Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Pensaiden ja vesakon hävityspäivät kuun mukaan

 
Nyt alkaa pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät kuun mukaan. Ne on huippu hyviä päiviä puuvartisten kasvien hävittämiseen. Siis niin hyviä, että ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Toki ne ovat myös hyviä rikkaruohojen Kitkemispäiviä.


Viitapihlaja-angervon hävittäminen kuun mukaan...

Jos pihallasi kasvaa tätä hävitettävää haitallista vieraslajia, viitapihlaja-angervoa, nyt on loistava aika hävittää pensaat. Sillä on vielä siirtymäaikaa 15.8.2025 asti, jonka jälkeen se tulee kielletyksi kasviksi, kuten kurtturuusu on.

Viitapihlaja-angervo on tosi yleinen pihoilla ja se leviää juuriversoilla. Joten sen hävittämiseen kannattaa käyttää näitä hyviä hävityspäiviä, sillä juuriversojen kasvu luo pienen haasteen hävityspuuhaan.

Helppo tapa hävittää kurtturuusu ja pihlaja-angervo...

Itse olen hävittänyt kurtturuusun helposti niin, että en kaivanut sen juuria maasta. Ajoitin hävittämisen kuun mukaan ja toki tein sen oikealla tavalla. Siitä enemmän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla. Se tehoaa myös pihlaja-angervoon.

Sain kurtturuusun hävitettyä parissa kuukaudessa eli varsinaisen hävityskerran jälkeen piti yhden kerran hävittää muutamat uudet ruusun versot.
"Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä" pätee siis hyvin tähän. Nimittäin jotkut ovat hävittäneet kurtturuusua 2-3 vuotta ja ihan uskomattoman moneen kertaan.

Pensaiden hävitys pienemmällä työllä...

Hävityspäivät sopivat hyvin kaikenlaisille pensaille ja köynnöksille, kun halutaan hävittää ne kokonaan pois. Te jotka olette jo pidempään ajoittaneet puutarhanhoidon kuun mukaan tai olette verkkokurssilla, osaattekin jo malttaa odottaa näitä päiviä. Tällöin saa leviävät tai poistettavat kasvit hävitettyä kokonaan pienemmällä työllä.

Puiden vesakon ja siementaimien hävitys kuun mukaan...

Jos sinulla on vesakkoa tai puiden siementaimia ilmestynyt paikkaan, jossa et halua niiden kasvavan, poista ne näinä hävityspäivinä.
Tässä kuvassa on saarnen siementaimi ilmestynyt terijoensalavan runkojen väliin. Sehän ei voi siinä kasvaa, joten se poistettiin. Kuva on siis vanha, joltain edelliseltä vuodelta.

Pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät 1.-3.8.2024
iltapäivästä alkaen


Lisää Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla...

Löydät lisää ohjeita sekä erilaisten rikkaruohojen kitkemistapojen ohjeet verkkokurssilta. Näet sieltä myös loppuvuoden kaikki hyvät Kitkemispäivät. 
Tehokas kitkeminen kuun mukaan - verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion.

Kurssi löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.




Puutarhaterveisin Sari



sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Punahattu ja jättiverbena pölyttäjille hyvä pari

 
Nämä punahatut ja jättiverbenat on hyviä pölyttäjille ja yhdessä tosi kaunis pari. Kummatkin kasvaa nyt siinä meidän uudessa kasviryhmässä, jonka teimme keväällä. Tai oikeastaan istutimme nämä vasta reilusti kesäkuun puolella. Nyt näyttävät jo kukkivan hyvin ja niissä vierailee kivasti monenlaisia pörriäisiä sekä perhosia. Olen muuten itse kasvattanut kummatkin siemenistä, koska se oli niin helppoa ja hauskaa kevätpuuhaa.


Hyviä kasveja pölyttäjille ja perhosille...

Pölyttäjille ja perhosille hyviä kasveja kannattaa suosia omalla pihalla niin paljon kuin mahdollista. Sen takia lisään joka vuosi niitä pihallemme, vaikka niitä on ennestään jo todella paljon.

