Sivut

perjantai 3. toukokuuta 2019

Kuun vaiheet ja toukokuun pihatyöt

Pihatyöt kannattaa aina ajoittaa kuun vaiheet huomioiden. Tämä on varmasti jo monelle tuttua omastakin kokemuksesta. Eli näin tehden kasvit lähtevät hyvään kasvuun ja esimerkiksi rikkaruohojen kitkeminen vähenee. Yllättävän monelle suurin etu tuntuu olevan pihatöiden selkeän rytmityksen tuoma helppouden tunne. Ei tarvitse enää tuskaille tekemättömiä pihahommia, kun niille on vain tietyt ajat.

Kasvien istutus pihalle ja kuun vaiheet...

Paras aika istuttaa kasveja pihalle on kasvavalla kuulla eli yläkuulla. Ja se on kahden viikon jakso uudenkuun päivästä täysikuun päivään eli nyt toukokuussa se alkaa maanantaina 6.5.2019. Päivämäärät näkyvät myös ylävalikon Kastelupäivät-sivulla.
Itse odotan ilmojen lämpiämistä, joten ehkä pääsen siirtämään perennoja toisille paikoille vasta viikon päästä. Ekan kuvan esikot ovat lähteneet hyvin kasvuun niiden uudessa paikalla, joten siirrän niiden luokse lisää esikoita. Lisäksi kasviryhmistä löytyy taas liuta siementaimia, joita sitten siirrellään oikeille paikoille 😊
Daalian juurakot odottavat myös maahan pääsyä. Sitä vähän vielä mietitään, että istutetaanko ne heti vai odotetaanko parempaa istutuspäivää. Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa lisää juurakoiden istuttamisesta.

Mullanvaihdot ja ruukun vaihto isompaan...

Maanantaina alkaa siis myös mullanvaihtojen ja ruukun vaihdon aika. Nyt vielä mietin, istutanko tämän minipuuksi leikatun kartiovalkokuusen pihalle vai istutanko sen isompaan ruukkuun parvekkeelle. Sen multa nimittäin kuivuu nyt liian nopeasti. Ruukkukin vielä puuttuu... hmm.
Kartiovalkokuuseen on kasvanut jo uusikasvu, niin keväisen heleänvihreä.

Koulimista ja ruukutusta...

Nämä samettikukan taimet täytyy koulia omiin ruukkuihinsa.  Vielä niitä ei uskalla istuttaa piharuukkuihin, etenkään kun on luvattu yöpakkasten jatkuvan. Ehkäpä sitten kesäkuun alussa, kun seuraavan kerran on kasvavan kuun jakso.

Tammikuun lopulla kylvetyt pelargonin taimet tekevät jo kivasti nuppuja. Ja ovat edelleen kylvölokerikossa. Ne aioin istuttaa sitä mukaa omiin ruukkuihinsa, kun näen kukkien värin. 
Näitä pelakuita on niin kiva kasvattaa, kun onnistuvat aina. Siitä juttua Pelargoinin kasvatus siemenestä on helppoa. Postauksesta näkee myös, miten pienessä multatilassa nämä taimet kasvavat.

Kasvimaan ja viljelylaatikoiden kylvöt...

Kun kylvetään kuun vaiheiden mukaan, niin juurekset yms kylvetään vähenevällä kuulla ja maan päälle satoa tuottavat kasvavalla kuulla. Tietenkin pitää ottaa aina huomioon kasvilajin lämpövaatimus!
Eli ensi viikolla pääsee jo varmaan kylvämään ensimmäisiä siemeniä, etenkin jos ilmat lämpiävät. Ja toukokuun esikasvatettavat pitää myös kylvää. Sen sijaan pavut kylvetään vasta kesäkuun puolella, kun maa on jo lämmintä ja yöpakkasten uhka on ohi.
Lisää Toukokuun kylvöjä -postauksessa.

#kitkemispäivät... se tärkeä toukokuun pihatyö

Koko vähenevä kuu eli alakuu on hyvää kitkemisaikaa, mutta siellä on  myös erityisen hyviä kitkemispäiviä. Sellainen on tänään ja huomenna sekä 22.-23.5.2019, iltapäivästä. Ne kannattaa aina hyödyntää jos vain voi.
Kesäkuussa on se vuoden paras kitkemispäivä eli Suuri Kitkemispäivä 18.6.. Se taas on aamusta klo 12.00 asti. Ja on niitä vielä monta muutakin erityisen hyvää päivää kitkemiseen 😊
Tänään ja huomenna on loistava aika lannoittaa pihan kasveja ja nurmikkoa. Siitä lisää vinkkejä Paras lannoite ja lannoitusaika -postauksessa.


Jos kiinnostaa oppia lisää kuun vaiheesta puutarhanhoidossa, siitä on oma Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssinsa. Tietoa kurssista löytyy Puutarha Studion sivulta.

Tuoksuva orvokki...

Olin jo siirtämässä parvekkeelta orvokit piharuukkuihin, mutta huomasin tämän orvokin tuoksuvan todella vahvasti. Joten ne saivat jäädä toistaiseksi parvekkeelle. 
Muun värisissä on paljon miedompi tuoksu. Nyt otin yhden näistä sisälle tuoksumaan ja heti tuli kesäisempi fiilis 😊 

Lisää vinkkejä siementen kylvöihin ja taimien jatkohoitoon:


Mukavaa viikonloppua!

Terkuin Sari 

Ps. Se nuppuja täynnä oleva puupioni suojattiin pakkasilta pari päivää sitten, ihan varmuuden vuoksi. Saas nähdä, kärsiiköhän se tästä kylmästä kaudesta, kun siinä oli jo niin komeat uudet kasvut.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä jutusta. Nyt tuli taas oleeliset ulkotyöt merkattua almanakkaan. Orvokkisi on myös erittäin kaunis. Oletko kylvänyt sen? Mökinmuori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Itsekin merkkaan omaan kalenteriini päivät ajoissa, niin pystyy suunnittelemaan työt ja muut menot sen mukaan.
      Nuo orvokit ostin meidän torin kukkamyyjältä eli ne on Ruotin puutarhan kasvattamia. Ostin silloin muitakin orvokkeja, mutta vain näissä on tosi vahva tuoksu.

      Poista
  2. Minulla olikin aikomus laittaa viikolla kurpitsat itämään. Olen huomannut, että vaikken varsinaisesti seuraa kuukalenteria niin siltikin mulla hommat luonnostaankin sattuu monesti osumaan oikeaan ajankohtaan😮 Hyvää tuuria kenties😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... se voi olla myös sitä kuuluisaa "puutarhurinvaistoa". Monet pitkänlinjan ammatti- tai harrastelijapuutarhurit tekevät puutarhatyöt vaistomaisesti oikeaan kuun vaiheen aikaan. Tai ryhtyvät kastelemaan kukkia, ja sen jälkeen huomaavat kukkien kaipaavan jo kiireesti kastelua :)

      Poista