä sekä kasvitieteellisiä eli vähän jalostettuja tulppaaneja. Niistä onkin kiva kokeilla jotain uutta joka vuosi. Tämän syksyn erikoisuus on vielä mietinnässä. Meidän pihan maalaji on runsasmultaista hiekkamoreenia eli hyvin läpäisevää. Se onkin hyvä tulppaaneille. 

Ainoa harmitus tulppaanien kanssa on se, että metsäkauriit ja peurat pitävät niitä suurena herkkuna. Meillähän yksi kevät metsäkauriit söivät pihalta lähes kaikki tulppaanin alut, yhdellä kerralla. Siitä ja suloisesta syöjästä kuvia Tulppaanit on syöty -postauksessa. Joten nykyään istutamme tulppaaneja pieninä ryhminä muiden kasvien sekaan.

 Kasvitieteellisistä tulppaaneista buharantulppaanit ovat kestosuosikkejani. Ne kukkivat vuodesta toiseen heikommallakin paikalla. Tämä kuvan leiskuvan punakukkainen buharantulppaani on upea valkoisen orkideanarsissin kanssa yhdessä.


Ihanat krookukset ensimmäisiä kukkijoita...

Meillä kasvaa pihalla erilaisia krookuksia jo paljon, mutta aina mahtuu lisää, etenkin näitä kasvitieteellisiä krookuksia. Nämä vähän jalostetut ovat niin sykähdyttävän kauniita ja hyviä pörriäisille😍
Krookuksia syö rusakot jo ennen krookusten kukintaa. Voimakashajuisen mausteen ripotteleminen maahan näyttää auttavan ja rusakot jättävät krookukset rauhaan. Olisi kiva kuulla, tiedättekö muita keinoja torjua rusakot krookusten kimpusta.

Missä paikka keltaiselle keisarinpikarililjalle...

Olen jo vuosia etsinyt hyvää paikkaa keltakukalliselle keisarinpikarililjalle. En halua sitä oranssien lähelle, vaan kokonaan toiseen ryhmään. Sitä pitää siis vielä miettiä. 
Lisää kuvia ja ohjeita keisarinpikarililjojen hoitoon Keisarinpikarililja kukkii komeasti -postauksessa. Nimittäin kun nämä viihtyvät ja kukkivat runsaasti, ne ovat tosi näyttäviä korkeine kukkatupsuineen

Peurat ja kauriit jättävät narsissit rauhaan...

Koska meidän pihan läpi kulkee nykyään metsäkauriit ja peurat, on järkevämpi suosia narsisseja, joita peurat ja kauriit eivät syö. Meillä on ennestäänkin narsisseja, jopa kuvassa näkyvää vaaleamman keltaista vanhaa kantaa. 
Viime syksynä teimme uuden kukkapenkin ja sinne istutimme keltaisia narsisseja. Niiden sekaan olen suunnitellut matalampia ja hieman toisen sävyisiä narsisseja. Siten siitä saa veikeämmän näköisen kokonaisuuden.
Tässä ryhmässä on kolmea erilaista narsissia ja se tekee tästä ryhmästä luonnollisemman näköisen.

Herkkiä balkkaninvuokkoja lisää...

Siniset balkaninvuokon kukat on niin herkän kauniita. Ehkä viimeiset kuivat kesät ovat verottaneet niitä sen verran, että keväällä niitä näkyi enää muutamia kukassa. Joten suunnitelmissa on hankkia sinisiä balkaninvuokkoja lisää. Istutan ne kevätkaihonkukan sekaan, koska läheltä katsottuna se on hauska yhdistelmä. Ne siis kukkii samaan aikaan.

Lisää sipulikukkien suunnitteluun...


Sipulikukat kannattaa valita paikan olosuhteiden mukaan eli pihasuunnittelun periaatteilla. Jollekin tärkeä valintakriteeri on sipulikukkien pitkäikäisyys ja joillekin toisille taasen näyttävän upea kukinta.
Pihasuunnittelukursseillani monivuotisten sipulikukkien suunnittelu kuuluukin aina kurssiin. Sipulikukat ovatkin tärkeitä kevään ilahduttajia, ja osa kesän näyttäviä kukkijoita.


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Aivan kerrassaan ihania sipulikukkia noissa linkeissä. Rohkenen nyt kokeilla tuota keisarinpikarililjaa, jota aina ihailen kaupungin keskustan puistossa. Se on niin ylväs ja hieno. Kiitos ohjeista! Listalle tuli myös tavis-tulppaanit 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä keisarinpikarililjaa, jos pihallasi on sille mieluinen paikka :) Siitä saa pitkäikäisen kevätkukkijan, kunhan lannoittaa sitä aina keväällä. Siis helppo kuin mikä. Aivan kuten ne tavis-tulppaanitkin :)

      Poista
  2. Mistä noita kasvitieteellisiä tulppaaneja ja krookuksia hankit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten olen niitä löytänyt Korpikangas Siemen-Fröltä. Siellä on ollut jo pitkään hyvä valikoima harvinaisempiakin lajeja/lajikkeita.
      Lisäksi kasvitieteellisiä krookuksia näkee välillä ihan markettien ja puutarhamyymälöiden sipulikukkavalikoimissa. Jonain vuonna niitä on enemmän tarjolla ja jonain vuonna niitä on siellä tosi vähän.

      Poista