Jos nurmikkoasi leikkaa robottiruohonleikkuri tai sinulla on upean tiivis siirtonurmikko, pihasi kaipaa silloin entistä enemmän kukkia. Siis pörriäisille hyviä kukkia. Samoin jos pihasi on suurimmaksi osaksi kiveystä tai patiota, voit tasapainottaa tilannetta lisäämällä pölyttäjäkasveja.


Jättiverbena ja punahattu hyvä ja ilmava pari...

Itse pidän tästä jättiverbenan ja punahattujen yhdistelmästä, koska se on kivan ilmava. Niiden kukat ovat myös osittain samalla korkeudella, mikä tekee niistä hyvän parin yhdessä. Toki myös se, että ne kukkivat näin loppukesällä pitkään, melkein talven tuloon asti.

Tässä näkyy osa siitä meidän uudesta kasviryhmästä, jossa on näitä jättiverbenoja ja punahattuja. Istutin sinne sekaan myös muutaman kesäasterin taimen, jotka on siis yksivuotisia kesäkukkia. Saas nähdä, miltä ryhmä näyttää parin viikon päästä, kun kukintaa on enemmän.
Tässä ryhmässä on myös muitakin kasveja, koska tämä on monilajinen ja kerroksellinen istutus.

Punahattu helppo kasvattaa siemenistä...

Punahatut on yksi helpoimmista perennoista kasvattaa itse siemenistä. Kun sen kylvää keväällä aikaisin ikkunalle esikasvatukseen, taimet kukkivat usein jo saman vuoden loppukesällä. Olen kylvänyt useana vuotena näitä punaisia ja myös valkokukkaisia. Punahatun kasvatus siemenistä -postauksessa esikasvatukseen ohjeet.

Nämä taimet kylvin toissa keväänä ja viime kesän ne oli istutettuna väliaikaiseen paikkaan, josta kesäkuussa siirsimme ne tähän uuteen ryhmään. Ihan pienimmät taimet eivät vielä kuki.

Jättiverbena talvehtii kellarissa...

Jättiverbena on myös helppo kylvää siemenistä, tosin kylvö tehdään jo tammi-helmikuussa ja kylvös kylmäkäsitellään jääkaapissa. Jättiverbena kylvetty -postauksessa lisää.

Sen sijaan jättiverbena ei kestä meidän talvea, joten olemme säilyttäneet ne kellarissa talven yli. Kuvassa näkyy yksi rehevä jättiverbena kuvan keskellä.

Tässä kuvassa se on vielä pieni taimi eli kuva on kesäkuun alkupuoliskolla. Aika hurjasti se on siis kasvanut.


Miten auttaa pölyttäjiä ja luontoa omalla pihalla...


Jos sinua jäi kiinnostamaan, miten voisit auttaa enemmän luontoa pihallasi niin, että pihasi olisi helppohoitoinen. Tai jos mietit, mitkä olisivat sinulle helpoimmat tavat tehdä se, löydät siitä paljon vinkkejä ja tietoa Sarin pihasuunnittelun verkkokurssilta. Se on siis yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta.



Puutarhaterveisin Sari



perjantai 26. heinäkuuta 2024

Hedelmäpuiden leikkausaika kuun mukaan on nyt

 
Hedelmäpuiden leikkausaika kuun mukaan on siis nyt parhaillaan. Jos olet leikannut omenapuut keväällä kuun mukaan, niin niissä tuskin on leikattavaa. Mutta jos olet leikannut ne keväällä pahimpaan aikaan, niin niissä on hurja määrä vesiversoja, jotka nyt pitää poistaa. Pääsee siis paljon helpommalla, kun leikkaa puut kuun mukaan hyvinä leikkauspäivinä.

Tämä on siis vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa ja pohjautuu yhteen luonnon rytmiin eli kuun liikkeisiin. Kuun mukaan ajoittaminen kuuluukin luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon.


Omena- ja päärynäpuiden leikkaus kuun mukaan...

