Sivut

sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Tähtilaukka ja sen uusi kasvupaikka

 

Tämä tähtilaukka kukkii pitkään ja on kestävä, kun kasvupaikka on sille hyvä. Meidän pihalla kasvaa näitä kahdessa kohtaa ja aion siirtää ne samaan paikkaan. Ennen siirtoa on edessä kasvupaikan pieni kunnostus. Meillä on niille aivan ihanteellinen maa, joten sen puoleen kasvupaikalle ei tarvitsisi tehdä mitään.


Tähtilaukka ja sen tähtimäiset kukat...

Tähtilaukan kukat on tähtimäiset ja aika isot, verrattuna muihin laukkoihin. Kuvan tähtilaukka kasvaa kylvölaatikossa, johon olemme kylväneet monivuotisten kasvien siemeniä, joiden itäminen kestää tosi pitkään. Siellä kasvaa myös vaaleansinikukallista puistolemmikkiä, jonka lakastuneet kukkavarret on kuvassa tähtilaukan ympärillä. 
Tähtilaukka kukkii siis kesä-heinäkuun vaihteessa ja yllättävän pitkään


Laukan lehdet lakastuvat aikaisin...

Tähtilaukan lehdet lakastuvat jo kun ensimmäiset kukat avautuvat. Se on hyvin tyypillistä oikeastaan kaikille laukoille. Kuvasta näkyy myös hyvin, miten matala tähtilaukka on, ehkä vain noin 30-40 cm korkea.
Sen vasemmalla puolella kasvaa toisenlaista laukkaa, jolla on vihreät varret ja lakastuneet lehdet varren alaosassa.
Nämä lakastuvat lehdet tietysti huomioidaan aina kukkapenkin ja pihan suunnittelussa, kuten verkkokursseilla neuvon.

Tähtilaukan uusi kasvupaikka tekeillä...

Ne meidän toiset tähtilaukat kasvavat isossa kasviryhmässä ja lehtoakileijat on hieman vallanneet kohtaa. Aion siis poistaa tästä akileijaa ja ehkä siirtää muutamaa muutakin kasvia, jotta kohdasta tulee kivampi. Samalla teen tilaa tähtilaukoille. Tässäkin kohtaa kasvaa sirompaa laukkaa, ehkäpä sitä samaa mitä on sen toisen tähtilaukan vieressä. Täytyykin muistaa tutkia näiden kukkia tarkemmin.

Tähtilaukan kasvupaikka...

Tähtilaukka (Allium cristophii) viihtyy auringossa sekä kuivassa ja läpäisevässä maassa. Jos löytää sille sopivan kasvupaikan, niin se kukkii vuodesta toiseen. Silloin se myös talvehtii hyvin. Muuten se on hyvin helppohoitoinen laukkojen tapaan.

Laukat ovat siis sipulikasveja ja niiden kukkasipuleja on myynnissä syksyisin. Itse asiassa niiden myynti on jo alkanut monessa kotimaisessa kukkasipuleita myyvässä verkkokaupassa. 

Vinkkinä - jos haluat jotain erikoisempaa tai tosi trendikkään väristä sipulikukkaa, niin niiden sipulit kannattaa ostaa heti, kun ne tulevat myyntiin. Osa myydään loppuun nopeasti.

Muita postauksia laukoista...


Olisi kiva kuulla, oletko saanut tähtilaukan viihtymään useita vuosia kukkivana?


Puutarhaterveisin Sari



6 kommenttia:

  1. Tämä on ihan uusi tuttavuus, eli ei kokemusta. On kyllä nätti ja herkkä, mutta myös muuta mielenkiintoista tietoa kerroit, kiitos👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan vähän harvinaisempi pihoilla eikä sitä ole kaikkien myymälöiden kukkasipulien valikoimissakaan. Ihanan erikoinen joka tapauksessa.
      Kiva kuulla, että löysit tekstistä myös mielenkiintoista tietoa :)

      Poista
  2. Laukat ovat niin ihania että on tullut haalittua useita lajikkeita. Ovat monivuotisia . Kukkivat eriaikaan. Ja ilahduttavat siemenkodilla talventuloon asti. Cristophii on kans suosikkini ja korkeat valkoiset ja sini ja pallerolaukka. Lisääntyvät mukuloista. Ja Purple sens....ainakin siemenestä koska niitä kasvaa sielläkin mihin en ole istuttanut. Ja kaunis kuivakukkana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukoissa on tosiaan ihanasti valikoimaa, joilla kukinta-ajat ja korkeudetkin vaihtelevat. Meillä myös ukkolaukka eli se `Purple Sensation` on levinnyt tosi kivasti moneen paikkaan. Kukkien värisävykin hieman vaihtelee, siis niillä siemenistä kasvaneilla ukkolaukoilla.

      Poista
  3. Minulla on kasvanut tuota samaa tähtilaukkaa jo useita vuosia pihallani. Se on uskomattoman kiitollinen kasvi ja on kukkinut joka kesä. Kauniit kuvat siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että olet saanut sen viihtymään jo monta vuotta. Se vahvistaa sen, että tämä tähtilaukka on pitkäikäinen laukka. Olet selvästikin löytänyt sille hyvän kasvupaikan. Kiitos, tätä on tullut kuvattua, kun on niin kaunis kukkiessaan :)

      Poista