Omena- ja päärynäpuita leikataan siis yleensä keväällä, kun niissä ei ole lehtiä. Silloin näkee hyvin oksien asennot, jolloin leikkaaminen on paljon helpompaa, mitä nyt kesällä.
Kevätleikkauksissa on tärkeää valita leikkausaika huolellisesti kuun mukaan, niin puut eivät kasvata vesiversoja, ei edes voimakaskasvuiset kaneliomenapuut. Tietysti puita ei saa koskaan leikata liikaa kerralla.

Hedelmäpuiden hyvät leikkauspäivät löytyvät esim. Yläkuu kustannuksen kuukalentereista, joita voi ostaa mm. Yläkuukustannuksen verkkokaupasta
Päivät löytyvät myös Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta, joka on yritykseni Puutarha Studion.

Kirsikka- ja luumupuiden leikkausaika...

Sen sijaan kirsikka- ja luumupuita sekä koristekirsikoita leikataan vain loppukesällä, koska ne on ns. vuotavia puita. Yleensä niitä leikataan vain vähän ja vain jos on tarvetta. Liian raju leikkaaminen voi olla puulle kuolemaksi, viimeistään talvella. Niissä on nimittäin talvenarkoja lajikkeita.

Vuotavien puiden ja pensaiden leikkausaika kuun mukaan...

Kaikki vuotavat puut ja pensaat leikataan heinä-elokuun vaihteessa. Vuotava puu tarkoittaa sitä, että keväällä leikattaessa leikkauspinnasta vuotaa nestettä tai vastaavaa. Pinta voi jäädä pitkäksi aikaa vuotamaan, mikä on puulle aina iso rasite. 

Vuotavat puut ja pensaat on syytä leikata myös kuun mukaan, jolla minimoidaan leikkauspinnan vuotaminen. Nyt on senkin puolesta hyvä aika leikata niitä.

Vuotavia puita ja pensaita leikataan aina vain vähän ja vain tarvittaessa, sillä ne saavat helposti lahovikoja. Tähän ryhmään kuuluu mm. kuvan hevoskastanja sekä koivut ja vaahterat.


Hyvä hedelmäpuiden leikkausaika 26.-27.7.2024



Puutarhaterveisin Sari



torstai 25. heinäkuuta 2024

Upea ja helppohoitoinen piha, miten?

 

Helppohoitoinen ja silti upea piha on monella haaveena. Se onkin hyvä tavoite, koska kauniilla ympäristöllä on parantava ja terapeuttinen vaikutus meihin ihmisiin. Siis tietysti silloin, kun piha ei luo stressiä eli piha on helppohoitoinen. Joten kun oman pihan saa upean kauniiksi ja helppohoitoiseksi, pääsee nauttimaan puutarhan terapeuttisesta vaikutuksesta joka päivä.


Väriyhdistelmät oman maun mukaan...

Jotta oman pihan kokee upeaksi, sinne kannattaa laittaa niitä värejä ja väriyhdistelmiä, mitkä miellyttävät omaa silmää. 
Osa meistä pitää vahvoista väreistä, osa hillitymmistä. Voi olla, että johonkin kohtaan pihaa haluaa vain yhtä väriä, kuten valkoisten kukkien Kuupuutarhaan. Ja jossain toisessa kohdassa on kiva leikitellä esimerkiksi vastaväreillä.
Kuvassa on se kurjenmiekkaa jota ostin, mutta osa taimista olikin "outoa" trendiväriä. Siitä kuvia Se oudon värinen tarhakurjenmiekka -postauksessa.

Helppohoitoiset kasvit...

Helppohoitoisella pihalla suurin osa kasveista on tietysti hyvä olla helppohoitoisia. Kuvan mykistävän kaunis kultasade on tosi helppohoitoinen, mutta vaatelias paikan suhteen.
Moni pitää pensaita helppohoitoisena, mutta niissäkin on joitakin työläitä ja säännöllistä hoitoa vaativia.
Sitkeässä on myös se luulo, että kukkapenkkikasvit eli perennat olisivat työläitä. Osa niistä toki on sellaisia, mutta on paljon perennoja, jotka on super helppohoitoisia ja varmoja.

Helppohoitoinen kokonaisuus...

Kun suunnittelee pihan kokonaisuutta helppohoitoiseksi, silloin siellä voi olla myös muutama vaateliaampi kasvi. Jos valitsee pihalle vain helppohoitoisia kasveja, mutta unohtaa suunnitella pihan kokonaisuuden helppohoitoiseksi, pihasta tulee työläs. Eli pelkästään helppojen kasvien valinta ei tee pihasta helppohoitoista.
Kuvassa näyttävä marskinlilja kukkii kesäkuun lopulla.

Talvenkestävät ja varmat kasvit...

Talvenkestävät kasvit tuo helppohoitoisuutta, sillä niistä ei tarvitse keväisin leikata paleltuneita oksia. Eikä tarvitse ostaa ja istuttaa uusia kasveja kuolleiden tilalle.
Samoin keväisten sipulikukkien kanssa helpottaa paljon, jos joka syksy ei tarvitse ostaa uusia sipuleita tai suojata niitä peuroilta tai rusakoilta.
Narsissit kuuluu juuri tällaisiin varmoihin sipulikukkiin, jotka kukkivat vuodesta toiseen ja peurat ja rusakot jättävät ne rauhaan.

Mikä omasta mielestä on upeaa ja helppohoitoista...

Ennen kuin ryntäät tekemään muutoksia pihallasi, mieti ensin millainen on sinun mielestäsi upea piha. Mitkä asiat tekevät siitä kauniin. Samoin mieti, mitkä pihan hoitotoimet on sinusta työläitä. 
Sen jälkeen on helpompi lähteä suunnittelemaan omaa pihaa upeaksi ja helppohoitoiseksi keitaaksi😊

Miten lähteä liikkeelle...

Jos sinulla on pihalla kohtia, joita tuntuu vaikealta hoitaa, ne kannattaa muuttaa helppohoitoisemmiksi. Mistä silloin on hyvä lähteä liikkeelle, niin suunnittelusta. Sillä "hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty" pitää edelleen paikkaansa.

Jos taas mietit pihasi muuttamista kauniimmaksi, niin silloin kannattaa lähteä suunnittelemaan sitä kokonaisuutena. Siten saat upean pihan, joka myös on helppohoitoinen, koska samalla saat huomioitua sen suunnittelussa.

Helppohoitoisuus ja kokonaisuuden näkeminen on yksi tärkeä teema läpi Sarin pihasuunnittelukurssin. Sinun on helppo lähteä suunnittelemaan pihasi muutoksia kurssin avulla. Pääset jo elo-syyskuussa istutuspuuhaan, kun aloitat suunnittelun nyt. Se on nimittäin monelle kasville paras istutusaika.

Katso lisätietoja kurssista Sarin pihasuunnittelukurssi verkossa -sivulta.
Kurssi on siis yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi sivustolta.


Kaipaatko tänne blogiin lisää vinkkejä pihan helppohoitoisuudesta tai jostain muusta aiheesta?


Puutarhaterveisin Sari


sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Syyslannoituksen aika kuun mukaan

 
Nyt on syyslannoituksen aika myös kuun mukaan. Annan nykyään aina syyslannoitteen varastolannoituksena, kuten kuvasta näkyy. Nimittäin kun sen on kerran oppinut, niin se tuntuu tosi näppärältä. Ja kaikki kasvithan eivät tarvitse syyslannoitetta, ellei sitten halua antaa sitä varmuuden vuoksi. Kannattaa kuitenkin noudattaa pakkauksen annosteluohjetta. Nimittäin liikalannoitus aiheuttaa kasveille aina ongelmia, siksi sitä kannattaa välttää.


Orgaaninen syyslannoite on paras...

Orgaaninen syyslannoite, joka soveltuu luomuviljelyyn, on sen takia paras, että se pitää mullan mikrobitoiminnan hyvässä kunnossa, mikä on todella tärkeää kasvien hyvinvoinnille. Lannoitepakkauksessa lukee aina onko se orgaaninen vai epäorgaaninen.

Orgaaniset lannoitteet on hidasliukoisia. Silloin ravinteet liukenevat hitaasti, mikä on hyvä, sillä kasvit ottavat ravinteita vain pienen määrän kerrallaan. Hidasliukoiset lannoitteet eivät myöskään huuhtoudu sadeveden mukana niin herkästi.

Syyslannoitteissa ei ole typpeä(N) vaan fosforia(P) ja kaliumia(K) eli ne on PK-lannoitteita.
Edit-vain orgaaniset lannoitteet soveltuvat varastolannoituskeen!

Syyslannoituksen aika marja- ja hedelmäkasveille...

Kaikki puutarhan marjapensaat ja hedelmäpuut kannattaa syyslannoittaa, sillä syyslannoitteen ravinteet auttavat niitä kukkimaan runsaammin ensi keväällä ja siten tuottamaan hyvän sadon.
Me olemme joka vuosi antaneet syyslannoitetta pensasmustikoille ja tälle kuvan marjatuomipihlajalle. Kummatkin tuottavat nyt runsaasti marjoja.

Syyslannoitus myös talvenaroille kärhöille...

Toinen etu syyslannoitteesta on se, että sen ravinteet auttavat talvenarkoja kasveja talvehtimaan. 
Isokukalliset kärhöt on talvenarkoja. Vaikka talvetamme vanhat patiokärhöt kellarissa, niin silti annamme niillekin syyslannoitetta. Se kun myös lisää kukintaa kaikilla kasveilla, myös kärhöillä.

Ja talvenaroille ruusuille...

Viimeksi kirjoitin erikoisemmasta `The Red Fairy` ruususta, sekin saa syyslannoitetta. Samoin kaikki muut talvenarat ryhmä- ja peittoruusut ruusupenkissä. Suurin osa näistä ruusuista on vuosia vanhoja eli ovat talvehtineet hyvin II-vyöhykkeellä, jopa viime talven ilman talvisuojausta. Näille syyslannoitus onkin tärkeä lisäämään talvenkestävyyttä.
Lannoite annostellaan aina ohjeen mukaan. Näille ruusuillekin kaivoin lannoiterakeet multaan pieniin kuoppiin kasvien väleihin eli varastolannoitin. Näin rakeet lähtevät hyvin liukenemaan ja ovat juurten ulottuvilla.
 

Daaliat saa myös syyslannoituksen...

Kuten ennenkin nämä yli 30 vuotta vanhat daaliat saavat taas syyslannoitetta. Se auttaa niiden juurakoita kestämään talven paremmin kellarissa ja kukkimaan runsaasti.
Tässä kuvassa on juuri avautunut daalian kukka marjatuomipihlajan vieressä. Tässä kohtaa näitä daalioita on nyt ekaa kertaa.

Syyslannoituksen aika kuun mukaan...

Nyt siis alkoi syyslannoituksen aika kuun mukaan katsottuna. Sitä on pari viikkoa, tosin syyslannoitus kannattaa antaa nyt heti, niin ravinteet on ajoissa kasvien käytössä. Nimittäin siihen menee aikaa, että lannoitteen ravinteet on kasvissa.

Jos kasvilla on jo syysväritystä lehdissä, se ei enää hyödy syyslannoituksesta. Sen takia syyslannoitus on hyvä tehdä heinäkuun lopulla.

Kuun mukaan ajoittaminen on siis vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa. Se toimii edelleen ja siitä on etua, etenkin kun ei halua käyttää tehoviljelyn menetelmiä. Kuun mukaan ajoittaminen on siis osa luonnonmukaista puutarhanhoitoa.


Puutarhaterveisin Sari




perjantai 19. heinäkuuta 2024

Erikoisempi `The Red Fairy` ruusu ihastuttaa

 
Ihastuttava `The Red Fairy` ruusu on uusi suosikkini näissä vaateliaimmissa ruusuissa. Minusta sen kukkien värisävy on tosi kaunis ja sopii hyvin meidän ryhmäruusujen sekaan. Sekä tietysti laventelin siniseen sävyyn, joka näkyy kuvan taustalla. Nämä on talvehtinut meillä hyvin, jopa viime talven, jolloin emme suojanneet niitä lainkaan.

Pienen pienet kukat...

Tästä kuvasta näkee hyvin, miten pienet kukat tällä `The Red Fairy` ruusulla on. Sen vieressä on vaaleanpunakukkainen ryhmäruusu, jonka kukka on keskikokoinen. Muistaakseni sen lajikenimi on `Mirato´.
Näilläkin kukkien värit sopivat hyvin yhteen. Vai mitä mieltä olet?

`The Red Fairy` ruusua käytetään peittoruusuna...

Tämä `The Red Fairy` kasvattaa 60 cm pitkiä versoja. Meillä ne on muiden ruusujen tukemina melkein pystyasennossa. Usein kukkien painosta versot taipuu lähes maahan asti, kuten myös meillä reunimmaisella ruusulla. Ehkä sen takia tätä käytetään maanpeiteruusuna eli peittoruusuna. Tosin meillä se ei ole peittävä, mikä johtuu ehkä touko-kesäkuun kuivuudesta.
Kuvan alaosassa näkyy kahden muun ruusun oksia. Ne erottaa hyvin nupun väristä ja punaisen ruusun koosta.

Erikoisempi pienikukallinen `The Red Fairy` ruusu...

Näissä vaateliaimmissa ryhmäruusuissa ja peittoruusuissa on vähemmän pienikukallisia. Ehkäpä siksi ihastuin tähän silloin myymälässä. Pienikukalliset onkin yksi trendi tällä hetkellä eli luonnollisemman näköiset kasvit nostaa suosiotaan edelleen.

Tämän `The Red Fairy `ruusun nuput on tosi pienet ja se tekee tästä myös siromman näköisen.

Silloin kun tämä ei kärsi kuivuudesta, se kasvattaa muhkeat kukkatertut, joissa on paljon pieniä kukkia. Tämä kuva on otettu siitä reunimmaisesta ruususta, jonka kukkavarsi on painunut alas kukkien painoista.

Vaateliaiden ja `The Red Fairy` ruusujen kasvupaikka...

Nämä kannattaa istuttaa aina aurinkoiselle paikalle ja multaa tulee olla paksu kerros esim. 60 cm, koska talvenarat ruusut istutetaan normaalia syvempään. 
Paikan on hyvä olla lämmin, koska nämä ovat talvenarkoja ruusuja. Siksi niille usein laitetaankin talvisuojaukset täällä eteläisessä Suomessa. Osa säilyttää nämä talvenarat ruusut kellarissa talven yli, etenkin pohjoisempana. 

Lisää näihin ruusuihin liittyvää...


Hoidan tietysti näitä meidän ruusuja ja laventeleja kuun mukaan eli katson hoitotoimille hyvät päivät kuun mukaan.


Puutarhaterveisin Sari




keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Fengshui puutarha ja rajat

 

Fengshui puutarhassa tontin rajoilla on oma merkityksensä. Riippuu toki aina siitä onko kyseessä hehtaarin kokoinen tontti vai pientaloalueen tontti. Joskus tontin rajoja "muotoillaan" paremmiksi ja joskus niitä selkeytetään. Ennen kaikkea katsotaan, mitä rajoilla on, etenkin katua vasten olevalla rajalla.

Fengshui ja tontin rajat...

Pientalojen tonttien rajat on hyvä olla selkeästi osoitettu. Helpoin tapa on käyttää pensasaitoja. Jos tontti onkin asemakaava-alueella, jossa tontin rajaaminen aidoilla on kielletty, silloin mietitään muita ratkaisuja. Tässä on kyse symboliikasta eli omien rajojen osoittamisesta.
Joskus otetaan huomioon myös fengshui Baguan alueet, mutta se onkin jo toinen juttu.


Fengshui ja pensasaidat...

Fengshuissa kasvien elinvoimaisuus ja kauneus on tärkeitä, joten raja-aitojen on hyvä olla tiiviitä ja hyväkuntoisia. Silloin ne luovat hyvää fengshuita tontille.

Sen sijaan jos pensasaidassa on näkyvillä kuivia oksia, kuten ekassa kuvassa, se luo huonoa fengshuita. Jos taas muotoon leikatussa pensasaidassa on isoja aukkoja ja se on harva, niin se ei luo riittävää rajausta. Esimerkiksi kuvan pensasaita on jo niin harva, että se alkaa olla "fengshui-roinaa".
Tällaisessa tilanteessa aita kannattaa elvyttää takaisin tiiviiksi näkösuojaksi.
Raja-aitojen tärkeä merkitys fengshuissa on yksi syy, miksi tein sen Pensasaidat tuuheaksi -verkkokurssin.

Luonnontilaiset alueet fengshui puutarhassa...

Fengshuissa luontoa pidetään tärkeänä ja sitä arvostetaan. Jos omalla tontilla tai puutarhassa on luonnontilaista aluetta, saa olla onnekas.

Jos tontilla on luonnontilaista aluetta isompi alue, niin usein tontin rajaaminen jätetään siltä kohtaa tekemättä. Se katsotaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti. 


Raja katua vasten...

Tontin raja katua vasten näkyy siis kadulla kulkeville ihmisille, niin naapureille, ohikulkijoille kuin myös itsellekin. Se antaa ensivaikutelman talon asukkaista.
Näkymä myös toivottaa asukkaat "tervetulleeksi" kotiin. Sen takia katua vasten olevalla rajalla on niin suuri merkitys, sisääntulopihan ohella.
Mitä tämä kuva symboloin asukkaista? Näemme todennäköisesti tästäkin hyvin erilaisia asioita ja saamme erilaisia vaikutelmia.



Joten olethan katsonut tonttisi katua vasten olevaa rajaa "fengshuin silmin". Se nimittäin kannattaa tehdä aika ajoin😊


Puutarhaterveisin Sari


Ps. Jos et tiedä, niin olen laajan koulutuksen saanut fengshui-konsultti, ja tietty myös hortonomi.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Tähtilaukka ja sen uusi kasvupaikka

 

Tämä tähtilaukka kukkii pitkään ja on kestävä, kun kasvupaikka on sille hyvä. Meidän pihalla kasvaa näitä kahdessa kohtaa ja aion siirtää ne samaan paikkaan. Ennen siirtoa on edessä kasvupaikan pieni kunnostus. Meillä on niille aivan ihanteellinen maa, joten sen puoleen kasvupaikalle ei tarvitsisi tehdä mitään.


Tähtilaukka ja sen tähtimäiset kukat...

Tähtilaukan kukat on tähtimäiset ja aika isot, verrattuna muihin laukkoihin. Kuvan tähtilaukka kasvaa kylvölaatikossa, johon olemme kylväneet monivuotisten kasvien siemeniä, joiden itäminen kestää tosi pitkään. Siellä kasvaa myös vaaleansinikukallista puistolemmikkiä, jonka lakastuneet kukkavarret on kuvassa tähtilaukan ympärillä. 
Tähtilaukka kukkii siis kesä-heinäkuun vaihteessa ja yllättävän pitkään


Laukan lehdet lakastuvat aikaisin...

Tähtilaukan lehdet lakastuvat jo kun ensimmäiset kukat avautuvat. Se on hyvin tyypillistä oikeastaan kaikille laukoille. Kuvasta näkyy myös hyvin, miten matala tähtilaukka on, ehkä vain noin 30-40 cm korkea.
Sen vasemmalla puolella kasvaa toisenlaista laukkaa, jolla on vihreät varret ja lakastuneet lehdet varren alaosassa.
Nämä lakastuvat lehdet tietysti huomioidaan aina kukkapenkin ja pihan suunnittelussa, kuten verkkokursseilla neuvon.

Tähtilaukan uusi kasvupaikka tekeillä...

Ne meidän toiset tähtilaukat kasvavat isossa kasviryhmässä ja lehtoakileijat on hieman vallanneet kohtaa. Aion siis poistaa tästä akileijaa ja ehkä siirtää muutamaa muutakin kasvia, jotta kohdasta tulee kivampi. Samalla teen tilaa tähtilaukoille. Tässäkin kohtaa kasvaa sirompaa laukkaa, ehkäpä sitä samaa mitä on sen toisen tähtilaukan vieressä. Täytyykin muistaa tutkia näiden kukkia tarkemmin.

Tähtilaukan kasvupaikka...

Tähtilaukka (Allium cristophii) viihtyy auringossa sekä kuivassa ja läpäisevässä maassa. Jos löytää sille sopivan kasvupaikan, niin se kukkii vuodesta toiseen. Silloin se myös talvehtii hyvin. Muuten se on hyvin helppohoitoinen laukkojen tapaan.

Laukat ovat siis sipulikasveja ja niiden kukkasipuleja on myynnissä syksyisin. Itse asiassa niiden myynti on jo alkanut monessa kotimaisessa kukkasipuleita myyvässä verkkokaupassa. 

Vinkkinä - jos haluat jotain erikoisempaa tai tosi trendikkään väristä sipulikukkaa, niin niiden sipulit kannattaa ostaa heti, kun ne tulevat myyntiin. Osa myydään loppuun nopeasti.

Muita postauksia laukoista...


Olisi kiva kuulla, oletko saanut tähtilaukan viihtymään useita vuosia kukkivana?


Puutarhaterveisin Sari



perjantai 12. heinäkuuta 2024

Väriä vaihtava `Feuerball` samettikukka

 

Jännä väriä vaihtava `Feuerball` samettikukka on myös tosi rehevä ja tiiviskasvuinen. Kuten kuvasta näkyy se kukkii myös hyvin. Ekaa kertaa esikasvatin tätä ryhmäsamettikukan lajiketta siemenistä. Minulla on tapana istuttaa samettikukkia salaatin ja persiljan suojaksi, sillä rusakot jättävät samettikukat rauhaan. 


Samettikukka `Feuerball` kukkien väri muuttuu...

Yleensä samettikukilla kaikki kukat on saman väriset. Tällä `Feuerball` lajikkeella sen punaiset kukat muuttuvat pronssinvärisiksi lämpötilan vaikutuksesta. Alla oleva kuva on otettu pari päivää sitten, kun sää oli jo jonkun aikaa ollut viileämpi.

Tämä kuva on taasen otettu silloin, kun oli kuuma hellejakso. Selvästikin huomasi, miten punaiset kukat muuttuivat enemmän pronssinoransseiksi.

Kauniin punaiset ja kerrotut kukat...

Itse pidän enemmän näistä punaisista kukista. 

Tämän `Feuerball` lajikkeen kukat avautuvat siis punaisina ja se väri näkyy hyvin jo näissä avautuvissa nupuissa. Tämä lajike onkin kivan runsaskukkainen eli nuppuja on paljon.

Samettikukka istutetaan ulos kesäkuussa...

Samettikukka ei kestä pakkasta, joten nämä esikasvatetut taimet istutin ulos kesäkuun alkupuolella. Kuukaudessa ne ovat jo kasvaneet tosi tuuheiksi. Tämä kuva on siis otettu heti istuttamisen jälkeen. Taimet olisi voinut istuttaa hieman harvempaan, mutta kokeilumielessä istutimme ne näin.


Sperli `Feuerball` samettikukan siemenpussi...

Nopeasti otin tämän kuvan sen siemenpussista, niin se jää tänne muistiin. Siemenpussi on isokokoinen, kuten Sperlin siemenpussit aina. Vierellä on tavallisia taimiruukkuja, tai oikeasti ne on kyllä bioruukkuja, mutta perinteisten taimiruukkujen kokoisia.
Siemenpussin löysin keväällä Helsingin Kevätmessuilta. Siellä on aina niin hyvät siemenvalikoimat, koska monella osastolla oli siemeniä myynnissä. Toki tätä sarjaa löytyy ihan puutarhamyymälöistä ja varmasti myös verkkokaupoistakin. Esikasvatin taimet tietysti taas kuun mukaan, kuinkas muuten😊

Toinen monivärinen samettikukka...

Jännän värinen samettikukka `Chameleon` -postauksessa kuvia, miten laitamme samettikukkia salaatin yms. suojaksi. Meidän alueella majailee isot rusakot ja ne syö tosi nopeasti salaatit ja persiljat. Samettikukat on auttaneet siihen haasteeseen eli ne on pitäneet rusakot poissa salaatin kimpusta.
 
Postauksessa on siis siemenistä kasvatettu `Chameleon` samettikukka, joka on myös monivärinen, suorastaan kameleontti. Se oli todella kaunis.


Puutarhaterveisin Sari